20. marraskuuta 2012

Sticky sweet..... suklaanekkuja ja hedelmäistä broileria

Mikähän siinä on, että leipoessa tai karkkeja valmistaessa taikinan/massan hävikki on suhteettoman suuri?!? Aina jostain ilmestyy lusikka, joka salaman lailla hyökkää kohtia kulhoa tai kattilaa. Maistaa täytyy aina uudestaan ja uudestaan. Tänään innostuin testaamaan Yhteishyvästä löytynyttä pähkinäisten suklaanekkujen ohjetta ja ajoittain olin aivan varma, että en tuu saamaan yhtään massaa karkkimuottiin saakka. Mun hovimaistaja kun kävi aika tiuhaan tarkkailemassa massan kiehumista.... lusikka kourassa tietenkin. Mun maisteluillahan ei tietenkään ollut mitään tekemistä hupenevan keitoksen suhteen....

Oon nekkuja tehnyt viimeksi joskus pikkulikkana eli kokemusta ei tästä juuri ole. En ollenkaan tajunnut ohjeen varoittelua massan kiehumisesta yli. Tai siis sitä, että kun se kiehuu, niin se kanssa kuohuu. Mä omistan tasan kaksi paksupohjaista kattilaan, toinen on noin 1,5l ja toineen vissiin 10l. Yltiöpositiivisena ajattelin, että tottahan se pienempi kattila piisaa. No, kai se olis piisannut, mutta sitten olisi saanut seistä koko ajan vieressä vahtimassa keitosta. Joten kuohumiseen kyllästyneenä kippasin seoksen siihen isompaan kattilaan. Ohjeen mukaan näitä olisi pitänyt tulla 20... Mulla tuli reilu 100 ja lopuksi kyllästyin tuohon yltiötahmeaan touhuun niin, että kaadoin lopun massasta leivinpaperille levyksi. Olin vahingossa ostanut sellaisia pikkuriikkisiä, paperisia karkkivuokia. Pelkästään niihin osuminen oli suhteellisen haasteellista.

Pähkinäiset suklaanekut

100g voita tai margariinia
3dl sokeria
1dl vaaleaa siirappia
2dl kuohukermaa
ripaus suolaa
0,5dl kaakaojauhetta (laitoin tummaa)
2tl vaniljasokeria
Lisäksi:
makeismuotteja
pistaasi- tai muuta pähkinärouhetta

  Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sekaan sokerit, siirappi, kerma, kaakaojauhe ja suola. Kiehauta seos koko ajan sekoittaen ja alenna lämpöä. Kuumenna seosta hiljalleen 40-45 minuuttia, välillä sekoittaen. Liian kovassa lämpötilassa seos kiehuu helposti yli. Seos on sopivan kiinteää, kun saat muotoiltua kylmässä vedessä jäähdytetystä nekkupisarasta puolikovan pallon.Nostele seosta muotteihin, koristele makeiset pähkinärouheella ja jäähdytä kylmässä. Nekut ovat parhaimmillaan, kun otat ne viileästä huoneenlämpöön noin 15 minuuttia ennen tarjoamista.




Ruoaksi oli tänään pariloitua broileria hedelmien kera. Jostain tämäkin ohje on mun mappeihini ilmestynyt, mutta alkuperästä ei ole kyllä mitään tietoa. Hedelmiä täytyi vähän vaihdella, kun nektariineja ei tähän aikaan taida saada. Mitään suuria kokkaustaitoja ei tämän ruoan toteuttamiseen tarvita, mutta on jälleen kerran kiva ja pikainen arkisapuska.

Pariloitu broileri hedelmien kera

1rs valmiiksi marinoituja broilerin fileepihvejä
2 omenaa
2 punasipulia
2 nektariinia (laitoin persikoita tölkistä)
2rkl öljyä
suolaa
punaista chilirouhetta
hunajaa
(tuoreyrttejä maun mukaan)

  Pyyhi enin marinadi pihveiltä ja anna pihvien seistä huoneenlämmössä 10 minuuttia ennen parilointia. Lohko hedelmät ja kuoritut sipulit. Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja ruskista hedelmä- ja sipulilohkot. Mausta makusi mukaan suolalla, chilirouheella ja hunajalla. Jätä pannuun muhimaan miedolle lämmölle pihvien pariloinnin ajaksi.
  Sipaise pihvien pintaan öljyä ja pariloi ne keskilämpöisessä parilassa kauniin ruskearaitaisiksi ja kypsiksi. Nauti hedelmien ja riisin kanssa.



2 kommenttia:

  1. Pikkaisen lisääntyy kuolan eritys suussa, kun noita nekkuja katselee ja ajattelee.:) Ja laihdutuskuurilla kärvistelen...;)

    VastaaPoista
  2. Nuo nekut on siitä viheliäisiä, että kun ajattelee syövänsä yhden, huomaa popsineensa ainakin viisi :D Ihan huomaamatta :D

    VastaaPoista