5. heinäkuuta 2012

Helppoja hyvyyksiä

Tälle päivää suunniteltu kalanpaisto sai sitten jäädä. Kaupassa käydessä ei vaan enää tehnytkään mieli kalaa, vaikka olisi ollut muikkuja tarjolla. Siinä sitten pyörin ympyrää poika ostoskärryissä ja äiti vieressä ja mietin kuumeisesti, että mitä sitä oikein jaksaisi laittaa. Tämä hiostava ilma kun ei kauheasti innostanut kokkailemaan mitään monimutkaista. Eikä muutenkaan tehnyt oikein mitään mieli. Lihahyllyn kohdalla muistin jääkaapissa majailevan aurajuustopaketin jämän ja tuumasin, että se sopisi oikein hyvin yhteen kanan ja kerman kanssa. Pikaista ja hyvää ruokaa siis. Kastike on aika mieto, mutta oikein jees!

Sitten vielä noihin leivoksiin. Eilen tuoreita mansikoita ostaessa mun alkoi tehdä mieli mansikkaleivoksia. Mitään monihyväistä en edelleenkään jaksanut tehdä, joten sovelsin semmoiset pikaleivokset kääretorttupohjasta, kermavaahdosta, tuorejuustosta ja mansikoista. Pakko sanoa, että toimii! 

Pikaiset mansikkaleivokset
(10kpl)

Kääretorttupohja:
4 kananmunaa
2dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Väliin ja päälle:
2-2,5dl creme vispiä tai vispikermaa
200g appelsiinituorejuustoa
0,5tl vaniljasokeria
2rkl sokeria
mansikoita

  Kuumenna uuni 175 asteeseen. Levitä leivinpaperi pellille. Vatkaa munat vaahdoksi.  Lisää sokeri ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on valkoista ja jämäkkää. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon.
  Levitä taikina leivinpaperille ja kypsennä uunin keskiosassa noin 15 minuuttia. Kumoa torttu toiselle, sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.
  Vatkaa creme vispi löysäksi vaahdoksi. Vatkaa vaahto notkistetun tuorejuuston joukkoon. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Leikkaa torttulevy 20 neliöiksi. Laita aina yhden neliön päälle juustotäytettä ja viipaloituja mansikoita. Paina toinen neliö päälle. Koristele juustovaahdolla ja mansikoilla. Halutessasi voit lisätä väliin mansikkahilloa ja kostuttaa levyt kevyesti.




Kananpojan minuuttipihvit aurajuustokastikkeella

1pkt(n.4kpl) kananpojan maustamattomia minuuttipihvejä
(maapähkinä)öljyä
suolaa
pippuria
1prk(2dl) ruokakermaa
70-100g Aurajuustoa

  Ruskista pihvit molemmin puolin kuumalla pannulla öljytilkassa. Mausta kypsät pihvit suolalla ja pippurilla. Kaada ruokakerma pannuun pihvien päälle ja murustele juusto sekaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Tarjoa perunoiden tai riisin kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti