16. helmikuuta 2013

Täältä tullaan Venäjä - blinejä ja tunnustuksia

Mun on ollut tarkoitus paistaa blinejä jo jonkin aikaa ja aineksetkin taisin hommata joskus pari viikkoa sitten. Jotenkin koko homma on vaan jäänyt. Tänään kuitenkin innostuin moiseen puuhaan ja nyt on blinit paistettu ja syöty. Tämä ovat oikein oiva ohje paksujen blinien ystävälle, ohuita kun ei tästä taikinasta saa tekemälläkään. Tai saa, mutta se vaatii aika paljon enemmän nestettä. Maultaan nämä olivat vallan mainioita, etenkin runsaasti sipulilla kuorrutettuna. Voisin ihan hyvin tehdä toistekin!

Blinit oluttaikinalla

30g hiivaa
2dl maitoa
2 kananmunaa
1dl olutta
1,5tl suolaa
2dl vehnäjauhoja
2dl tattarijauhoja
1dl voisulaa
Paistamiseen:
voita
Lisäksi:
kermaviiliä
punasipulia
voita
maustekurkkuja

  Murenna hiiva kulhoon ja liuota kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon keltuaiset sekä lisää olut. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Mausta suolalla. Peitä kulho ja anna seistä huoneenlämmössä vähintään tunti. Maku vaan paranee, mitä kauemmin taikina saa olla. Lisää lopuksi voisula sekä kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset.
  Paista taikinasta paksuhkoja blinejä molemmin puolin. Tarjoa vastapaistettuina vapaavalintaisten täytteiden kera.



Sitten ISO KIITOS Onko Nälkä?-blogin Chef Jonesille tunnustuksesta! Näitä on kiva saada! Ja he, jotka eivät kyseiseen blogiin ole vielä tutustuneet, niin käykää ihmeessä kurkkaamassa. Blogi vilisee toinen toistaan herkullisempia ruokia ja kauniita kuvia. Näitä kuvia ja ohjeita katsellessa tulee taatusti nälkä ja oman jääkaapin sisältö tuntuu tavattoman ankealta :D

Mutta laitetaan mukavat asiat kiertoon. Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja jaa linkki hänen blogiinsa
2. Valitse viisi blogia (joilla alle 200 lukijaa), ilahduta heitä tunnustuksella ja infoa asiasta kommentoimalla blogia
3. Sitten vaan sormet ristiin ja toivotaan, että tunnustuksen saaja laittaa mukavan jutun kiertämään

Kääpiölinnasta tunnustus lähtee seuraaville blogeille



5 kommenttia:

  1. Voi kiitos,kivasti kirjotit blogistani :) vielä kerran kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ollos hyvä vain :) Mä oon sun blogista ja tyylistä tykännyt alusta asti, joten kehut olet ansainnut.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ja koppi :) nyt miettimään, mitä kaikkea keksisin kertoa...

    VastaaPoista
  4. Kiitos.:)

    Blinit on ihania. Ja ehdottomasti niiden pitääkin olla paksuhkoja. Tehdään sitten letuista ohuita.;)

    VastaaPoista
  5. Ihana, kaunis, suuri kiitos tunnustuksesta!!!
    Ja arvaa onkos nyt pakko tehdä noita blinejä..... ;)

    VastaaPoista