30. huhtikuuta 2013

Thinkin' Green - lautasella kasvisleikkeet à la Hälsans Kök!

Nyt buzzataan Hälsans Kökin kasvisruokia! Buzzadorina saan kokeiltavaksi erilaisia tuotteita, saan kertoa tuotteista kavereilleni ja myös vapaat kädet kirjoittaa buzzaamistani tuotteista. Usein saan jakaa näytteitä myös kavereilleni, mutta tällä kertaa joudutte tyytymään vain kuviin. Valitan!

Vannoutuneena lihansyöjänä oli aika mielenkiintoista saada testattavaksi vegaanisia tuotteita. Kyllähän kyseisen tuotemerkin olin kauppojen pakastekaapeissa nähnyt, mutta koskaan ei kyseiset pussit ja paketit olleet päässeet ostoskärryyni saakka. Aluksi olin hieman epäileväinen Hälsans Kökin tuotteiden suhteen, niin hyviltä kuin paketin kuvissa näyttivätkin. Jos ruoassa ei ole lihaa, voiko se olla hyvää?!?

Omaan pakastimeen päätyi Hälsans Kökin paneroituja kasvisleikkeitä, falafelpyöryköitä, chorizomakkaraa ja kasvispihvejä. Juuri näihin tuotteisiin päädyin kaupan vajavaisen valikoiman vuoksi. Kasvispyöryköitä ja kasvismureketta kun ei kaupassa ollut. Hylly niiltä kohdin oli typösen tyhjä. En tiedä kertooko se jotain tuotteen menekistä vai henkilökunnan kiireestä.

Ensimmäisenä lautaselle päätyi öljyssä rapeaksi paistetut kasvisleikkeet. Jäisinä pihvit eivät aiheuttaneet mitään ihastuneita huokauksia ja lupasin jo tytölle, että kaivetaan jääkaapista nakkipaketti esiin, jos pihvit ovat aivan kamalia. Pihvejä paistettaessa ajatukset alkoivat kääntyä positiivisempaan suuntaan, sillä tuoksu oli aika herkullinen. Pelko pihvien kamaluudesta osoittautui lopulta aiheettomaksi, sillä pihvit olivat oikein herkullisia! Ainakin minä tykkäsin ja tyttökin otti lisää. Pikkuemies ei näistä piitannut, mutta hän on kranttu muutenkin. Tuumattiin tytön kanssa, että näistä tulisi aivan loistavia kasvishampurilaisia.

Kasvisleike on ovo-vegaaninen tuote, joten ihan kaikille kasvissyöjille tämä ei sovi. Mutta jos kananmuna kuuluu ruokavalioon, niin sitten suosittelen. Ja kyllä tämä kelpaa tällaiselle lihansyöjällekin! Ostan siis varmasti toistekin. Lisää tietoa tuotteesta löytää Hälsans Kökin sivuilta.


Kasvisleikkeiden kanssa tarjosin valkosipuliperunoita ja feta-jogurttikastiketta. Kastikkeen ohje on varioitu Yhteishyvän ohjeesta, perunaohjeen alkuperästä ei ole muistikuvaa.

Feta-jogurttikastike

3dl maustamatonta jogurttia
200g salaattijuustokuutioita vedessä tai fetaa
1rkl sitruunamehua
5cm:n pala kurkkua raastettuna
1tl sokeria
0,25tl suolaa
ripaus pippurisekoitusta

  Raasta kurkku, sekoita joukkoon pikkuhitunen suolaa ja laita raaste siivilään valumaan muutamaksi minuutiksi. Murenna salaattijuustokuutiot. Sekoita kurkku ja juustomurut jogurtin joukkoon. Mausta sitruunamehulla, suolalla, sokerilla ja pippurisekoituksella. Anna maustua hetki jääkaapissa. Tarjoa kasvispihvien tai grillatun lihan kaverina.

Kevyet, maidottomat valkosipuliperunat


7-8 jauhoista perunaa
1tl suolaa
5 valkosipulinkynttä
vastajauhettua pippuria
3-4dl liha- tai kasvislientä
Vuoan voiteluun:
margariinia tai öljyä

  Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi tai murskaa valkosipulinkynnet. Levitä puolet perunoista voidellun vuoan pohjalle. Mausta suolalla ja pippurilla ja levitä valkosipulit perunoiden päälle. Lado päälle loput perunat ja kaada lihaliemi päälle. Kypsennä 150-175 asteisessa uunissa 1,5-2 tuntia tai kunnes perunat ovat pehmeitä.




Mutta nyt tämä akka painuu köökin puolelle valmistelemaan vapun herkkuja! Ihanan iloista ja räiskyvää vappua kaikille! Olkaa kiltisti ja syökää hyvin! Kääpiölinnassa vappu vietetään pihahommien parissa, välillä herkutellen :)

5 kommenttia:

  1. Meillä on syöty jonkun verran noita Hälsans Kökin tuotteita. Hyviä ovat.:) Hyvää vappua!:)

    VastaaPoista
  2. Tuo chorizo kiinnostaa kovasti ja ajattelin laittaa sen grilliin muiden makkaroiden kaveriksi :) Saas nähdä, onko niin hyvää kuin ajattelen.

    VastaaPoista
  3. Meillä nuo chorizot sekä soijanakit kelpaavat myös kahdelle kovalle lihansyöjälle, miehelle sekä koiralle.;)

    VastaaPoista
  4. Sitten niiden täytyy olla hyviä :D

    VastaaPoista
  5. En ole minäkään ennen noita kasvisjuttuja maistanut. Hyvä että joku tekee sen mun puolesta niin uskaltaa ehkä joskus itsekin testata! :)
    Meillä menee vappu ihan samoissa merkeissä,sään vaan sen salliessa... Oikein hauskaa vappua sinnekin! :)

    VastaaPoista