27. kesäkuuta 2013

Love me 'till I'm black n' blue(berry)!

Mä sitten tykkään näistä superhelpoista leivonnaisista, joissa ei vatkainta tarvita ja ainekset vaan sekoitetaan yhteen. Helteestä huolimatta innostuin eilen leipomaan, jos vaikka joku sattuisi tulemaan kylään. Ja jos ei tule, niin syön sitte itte. Pullan tein tällä kertaa steviasokerista, kun sitä kaapista vielä löytyi. Lopputuloksena oli ihanan mehevä ja mustikkainen pulla. Tai piiraaksi tätä paremminkin kutsuisin. Mutta niin paljon kuin aniksesta tykkäänkin, niin ei se tähän kyllä oikein sopinut. Kardemumma voisi toimia paljon paremmin. Ohje on luultavasti Pirkasta kopsattu, mutta vannomaan en mene. 

Aniksen sävyttämä mustikkapulla
(12 palaa)

4dl vehnäjauhoja
1dl sokeria tai steviasokeria
2tl leivinjauhetta
0,75tl aniksen siemeniä
0,25tl suolaa
100g voita tai margariinia
2dl maitoa
2 kananmunaa
Päälle:
4dl(200g) mustikoita
0,5dl sokeria tai steviasokeria
1rkl perunajauhoja
Koristeeksi:
tomusokeria

  Sekoita kuvat aineet keskenään, anikset huhmaressa hienonnettuna. Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Lisää taikinaan maito, munat ja rasva. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, mutta vältä turhaa sekoittamista.
  Levitä vajaa puolet taikinasta voideltuun piirakka- tai irtopohjavuokaan (halk.26cm). Lisää päälle puolet mustikoista. Sekoita sokeri ja perunajauhot keskenään ja ripottele puolet seoksesta mustikoiden pinnalle. Levitä päälle loppu taikina, mustikat ja sokeri-perunajauhoseos.
  Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 25-30 minuuttia. Tarjoa haaleana. Koristele pinta tomusokerilla.



2 kommenttia:

  1. Minäkin pääsin pitkästä aikaa, helteiden uuvuttamana, koneen ääreen! :)
    Hyvännäköistä pullaa on taas taiottu, nam nam!! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Ja kivaa, kun oot helteistä selvinnyt. Vähän jo sun juttuja kaipailinkin :)

    VastaaPoista