9. tammikuuta 2015

Bun in my mouth - superhelpot ruisleipäset

Leipälaatikko kumisi taas eilen tyhjyyttään ja mua laiskotti niin paljon, etten jaksanut lähteä lumimyräkässä kauppaan. Onneksi pikavilkaisulla löytyi Raision sivuilta superhelppo leipäohje, joten kaivoin kulhot kaapista ja ryhdyin leipomaan. Oikeasti, tämän helpommaksi ei sämpylöiden tai leipästen leipominen voi kyllä mennä! Vähän veden lämmittelyä, ainekset puuhaarukalla sekaisin, taikinakököt pellille kohoamaan ja vielä paisto päälle. Ei taikinan vaivaamista, ei montaa kohottamista, ei sämpylöiden pyörittelyä. Taikinan valmistamiseen ei kauaa aikaa mennyt, joskin leipästen kohottaminen otti toki aikansa. Lopputuloksena oli ihanan pehmeitä, rukiille maistuvia leipäsiä. Nam! Muuttelin ohjetta hieman ja tässä mun versio ruisleipäsistä.

Taikinan tuoksusta tuli vahva mielleyhtymä lapsuuden leikkeihin. En kuollaksenikaan muista kenen kanssa kyseistä leikkiä leikittiin, mutta vahvasti epäilen jompaa kumpaa serkuistani. Muistan vaan, että joskus ollaan salaa "leivottu" vanhempien ollessa poissa. Oikeasti sekoitettiin kulhossa aivan kaikkea mitä kaapista löytyi. Ilmeisesti seassa on ollut myös ruisjauhoja, näin tuoksusta päätellen. Ei niitä lapsuuden leipomuksia suinkaan paistettu, kunhan sotkettiin. Anteeksi äiti :)




Ruisleipäset
(12kpl)

4 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
1 pss kuivahiivaa
3 dl ruisjauhoja
5 dl hiivaleipäjauhoja
½ dl öljyä

  Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta) ja sekoita joukkoon suola, siirappi ja ruisjauhot, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää öljy sekä hiivaleipäjauhot. Sekoita lastalla voimakkaasti tasaiseksi taikinaksi. Taikina on löysää!
  Nosta taikina kahdella lusikalla keoiksi leivinpaperille pellille. Ripottele pinnalle hiivaleipäjauhoja ja taputtele pyöreiksi leipäsiksi, halkaisija n. 8cm. Leikkaa terävällä veitsellä pintaan ristikot. 
  Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia. Paista leipäsiä 225-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia.

  

6 kommenttia:

  1. Tälläiset helpot leipäohjeet kelpaa aina!! ☺ Minäkin tein eilen nakkisopan kaveriksi ihanaa juustoleipää, eipä ole tullut yhtä pehmoista leipää taas hetkeen syötyä, nam!! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitathan juustoleivän ohjeen blogiin?!? Jospa taas jaksaisi enemmän leipoa leipiä, kun tuo homma on vähän jäänyt...

      Poista
  2. Ihana muisto sulla lapsuudesta. Tuli myös omat "leipomiset " mieleen =) Pakko kokeilla tuota leipää, laitoinkin linkin heti miehelleni hän kun kans tykkää touhuta keittiössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, etten oo ainut, joka näitä "leipomisia" on harrastanut :D Toivottavasti nuo maistuvat :)

      Poista
  3. Mun kanssa sä teit noita leipomuksia:)
    Niissä käytettiin aina ruisjauhoja jostain syystä. Mausteena oli mm. astianpesuainetta��
    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhhhiii :D Onneksi mausteet on muuttuneet tässä vuosien varrella. Muistatko yhtään, että tehtiinkö niitä teillä vai meillä? Äiti ei ainakaan muistanut ollenkaan, että oltaisiin tuollaisia tehty.

      Poista