7. toukokuuta 2012

Historian havinaa

Ainoa koulukirja, joka on säästynyt näihin päiviin saakka, on köksän kirja seiskaluokalta. Sinänsä huvittavaa lukea ja katsella noita juttuja, mitä kirjan sivuille on tullut raapustettua. Kauheasti ei näyttänyt koulu niihin aikoihin kiinnostavan. Ei, vaikka kotitalous ja kuvaamataito oli ainoat aineet, joista tykkäsin. Köksän kirjan löysin joskus muutama vuosi sitten tavaroideni joukosta ja nyt se on päässyt arvoiselleen paikalle hyllyyn muiden keittokirjojen kanssa. Loppujen lopuksihan tuossa ei kauheasti ole ruokaohjeita ja nekin vähät mitä on, ovat äärimmäisen simppeleitä. Mutta en mä raaski tuota hävittääkään. Kirja pääsi tänään käyttöön, kun tein kirjan ohjeen mukaan sämpylöitä. Näihin sämpylöihin tehtiin pikkuruinen juuri ja lopullinen kohotus tapahtui vasta sämpylöiksi pyörittelyn jälkeen.


Köksän sämpylät
(10-12kpl)

Taikinan juuri:
2,5dl maitoa tai vettä
25g hiivaa
1tl sokeria
2,5dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
Lisäksi:
1tl suolaa
n.3dl grahamjauhoja
25g huoneenlämpöistä margariinia tai 2rkl öljyä

  Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada kulhoon. Murenna hiiva maidon joukkoon ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Vatkaa joukkoon sokeri ja hiivaleipäjauhot. Peitä astia liinalla ja anna taikinajuuren kohota lämpimässä kymmenisen minuuttia.
  Lisää taikinajuureen suola ja osa grahamjauhoista puuhaarukalla vatkaten. Jatka jauhojen lisäämistä samalla alustaen. Lisää lopuksi rasva ja jatka alustamista, kunnes taikina irtoaa kulhosta ja kädestä.
  Leivo taikina sämpylöiksi. Anna sämpylöiden kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa. Paista 250 asteessa uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti