4. toukokuuta 2012

Sokeria, sisaret

Nyt on syöty sokeria niin että hampaissa narskuu. Mutta kerrankos sitä saa herkutella. Ja toisenkin jos siltä tuntuu. Mä innostun harvoin tekemään mitään erikoisia jälkiruokia. Tänään oli kuitenkin poikkeus. Kaivoin hyllystä Lyn Rutherfordin Marjaherkkuja ja muuta hyvää-kirjan ja sen suosiollisella avustuksella loihdin pyramidin kaltaisen marenki-hedelmäherkun. Vein taas miehen itselleen jemmaaman suklaalevyn ja siitä syntyi kastike. Alkuperäisessä jälkiruoassa käytettiin tuoreita marjoja tai eksoottisia hedelmiä. Kun kotoa löytyi rypäleitä ja kiivejä, niin käytin sitten niitä. Tuoreita marjoja kun on aika huonosti saatavilla ja kaupassa tarjolla olleet eksoottiset hedelmät oli aika eksoottisessa kunnossa. Papaija, joka tuntuu limaiselta ei kauheasti houkuttele. Mutta periaatteessahan tuohon voi käyttää mitä hedelmiä tai marjoja vaan haluaa. Jälkiruoka ei ollut mitenkään vaikea tehdä, joskin aikaa vievä noiden marenkien takia. Helpommalla pääsisi, jos ostaisi valmiit marengit. Mä tein vaan puolikkaan annoksen ja se oli aika sopiva kolmelle. Alla on ohje täysmääräisenä.

Marenki-hedelmäpyramidi

Marengit:
3 valkuaista
175g hienoasokeria
Täyte:
4dl kuohu- tai vispikermaa (käytin creme vispiä)
450g kesän marjoja tai kauden hedelmiä
tomusokeria koristeluun
Lisäksi:
kermaa tai suklaakastiketta

  Kuumenna uuni 110 asteeseen. Vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla. Pane valkuaiset suureen kulhoon ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää puolet sokerista ja jatka vatkaamista. Kääntele vielä loppu sokeri valkuaisvaahtoon.
  Pursota marenkiseos pieniksi keoiksi leivinpapereille. Pursotinpussina toimii oikein hyvin esimerkiksi pakastepussi, josta leikkaa kulman pois. Marenkeja pitäisi tulla yhteensä noin 24 kappaletta. Paista uunissa 2-2,5 tuntia, kunnes marengit on rapeita. Mä laitoin molemmat pellit yhtä aikaa uuniin päällekkäin, vaikka meillä onkin ihan tavallinen uuni. Ja hyvin paistuivat molemmat. Voit säilyttää jäähtyneitä marenkeja ilmatiiviissä astiassa käyttöhetkeen saakka.
  Kokoa jälkiruoka. Vatkaa kerma melko kiinteäksi vaahdoksi. Laita kermavaahdosta sivuun noin kolmasosa ja liitä lopulla marengit pareiksi. Siis kaksi marenkia pohjat vastakkain ja väliin kermavaahtoa.
  Levitä vähän kermavaahtoa suuren tarjoiluvadin keskiosaan. Muodosta marengeista pyramidi kermavaahdon päälle ja varmista pyramidin kasassa pysyminen kermavaahdolla. Sirottele päälle tomusokeria.
  Asettele marjat tai hedelmät marenkien joukkoon ja ympärille. Halutessasi voit koristella vielä syötäväksi kelpaavilla kukilla. Tarjoa heti esimerkiksi suklaakastikkeen tai kerman kanssa.

Suklaakastike

115g tummaa suklaata
25g voita
3rkl vettä
3rkl konjakkia tai brandya

  Pane suklaa, voi ja vesi pieneen kasariin. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos on pehmeää ja tasaista. Sekoita joukkoon konjakki tai brandy ja nosta jäähtymään.

Suklaakastike sellaisenaan on aika ällöimelää, mutta marenkien ja kermavaahdon kanssa ihan mielettömän hyvää! Ja kannattaa valita laadukasta suklaata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...