21. tammikuuta 2013

Sokerina pohjalla

Mä onnistuin tänään leipomaan ehkä maailman rumimman omenapiirakan. Tarkoitus oli tuhota taas hyvää kyytiä vanhaksi meneviä elintarvikkeita ja tähän piirakkaan niitä sai tärvättyä ihan mukavasti. Piirakan tekoa hankaloitti suunnattomasti päiväunet väliin jättänyt, ylivilkas pikkumies, joka halusi välttämättä tutkia jääkaapin sisällön lisäksi kaikki keittiön kaapit ja  laatikot sekä kiipeillä keittiön tuoleille samalla kun minä yritin leipoa. Ohjeen mukaan taikina olisi pitänyt levittää uunipannulle, mutta mä käytin isoa uunivuokaa (27*35cm). Taikinan levittäminen oli nimittäin aika haasteellista ja mua lakkasi huvittamasta koko homma. Omenoita ei ollut ihan tarpeeksi ja nekin vähät lohkot oli aika murheellista katsottavaa. Mutta onneksi piirakka sentään maistui hyvältä. Ohjeen alkuperää en tiedä.

Ruoaksi tein tänään mielenkiintoista, vietnamilaista karamelli-inkiväärikanaa. Tai oikealta nimeltä tämä herkku oli ga caramen voi xot gung. Hieman mun täytyi ohjetta muutella, mutta lopputulos oli oikein maukas! Ohje löytyi opuksesta Jackum Brown: Vietnamilaisen keittiön parhaat.

Karamelli-inkiväärikana

2rkl maapähkinäöljyä
0,5 isoa salottisipulia hienonnettuna
          (laitoin 2 pientä)
2 isoa valkosipulinkynttä hyvin hienonnettuna
3 pientä vihreää chiliä hyvin hienonnettuna
          (laitoin 2 isoa)
100g tuoretta inkivääriä hyvin hienonnettuna
750g luutonta ja nahantonta kananlihaa 0,5*2,5cm suikaleina
         (laitoin 500g broileria)
1,25-1,5dl sokerisiirappia (ohje alla)
4rkl kanalientä
         (laitoin vajaa puoliskan kanaliemikuution)
2rkl vietnamilaista kalakastiketta
2 kevätsipulia pitkittäin halkaistuna ja poikittain 2,5cm suikaleiksi leikattuna (jätin pois)
Koristeluun:
kourallinen tuoretta korianteria
Lisäksi:
keitettyä riisiä

  Kuumenna öljy wokpannussa. Lisää kuumaan öljyyn salottisipuli, valkosipuli, inkivääri ja chilit ja paista pikaisesti minuutin ajan. Lisää pannuun broilerisuikaleet, alenna lämpöä ja pikapaista broilerisuikaleita 4 minuuttia koko ajan käännellen.
  Lisää joukkoon sokerisiirappi, kanaliemi tai liemikuutio ja kalakastike, sekoita hyvin. Alenna lämpö alhaiseksi ja hauduta ruokaa 10-15 minuuttia tai kunnes broileri on kypsää. Lisää joukkoon kevätsipuli juuri ennen tarjoilua ja sekoita varovasti. Koristele ruoka korianterinlehdillä ja tarjoa riisin kera.

Sokerisiirappi

125g palmusokeria tai kiteistä ruokosokeria
1,5dl vettä

  Kiehauta sokeri ja vesi pienessä paksupohjaisessa kattilassa ja keitä seosta noin 3 minuuttia tai kunnes kastike muuttuu siirappimaiseksi. Nosta kattila liedeltä, lisää joukkoon tilkka vettä ja kaada kastike kuumuutta kestävään kulhoon.
  Kastike säilyy jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa noin 10 päivää.


Mehevä omenapiirakka

(uunipannullinen)

Pohja:
200g voita
2dl sokeria
1 muna
2dl kevytkermaa (laitoin kuohukermaa)
2,5dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja tai ohrakasta
1,5tl leivinjauhetta
Pinnalle:
n.1kg omenoita kuorittuna ja ohuina lohkoina
Täyte:
300g ranskankermaa
1dl fariini- tai hienoa sokeria

  Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon muna hyvin vatkaten sekä vuorotellen kerma ja jauhoseos.
  Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin  päälle. Levitä ranskankerma-sokeriseos taikinan päälle ja painele omenalohkot hieman täytteen sisään. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.
  Fariinisokeri-ranskankermaseoksen voi korvata myös parilla desillä rusinoita, desillä hasselpähkinärouhetta ja puolella desillä sokeria. Tällöin ripottele ensin rusinat pohjalle, lado päälle omenat ja ripottele pinnalle sokeri ja pähkinärouhe.
  
Ruma ku mikä....
...mutta hyvin kelpas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti