26. huhtikuuta 2013

Heaven's on fire - vodka-chili-suklaamuffinit rommisiirapilla!

Ukko kartutti mun keittokirjakokoelmaa uudella, ihanalla opuksella tuossa muutama päivä sitten. Meni itselleen ostamaan kirjoja, mutta kun ei löytänyt mitään kivaa, niin toi mulle Michael Harwoodin Pirullisen kuuman chilikirjan. Mies itse ilahtui kirjan sisältämästä chilitietoudesta, minä puolestaan kirjan ruokaohjeista! Haluaisin testata melkein kaikki. Jostain piti kuitenkin aloittaa ja ensimmäisenä testiin pääsi vodka-chili-suklaamuffinit, jotka on maustettu rommisiirapilla. Ohje kuulosti niin kivalta sekamelskalta, etten voinut sitä vastustaa. Kaiken lisäksi olivat suht' helppoja tehdä, tosin chilin ja suklaa "marinointiin" saa varata hetken aikaa.

Ainoa hankaluus ilmeni rommisiirapin valmistamisessa. Tein ensimmäisen satsin liian aikaisin, kun en tajunnut siirapin jämähtävän niin nopeasti. Se kannattaa siis tehdä ihan viime tipassa. Lisäksi siirapin valuttaminen tikulla tehtyihin reikiin ei oikein luonnistunut, kun en enää muistanut mihin olin ne reiät laittanut. Helpommalla pääsi, kun tipautteli muffinssien päälle siirappia ja pisti siirappi täplän keskelle reiän cocktailtikulla. Kirjan ohjeen mukaan näitä olisi pitänyt tulla 18 kipaletta, mutta tein noista hieman suurempia ja sain aikaiseksi 12 muffinia. Sen vuoksi paistoaikakin venyi kymmenellä minuutilla.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin Anaheim-chiliä, mutta eihän täkäläisissä marketeissa ole merkattu chilien lajikkeita. Eikä mun tuntemus piisaa niitä tunnistamaan.Tai no jotkut tunnistan, mutta en läheskään kaikkia. Ja kun lähikaupassa oli tarjolla tasan kaksi vaihtoehtoa, habanero ja joku mieto chili, ei valinta ollut kovinkaan vaikea.

Vodka-chili-suklaamuffinit
(12-18kpl)

1rkl tuoretta, silputtua (Anaheim-)chiliä siemenet poistettuna
100g tummaa suklaata pieneksi rouhittuna
3rkl vodkaa
225g huoneenlämpöistä, suolatonta voita
2,5dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
Rommisiirappi:
5rkl tummaa rommia
2rkl fariinisokeria

  Liota silputtua chiliä ja rouhittua suklaata vodkassa 2-3 tuntia tai yön yli. Valuta. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Asettele 12-18 paperista muffinimuottia muffinivuokaan tai pellille.
  Laita pehmeä voi, sokeri, jauhot, leivinjauhe ja kananmunat suureen kulhoon ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi sähkövatkaimella. Sekoitta joukkoon chili- ja suklaapalat ja lusikoi taikina vuokiin. Kypsennä muffinien koosta riippuen 20-30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla.
  Liuota sillä välin fariinisokeri rommiin kattilassa alhaisella lämmöllä. Anna kiehua hiljaa noin 5 minuuttia, tai kunnes seos on siirappimaista. Pistele valmiisiin muffinsseihin 5 reikää kuhunkin ja kaada rommisiirappi reikiin. Nosta ritilälle jäähtymään.
  Muffinit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa kolme päivää tai pakastimessa enintään kolme kuukautta.



4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä!!
    Samoin tuo kirja, mulle kanssa sellainen opus! :D

    Olen joskus tehnyt suklaapiirakan johon tuli appelsiinisiirappi niihin reikiin. En ollut muistanutkaan koko ohjetta kuin vasta nyt.. :)

    VastaaPoista
  2. Oi, se suklaapiirakka kuulostaa ihanalta! Sun on melkein PAKKO tehdä semmoinen ja laittaa ohje jakoon :)

    Kirja oli kyllä oikein kiva ja luulen, että tulee olemaan ahkerassa käytössä :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa jännittävältä herkulta. Miltä muffinit maistui? :)

    VastaaPoista
  4. Oikein hyviä olivat :) Tosin chili olisi saanut maistua enemmän, samoin rommi. Parhaimmillaan olivat päivän valmistamisen jälkeen.

    VastaaPoista