7. toukokuuta 2013

Me buzzattiin köökissä.... Kasvisburgerit à la Hälsans Kök

Vielä yksi Hälsans Kök-juttu ja sitten riittää, ainakin toistaiseksi. Kertauksen vuoksi kerrottaneen, että toimin buzzadorina, jolloin saan kokeiltavaksi erilaisia tuotteita. Ja tottahan niistä täytyy sitten kertoa muillekin. Tällä kertaa buzzauksen kohteena oli Hälsans Kökin vegetuotteet. Kasvisleikkeistä ja soija-chorizosta on jo ollut juttua, joten nyt on ovo-vegetaaristen kasvispihvien vuoro. Lisää tietoa tuotteesta löytää Hälsans Kökin sivuilta.

Ideat pihvien suhteen oli hieman vähissä, joten tyydyin tekemään pihveistä ihan vaan hampurilaisia. Kasvishampurilaisia tulee syötyä aivan liian harvoin, joten ehkä tämä oli vaan ihan hyvä juttu. Jos olisin reipas, olisin pyöräyttänyt sämpylät itse. Mutta kun laiskotuttaa, tyydyin valmiisiin sämpylöihin. Hampurilaisten väliin pääsi pihvien lisäksi tomaattia, sipulia, paistettua halloumia ja sinappimajoneesia. Niin ja ketsuppia. Seuraksi salaattia ja lohkoperunoita ja se on siinä. 

Idea hampurilaisista osoittautui oikein hyväksi, sillä kaikki tykkäsivät. Tai kaikki muut paitsi perheen pienimmäinen, joka joutui tyytymään perunoihin ja kasvispihviin. Perunat kelpasivat, kasvispihvi ei.  Tosin en minäkään tykännyt pihvistä sellaisenaan, mutta hampurilaisessa tämä toimi oikein hyvin. Jopa mies tykkäsi, vaikkei kauheasti kasvisjuttusista piittaakaan.

Näin jälkikäteen ajateltuna Hälsans Kökin tuotteista jäi varsin positiivinen kuva. Vaikka en yleensä valmisruoista kauheasti innostu, niin nämä kyllä kelpaavat jatkossakin. Falafelpyörykät ovat vielä testaamatta, mutta kaikki muut ovat tähän mennessä osoittauneet maistuviksi ja yllättävän laadukkaiksi tuotteiksi. 



Kaalisalaatti

n.300g puna- ja/tai valkokaalia
0,5-1 kesäkurpitsa
Kastike:
1dl kermaviiliä
1rkl sinappia
1rkl piparjuuritahnaa tai raastettua piparjuurta
suolaa
pippuria

  Leikkaa kaalit ohuiksi suikaleiksi. Halkaise kesäkurpitsa, poista siemenet ja leikkaa paloiksi/tikuiksi. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja lisää salaatin joukkoon. Anna maustua muutama tunti viileässä ennen tarjoilua.


Sinappimajoneesi

1 keltuainen
1rkl viinietikkaa
0,25tl suolaa
ripaus valkopippuria
1,5dl öljyä
3-4tl sinappia

  Ota ainekset hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Laita keltuainen, etikka, suola pippuri kulhoon ja sekoita. Lisää öljy ensin tippa kerrallaan, sitten ohuena nauhana samalla vatkaten, kunnes majoneesi alkaa paksuuntua. Mausta lopuksi sinapilla. Anna maustua hetki jääkaapissa.
  Majoneesi säilyy 3-4 vuorokautta jääkaapissa.

2 kommenttia:

  1. Nyt voisin hyvinkin syödä tuollaisen hampurilaisaterian.:) Meillä noita pihvejä on käytetty paljon juurikin hampurilaisissa, kun minä en ole syönyt lihaa. Ihan kelpo tuotteita Hälsans Kökillä on.:)

    VastaaPoista
  2. Täytyy laittaa sulle yksi hampurilainen tulemaan :D Taitaisi olla vaan aika kylmä jo, kun teille asti ehtisi.

    Olen kyllä oikein tyytyväinen, että sain näitä testattavaksi. Näitä voi hyvin pitää hätävarana pakastimessa ja käyttää vain sen verran kuin tarvitsee. Aina kun ei tartte jaksaa kokata kaikkea alusta alkaen :)

    VastaaPoista