18. toukokuuta 2013

No mitäpäs muuta kuin grilli ja lihaa

Olin eilen illalla hieman harmissani, kun kännykän säätiedotus lupasi tälle päivää 18 astetta ja vettä. Tarkoitus kun oli viettää päivä tehden pihahommia ja grillailla. Aamulla herätessä vilkaisin ikkunasta ulos ja näin ihanan pilvettömän taivaan ja kauniisti paistavan auringon. Ihanaa! Mistään hirmuhelteistä en piittaa, mutta kyllä nämä aurinkoiset päivät saa kummasti hymyn huulille. Vaikka rankka päivä olikin, niin on hyvä fiilis, kun sai tehtyä pihalla vaikka mitä. Iltasella grillailtiin kassleria samaisen "Paras keittokirja no2" -kirjasen ohjeen mukaan kuin mistä aamupäivän salaattiohjekin löytyi.

Hunajalla ja valkosipulilla maustettu grillikassler
(4ann.)

4(à200g) kasslerpihviä
Marinadi:
2rkl chilikastiketta
1rkl soijaa
1rkl hunajaa
1 puristettu valkosipulinkynsi
suolaa
pippuria
Lisäksi:
8 ohueksi viipaloitua porkkanaa
2dl kermaa
1tl sokeria
6 perunaa halkaistuna
2tl voita tai margariinia

  Sekoita marinadin ainekset keskenään ja marinoi pihvejä muovipussissa vähintään 2 tunnin ajan, mutta mieluiten yön yli. Ota lihat huoneenlämpöön ainakin puolisen tuntia ennen kypsentämistä.
  Hauduta porkkanaviipaleet pehmeiksi miedolla lämmöllä sokerilla maustetussa kermassa. Voitele halkaistut perunat voilla ja kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.
  Grillaa pihvit grillissä tai paista parilapannulla ja tarjoile perunoiden ja porkkanoiden kera.


3 kommenttia:

  1. Ei saisi näin myöhään illalla tällaisia ihania herkkuja katsella, tulee nälkä..:D

    VastaaPoista
  2. Yhdyn Melodyn sanoihin, vaikkei olekaan myöhä ;)

    VastaaPoista
  3. :) Eilen ei tuon annoksen jälkeen ollut yhtään nälkä, mutta nyt voisi kyllä taas kelvata.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...