21. toukokuuta 2013

Raparperitaivas

Oon monta päivää ihaillut tontilla kasvavia raparpereja ja toivonut, että kasvaisivat nopeasti. Enää en malttanut odottaa, vaan ensimmäiset raparperit saivat luvan päätyä leipomuksiin. Raparperit olivat vielä hurjan pieniä, joten jouduin kaivelemaan lisäksi pakastimesta rasiallisen vadelmia. Kateellisena katselin naapurin raparperipusikkoa, jossa raparperit ovat jo valtavia! Välimatkaa meidän raparpereilla on vaan metrin verran. En tiedä mitä naapuri tekee toisin, kun saa aina paremman sadon.

Tämä torttu kuuluisi siis tehdä pelkästään raparpereista, mutta on kyllä hurjan hyvää vadelmienkin kera! Tosin laitoin tuon torttupohjan aavistuksen liian täyteen ja osa täytteestä valui ulos. Ja täyte olisi saanut jäähtyä ja jässähtää pidempään ennen lisäämistä torttupohjalle. Jatkossa laittaisin tortun hetkeksi kylmään ennen vaniljakastikkeen lisäämistä ja lisäisin vaniljakastikkeen vasta juuri ennen tarjoilua. Torttu ei nimittäin ollut mitenkään kaunis maattuaan hetken jääkaapissa. Mutta taas kerran maku ratkaisee :D Ohje tähän ihanuuteen löytyi jälleen SOK:n Paras keittokirja no2-kirjasesta.

Vadelma-raparperitorttu

Pohja:
2,5dl vehnäjauhoja
100g voita
0,5dl tomusokeria
1 keltuainen
Vaniljakastike:
6 keltuaista
1dl sokeria
3dl kahvikermaa
1rkl Maizena-jauhoja
1tl vaniljasokeria
Raparperi-vadelmahyytelö:
300g raparperia
300g vadelmaa TAI
700g raparperia
2,5dl sokeria
8 liivatelehteä

  Pohja: Sekoita pehmeä voi, tomusokeri ja keltuainen. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti taikinaksi. Pane taikina jääkaappiin 1-2 tunniksi. Kauli taikina ja vuoraa sillä irtopohjavuoka (20-22cm) niin, että taikina nousee 3-4cm vuoan reunoille. Halutessasi voit myös painella taikinan käsin kaulimisen sijaan. Pistele pohja haarukalla ja laita foliosta rutatut "pötköt" reunojen tueksi. Paista pohjaa uunin keskitasossa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
  Raparperi-vadelmahyytelö: Pane liivatelehdet runsaaseen, kylmään veteen. Leikkaa raparperit 2cm viipaleiksi ja pane kattilaan. Lisää myös kohmeiset vadelmat. Ripottele sokeri väleihin. Hauduta kannen alla kunnes raparperit pehmenevät. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota ne lämpimään hillokkeeseen. Anna seoksen jäähtyä. Kun seos alkaa jähmettyä, kaada se murotaikinapohjan päälle.
 Vaniljakastike: Vatkaa keltuaiset, kahvikerma, sokeri, vaniljasokeri ja maizena kattilassa. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä, kunnes se paksunee. Jäähdytä kastike. Levitä kastike raparperi-vadelmahyytelön päälle. Anna jässähtää vielä hetki viileässä ennen tarjoilua.

5 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen oloista piirakkaa! Olen nyt ottanut kaikki mahdolliset raparperiohjeet talteen, koska viikonloppuna ajattelin mennä vähän verottamaan mamman raparperipuskia! :)
    Muista muuten kokeilla tätä marenkihunnutettua raparperitorttua, on aika herkkua! :)
    http://nannenturinat.blogspot.fi/2013/03/marenkihunnutettu-raparperitorttu.html

    VastaaPoista
  2. Meinasinkin eilen kysyä, että mikäs se sun raparperiherkku oli, mistä sun piti muistuttaa :) Kiitos! Tätä teen heti kunhan nuo raparperit hieman kasvaa!

    VastaaPoista
  3. Näyttää tosi hyvältä!:)

    Meillä raparperit olivat innostuneet jo kunnolla kasvamaan. Voimaa ainakin tarvitsevat todella paljon. Meillä raparperi kasvaa vanhan lehtikompostin paikalla, ja joka kevät lannoitan sen kunnolla kanankakkarakeilla, ja syksyllä taas syyslannoitteella. Kukinnot on myös hyvä aina poistaa jo nuppuvaiheessa, etteivät vie turhaan voimaa.

    VastaaPoista
  4. Voi että näyttä hyvältä...kokeilen tuota joku päivä

    VastaaPoista
  5. Yritä sinä Minna olla sitten maltillisempi sen raparperitäytteen kanssa, ettei käy kuin mulle :) Kun antaa kunnolla jähmettyä ennen torttuun lisäämistä, niin luulisi pysyvän kunnolla tortun sisällä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...