1. helmikuuta 2014

Baby, I got blueberries for you... Mustikkasoppaa ja maalaisleipää

Pikaisesti eilisiä ohjeita jakoon ennen kuin säntään taas hellan ääreen. Innostuin pitkästä aikaa keittämään muksuille mustikkakeittoa, jos se vaikka auttaisi noiden toipilaiden oloa. Sainpa samalla vajaan mustikkarasiallisen pois pakastimesta. Jos rehellisiä ollaan, niin tarkoitus oli tehdä mustikkakiisseliä, mutta tuolla suurustemäärällä lopputulos on enemmän keittomainen. Kermavaahdon kanssa tarjottuna oli kuitenkin oikein hyvää! Mitään hirvittävän makeaa en tästä halunnut tehdä. Laita siis halutessasi enemmän sokeria, jos kaipaat makeampaa soppaa. 




Mustikkakeitto

7dl vettä
4dl pakastemustikoita
1dl sokeria
0,75dl vettä
3rkl perunajauhoja

  Laita vesi, mustikat ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä muutama minuutti. Murskaa mustikoita hieman lastalla, jotta saan kaiken maun ja värin irti. Siivilöi mustikat pois ja kaada liemi takaisin kattilaan. Sekoita perunajauhot veteen ja kaada seos ohuena nauhana keiton joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Nosta kattila takaisin liedelle ja kuumenna kunnes keitto pulpahtaa. Kaada kulhoon ja ripottele päälle hieman sokeria.  

Leivän käydessä vähiin, tyttö pyysi mua leipomaan. Tottahan minä leivon, kun kerran nätisti pyydetään. Viime aikoina ei kauheasti ole tarvinnut leipää ostaa kaupasta, mikä on oikeastaan aika hyvä. Mä nautin suunnattomasti, kun saan leipoa melkein päivittäin. Ohje tähän herkulliseen leipään löytyi Me Naisten nettisivuilta.  




Rapea maalaisleipä
(2 leipää)

30g tuoretta hiivaa
4,5dl lämmintä vettä
2rkl hunajaa
1rkl suolaa
1dl ruisjauhoja
9dl vehnäjauhoja

  Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sekaan hunaja, suola ja jauhot vähitellen taikinaa koko ajan voimakkaasti alustaen. Peitä taikina ja anna nousta huoneenlämmössä vedottomassa paikassa kaksi tuntia.
  Leivo tämän jälkeen taikinasta leivinpöydällä kaksi leipää, viillä pintaan koristeviillot ja jauhota leipien pinta hyvin.
  Jätä leivät leivinpaperin päälle uunipellille ja anna niiden nousta vielä noin 40 minuuttia. Nosta uunin pohjalle vedellä täytetty vesikippo leipien kuorta rapeuttamaan ja paista sitten leivät uunin keskitasolla 225 asteessa kypsiksi eli noin 35 minuuttia. Nosta kypsät leivät ritilälle jäähtymään.

2 kommenttia:

  1. Ei mustikan kuoria saa siivilöidä pois! Nehän on olennainen osa mustikkasoppaa.

    Pari kesää takaperin poimin mökin pihalta mustikoita puolisen litraa ja keitin sopaksi. Ryystin soppaa pitkin päivää ennenkuin äiti tuli iltapäivällä töistä. Se naama kalpeena kysyi, että oonko mä ihan kunnossa. En mä tajunnut ollenkaan, mitä se oikein horisee ennenkuin oli aivan kauhuissan, kun huulet on niin siniset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa säikytellä äitejä tuollalailla :D En mäkään yleensä siivilöi kuoria pois, mutta tuon meidän pikkumiehen takia tein tällä kertaa näin. Jätkä on pienestä pitäen ollut uskomattoman huono syömään ja etenkin kaikki "sattumat" sylkee heti pois. En oikein innostunut ajatuksesta, että mustikan jämiä olisi pitkin keittiötä :) Marjoja vetää kyllä määrättömät määrät suoraan puskista, mutta kiisseleissä ja keitoissa ne ei uppoa. En tiedä kehen tuo poika on syömistensä puolesta tullu, ei ainakaan äitiinsä :D

      Poista