7. helmikuuta 2014

Poetry in motion - mattimyöhäisen Runebergin tortut

Tänä vuonna olen auttamattomasti myöhässä Runebergin torttujen kanssa. Minä ja tyttöni podettiin niin raivoisaa flunssaa, ettei virta todellakaan piisannut leipomahommiin. Lohdutukseksi ukko haki keskiviikkona kaupasta valmiita torttuja. Nyt kun olo alkaa olla melkeinpä ihmismäinen, innostuin leipomaan muutaman tortun jälkkäriksi. Saipahan tyttö jotain lohdutusta, kun joutui flunssan takia jättämään Oulun turnauksen väliin. Tortut tein tavallisiin muffinssivuokiin, sillä en vieläkään ole saanut ostettua torttuvuokia. Suunnitelmissa on kyllä ollut useasti. En kostuttanut näitä tällä kertaa mitenkään, mutta nostin punssipullon pöytään, jolloin jokainen sai kostuttaa tortun halutessaan. Muksut lotrasivat päälle jaffaa. Maultaan nämä olivat oikein hyviä, mutta ehkä aavistuksen kuivia. Sokeritöhnän kanssa iski laiskuus ja käytin valmista sokerikuorrutetta. Ohjeen nappasin Matkailijan Porvoo -sivulta. 

Mulle kävi pieni onnettomuus torttuja tehdessä. Käytin taikinaan valmista mantelirouhetta, jota hienonsin hieman veitsellä. Kesken operaation huomasin, että leikkuulaudalla oli jotain valkoista putua. Lähempi tarkastelu osoitti sen olevan muovisen leikkuulaudan pintakerros, jonka veitsi oli raapinut irti. On se kumma, kun ei muoviset leikkuulaudat kestä käytössä 20 vuotta :D Ei siinä auttanut kuin heittää mantelit (ja leikkuulauta) roskiin. Manteleita ei sitten ollutkaan tarpeeksi, joten korvasin osan hasselpähkinällä. Toisaalta, alunperinhän nämä tortut on saaneet alkunsa siitä, että otetaan mitä kaapissa on.




Runebergin tortut
(6-8kpl)

100g voita tai margariini
1dl hienoa sokeria
1 muna
50g hienoksi hakattua mantelia
1,5dl korppujauhoja
1,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
1dl kuohukermaa
Päälle:
vadelmahilloa
tomusokeria
vettä, sitruuna- ja appelsiinimehua
punssia

  Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita joukkoon kerma ja halutessa hieman punssia. Voitele muffinssipellin syvennykset ja kaada taikina koloihin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. 
  Viimeistele tortut tomusokerista ja vedestä tehdyllä paksulla tahnalla. Pursota kuorrutus renkaiksi vadelmahillon ympärille.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti