22. helmikuuta 2014

Tonight is not the night of the vampire - reilusti valkosipulinen broileri pannulla

Eilen syödessä heräsi kysymys, että kuinkahan paljon meidän perheen ruoassa täytyisi olla valkosipulia, jotta se piisaisi. Eilen ruokalistalla komeili "Superruokia - syömällä terveemmäksi"-kirjasta löytyneen ohjeen mukaan valmistettu broileri valkosipulin kera. Ruoassa olisi ohjeen mukaan pitänyt käyttää suuria valkosipulinkynsiä, mutta korvasin ne halkaistuilla yksikyntisillä valkosipuleilla. Yksikyntisiä laitoin kahdeksan ja silti ne loppuivat kesken. Tavalliset valkosipulinkynnet olisivat muutenkin olleet parempi valinta, sillä osa käyttämistäni kynsistä jäivät turhankin koviksi. Yksinkertaisista aineksista huolimatta tämä ruoka oli hyvää! Ja kelpasi koko perheelle. Kirjan mukaan ruoka ei ole pelkureille, mutta on hyväksi sydämelle ja auttaa verenkierto-ongelmiin, stressiin ja hengitystieongelmiin.  Ruoka oli sellainen, että taatusti löytyy meidän lautaselta toistekin. Jo pelkästään tällä ohjeella kirja lunasti paikkansa meidän kirjahyllystä ja kun katselee kirjan muita reseptejä, löytyy tästä paljon testaamisen arvoisia juttuja. 




Kanaa ja valkosipulia
(4ann.)

3rkl extra virgin -oliiviöljyä
15g voita
4 kanan neljännestä 
(laitoin broilerin rintaleikkeitä, joista poistin luut)
suolaa
runsaasti vastarouhittua mustapippuria
vähintään 10 valkosipulinkynttä 
(mutta jopa 30, jos kantti riittää)
3dl kuivaa valkoviiniä 
1rkl tuoretta persiljasilppua

  Kuumenna voi ja öljy isossa paistinpannussa. Mausta kana suolalla ja pippurilla; lisää se pannulle ja kypsennä 8-10 minuuttia, kunnes se on tasaisen ruskea molemmin puolin. Vähennä lämpöä ja pane kuorimattomat valkosipulinkynnet kanan alle pannun pohjalle. Kypsennä vielä 10 minuuttia ja ravistele pannua säännöllisin välein. Lisää valkoviini ja kaavi pannun pohja puhtaaksi puulastalla. Jatka kypsentämistä vielä 8-10 minuuttia, kunnes kana on läpeensä kypsää.
  Asettele valkosipulinkynnet kanapalojen ympärille ja ripottele päälle persiljaa. Tarjoile leivän ja valkoviinin (tai riisin) kera.

Keittokirjahaaste eteni jälleen yhdellä kirjalla. Viime aikoina tahti on vähän rauhoittunut, mutta enköhän mä silti ehdi tutkia kaikki kirjat vuoden loppuun mennessä, kun kerran testata täytyy vain yhtä ohjetta per kirja. Akuuttiin tilavajeeseen tämä projekti ei ole vielä auttanut, sillä poistoon on joutanut vasta yksi kirja.

Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot

2 kommenttia:

  1. Eilen tuli vastaan ohje, josta valkosipulin ystävät vois tykätä.. Itse ainakin joo, ehdin jo testata :) Eli lämmitä kattilassa 2 dl kermaa sen verran, että saat sulateltua siihen paketillisen Koskenlaskija-juustoa. Ota pois levyltä ja lisää purkki raejuustoa ja kahden valkosipulin kynnet pilkottuna. Tuolla määrällä tuli kyllä aika tujua (ohje oli nimeltään "valkosipulipommi"), mutta sitähän voi säätää. Muuta maustetta tuon lisäksi ei tarvita kuin pippuria. On vähän löysää kun valmistuu, mutta tiivistyy jääkaapis. Toimii ainakin leivän päällä, varmaan myös lisukkeena vähän sille sun tälle tai kesällä grillijuttujen kaverina tai... Terkuin Jaana Mäki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Tämä kuulostaa kyllä just meidän perheen herkulta! Mitä enemmän valkosipulia, sen parempi. :) Täytyy siis ehdottomasti kokeilla!

      Poista