13. heinäkuuta 2016

Helppo cajunlohi

Ettei elämä olisi pelkkää juhlaa, niin välillä voisi varmaan taas kirjoittaa ihan tavallisesta ruoasta. Mitään suunnitelmallisuuttahan ei viime viikkojen ruokatouhuissa ole ollut, ja lautaselle on päätynyt mitä milloinkin. Inhoan suunnattomasti jokapäiväistä "mitä tänään syötäisiin"-pohdiskelua, mutta en vain ole saanut aikaiseksi suunnitella viikon ruokalistaa etukäteen.

Eilen tein pitkästä aikaa lohta ruoaksi. Eipä tästä kukaan muu piitannut, mutta mun mielestä tällainen cajun-maustettu lohi oli ihan hyvää! No, kyllähän se lohen oma maku aika huolella peittyi vahvojen mausteiden alle, mutta joissain tapauksissa se taitaa olla vaan hyvä juttu. Siis niiden mielestä, joille kala ei ole se mieluisin asia maailmassa. Ohjeen löysin Tänään keittiössä-kirjasta.




Cajunlohi

600-700 g lohifileetä
suolaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
½-1 tl cayennepippuria
2 tl kuivattua rosmariinia (jätin pois)
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl sokeria
2 rkl oliiviöljyä

  Mausta lohifilee suolalla. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää kaikki loput mausteet. Anna makujen tekeytyä hetki, mutta älä polta mausteseosta. Sivele mausteseos lohifileen pintaan.
  Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä haarukalla. Lohi on kypsää, kun liha irtoaa hyvin nahasta.






6 kommenttia:

  1. Mä inhoan kans tuota ainaista pohtimista, että mitä tänään syödään. Ja silti hyvin harvoin saan aikaiseksi tehtyä ruokalistaa esim. viikoksi eteenpäin. Se kyllä helpottaisi kovasti tuota arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja kun tähän yhtälöön lisätään vielä kaksi ipanaa, joiden halu syödä erinäisiä aineksia on rajallinen, on pähkäily vielä moninverroin hankalampaa. Emma onneksi on jo niin iso, että osaa tehdä itselleen jotain muuta, jos ei ruoka kelpaa. :)

      Poista
  2. Arkena ruokalistan suunnittelu onnistuu paremmin kuin lomalla. Tilanteet vaihtuu nopeasti. Yhtäkkiä ei olekaan syöjiä tai syöjiä on triplamäärä, päätetään lähteä extemporee retkelle ja syödään siellä. Nyt on lohta jääkaapissa. Siitähän voisi jalostaa vaikkapa cajunlohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Kesäaikaan ja miehen ollessa lomalla tilanteet muuttuu niin nopeasti, ettei ruokalistaa saisi todennäköisesti edes noudatettua.

      Poista
  3. Kiva kun sain uuden ohjeen lohelle.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista