24. heinäkuuta 2016

Minecraft-kakku Daim-täytteellä

Yksi viikonlopun kakuista oli Minecraft-kakku 12 vuotta täyttäneelle nuorelle miehelle. Kakun sisältä löytyy kaakaopohja, Daim-täyte sekä eristeen virkaa toimittava kaakao-voikreemi. Päivänsankari oli netistä bongannut kuvan kakusta, joka toimi sitten tässäkin innoittajana. Tosiasiassa kakku ei muistuta alkuunkaan sitä annettua kuvaa, mutta kuulemma päivänsankari oli varsin tyytyväinen siitä huolimatta. Pakko muuten kehaista, miten mukava ja kohtelias tämä nuori mies oli kakkua noutaessaan. Aivan tuli itsekin hyvälle tuulelle.




Kakkupohjan tein taas tutulla laskukaavalla, eli punnitsin munat ja kerroin painon 0,7:llä. Näin sain selville tarvittavan sokerin ja jauhojen määrän. Jauhoista 70% oli vehnäjauhoja, loput tummaa kaakaojauhetta. Jos omistat kantikkaan kakkuvuoan, niin kannattaa paistaa pohja siinä. Itse paistoin kakun suorakaiteen muotoisessa vuoassa ja leikkasin sentin verran reunasta pois, jolloin sain pohjasta oikean muotoisen. Yksi hyvä tapa on tehdä kakku kääretorttulevyistä leikkaamalla. 

Kakkukoristeet tein vajaa viikko aiemmin, ja vähän jännitti, että ehtivätkö näillä keleillä kuivaa tarpeeksi. Koristeiden sisältä löytyy pätkät spagettia, joiden avulla osat pysyy paremmin kiinni toisissaan. Toki käytin lisäksi elintarvikeliimaa. Kakun reunoista löytyvät pienet neliöt leikkasin samalla, kun koristelin kakkua. Creeperistä löytyvät vihreät kuviot tein elintarviketussilla. 

Tämä kakku onnistui muuten ihan ok, mutta kakun pinta jäi hieman kuperaksi. Eikä nuo kuutiot ja hahmotkaan täysin kantikkaita ole. Lisäksi ajatuksissani länttäsin tuon ukon ja kuutiot kakun päälle viistoon, vaikka pelin teeman mukaisesti olisivat saaneet olla suorassa kakkuun nähden. Seuraavalla kerralla sitten toisin.

Kakun kuvaamisen jälkeen kirjoitin pintaan vielä päivänsankarin nimen ja iän. 




Minecraft-kakku Daim-täytteellä

Pohja:
6 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
maitoa
Täyte:
5 dl vispikermaa
1 levy (200 g) Daim-suklaata
1 pss Daim-rakeita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
Suklaakreemi:
200 g voita 
3½ dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1½ rkl maitoa
Päälle:
600 g vihreää sokerimassaa
pieni pala ruskeaa sokerimassaa
pieni pala mustaa sokerimassaa
pieni pala vaalean vihreää sokerimassaa
Koristeet:
sokerimassaa
spagettia tukikepeiksi

  Voitele ja jauhota kantikas vuoka, koko n. 23*23cm. Punnitse munien paino. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Punnitse jauhoja ja kaakaojauhetta saman verran, kuin sokeriakin. Vehnäjauhojen osuus on 70%, kaakaojauheen 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 40-45 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
   Valmista täyte. Paloittele suklaalevy mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Anna suklaan jäähtyä hetkisen ja sekoita se sitten tuorejuuston joukkoon. Lisää kermavaahto sekä Daim-rakeet. Sekoita täyte sekaisin.
   Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa pohjan paistamiseen käytetty vuoka kelmulla ja nosta alin levy vuokaan. Kostuta kevyesti maidolla. Levitä päälle puolet täytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta ja täytä. Nosta kansilevy päälle, kostuta. Kääri kakku muovikelmuun ja anna jässähtää jääkaapissa mielellään yön yli. 
  Koristele kakku. Valmista suklaakreemi vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja muut ainekset keskenään notkeaksi kreemiksi. Levitä ohut kerros kreemiä kakun reunoille ja pinnalle vähän kerrallaan. Jos kreemin levittäminen on hankalaa, voit pitää kakkua ensin hetken pakastimessa tai pehmittää kreemiä hyvin varovasti mikrossa muutama sekunti kerrallaan. Kreemipinta kannattaa tasoittaa kunnolla, että sokerimassapinnasta saisi tasaisemman. Nosta kakku hetkeksi kylmään ennen massalla kuorruttamista.
  Pehmitä päälle tuleva sokerimassa käsissä ja muotoile siitä neliön muotoinen pala. Kauli siitä sitten reilusti kakkua suurempi levy ja nosta levy kakun päälle kaulimen tai kaulinta-alustan avulla. Tasoita kakun pinta ja reunat ja leikkaa ylimääräinen massa pois. Leikkaa vaaleanvihreästä, mustasta ja ruskeasta massasta pieniä neliöitä ja liimaa ne elintarvikeliimalla tai veden avulla kakun pintaan. Nostele sokerimassakoristeet paikoilleen. Steve, creeper ja enderman on kiinnitetty kakkuun spagettien ja liiman avulla. Jos haluat kakusta kiiltävän, suihkauta pintaan kakuille tarkoitettua kiiltosuihketta. 



1 kommentti:

  1. Herkku kakku vois tehä.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvvvvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...