23. heinäkuuta 2016

Viikonlopun kakkukavalkadi ♥

Kun muut nauttivat eilen helteistä, väkersin minä varsin viileässä keittiössä muutaman kakun tuttavan muksun rippijuhliin. Luojan kiitos, maalämpörempan yhteydessä laitettiin keittiöön semmoinen kunnon viilennin (vai mikähän tuon oikea nimi on...), sillä ei tuolla muuten olisi kyllä mitään leivottu. 

Juhliin meni tällä kertaa pari kasvisvoileipäkakkua, yksi lohikakku, kaksi raparperi-mansikkajuustokakkua sekä kaksi punaherukka-valkosuklaakakkua. Koska ohjeet blogista jo löytyy, en niitä tähän enää rustaile. Kuvissa kakkujen päältä puuttuvat ristit, mutta en niitä tohtinut vielä päälle laittaa. Sokerimassa ja liivate kun eivät tunnetusti toisistaan piittaa. Siksi annoin ristit päivänsankarin äidin hellään huomaan. Ristien pohjat eristin vielä valkosuklaalla, jos vaikka edes vähän aikaa pysyisivät hyvinä. 

Mutta sitten niihin kakkuihin. Ensimmäisenä olisi tarjolla valkosuklaa-punaherukkakakut. Marmorointia en tällä kertaa edes yrittänyt, vaan tein suosista erilliset kerrokset. Valkosuklaatäyte on todella makea, kun taas punaherukka on varsin kirpsakka. Toimii siis yhdessä hyvin. 






Seuraavana vuorossa raparperi-mansikkajuustokakut.




Voileipäkakkujen kuvaaminen aamuhämärässä oli taas haasteellista, mutta ehkä noista kuvista jotain selvää saa. Voileipäkakuista voisi ensin laittaa tarjolle lohikakun. Pienensin alkuperäistä ohjetta hieman ja kakku on mitoitettu noin 20 hengelle. 






Sitten vielä kasvisvoileipäkakut ja nämä juhlat ovat mun puolesta puikoissa. Suuren suuret onnittelut vielä rippilapselle! ♥ 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti