26. helmikuuta 2013

Normaali katastrofi - pieleen menneet lusikkaleivät

Tiedätte varmaan ne päivät, kun KAIKKI menee pieleen? Jos ei tämä päivä tästä parane, niin taidan mennä maate.

Oon monesti pyöritellyt käsissäni ruokaohjemapeistani löytyvää lusikkaleipäohjetta, mutta aina siirtänyt ohjeen sivuun liian suuritöisenä. Nyt kun kerran tuli tehtyä marmeladia, niin sain viimein aikaiseksi kaivaa ohjeen ja ainekset keittiön pöydälle ja väännettyä taikinan lusikkaleipiä varten. Ajatuksena oli, että jospa niistä jokunen jäisi neidin sunnuntaina vietettäville synttäreillekin. No vaikka jäisikin, niin en noita hirvityksiä tarjoaisi...

Ensimmäisen pellillisen kohdalla käytin turhan suurta lusikkaa, uuni temppuili ja lopputuloksena oli omituisia ruskeahkoja kikkareita. Toisen ja kolmannen pellillisen kohdalla uuni jo toimi ja jaksoi kypsentää keksit ajallaan. Kuten ohjeessa mainittiin, keksit ovat todella hauraita ja täyttäminen aika vaikeaa. Kekseistä tuli ihan hirvittävän rumia ja koostumukseltaan hassun rakeisia. En oikein tiedä mikä meni pieleen? Lisäksi keksejä kuvatessa pöydälle kiipesi salamana pieni mies, joka oli tunkemassa keksikippoon milloin sormia, milloin kieltä. Lopulta keksit näytti siltä, että oli parempi laittaa kamera pois, sillä kipollinen huolella kuolattuja keksejä ei ollut kovin kaunis näky. Vaikka eipä ne kyllä kauniita ollut alun alkaenkaan.

Laitetaas tämä ohje kuitenkin jakoon, jos vaikka joku näiden kanssa onnistuisi. Yhtään en muista mistä ohjeen oon mappeihini napannut, sillä aikaa ohjeen kopsaamisesta on lähemmäs 15 vuotta.

Lusikkaleivät

200g voita
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
4,5dl vehnäjauhoja
Täyte:
marjasosetta, -hilloa tai -marmeladia
Pinnalle:
tomusokeria tai hienoasokeria

  Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa ja anna sen kiehua noin 2 minuuttia tai kunnes se on vaalean pähkinänruskeaa.
  Mittaa sokeri kulhoon ja kaada päälle ruskistunut rasva. Sekoita ja anna seoksen jäähtyä. Lisää vaniljasokeri ja jauho-leivinjauheseos ja sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.
  Painele taikinaa teelusikan tai jälkiruokalusikan perään ja vedä siitä leivinpaperille pellille. Paista 175 asteessa vaaleanruskeiksi, noin 12-15 minuuttia.
  Levitä jäähtyneelle lusikkaleivällä sosetta, hyytelöä tai marmeladia ja paina toinen lusikkaleipä päälle. Käsittele lusikkaleipiä varoen, sillä ovat erittäin hauraita. Sihtaa päälle tomusokeria tai pyörittele hienossa sokerissa.


Tämä oli ainoa kuva, jossa EI ollut ylimääräisiä sormiaja sekin on aika kammotus....

Synttäreistä puheenollen, nyt saisi kovaa kyytiä suunnitella parit voileipäkakut ja täytekakun täytteen. Mii laik! Tällä kertaa tosin yritän olla maltillinen tarjoilujen suhteen... siinä tuskin onnistuen. Tunnetusti teen aina liikaa kaikkea ja lopputuloksena on ylensyöneet vieraat ja jääkaappi täynnä kakunrääteitä. Ja reilun kuukauden päästä otetaan sama uusiksi pikkumiehen 2-v. synttäreiden kanssa.

4 kommenttia:

  1. mä luulen että yks pari vieraista ottaa ihan mielellään rääppiäisiä kotiinvietäväksi ;) voileipäkakkuja odotellessa :D

    VastaaPoista
  2. Täytyy laittaa teille sitten eväsrasiat mukaan :D

    VastaaPoista
  3. Meidän äitillä kävi samalla tavalla kun teki meidän häihin lusikkaleipiä. Noh, äiti nokkelana naisena upotti nämä epäonniset piparit ensin suklaaseen ja sitten nonpparelleihin. Ja uskot varmaan että piparit upposi niin lapsiin kuin aikuisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea :) Täytyykin muistaa tuo äitisi keino seuraavalla kertaa, kun leivonnaiset menee pieleen. Suklaalla saa pelastettua paljon :)

      Poista