21. helmikuuta 2013

Tötteröt täynnä

Mun ruokaohjemapeissa on iät ajat pyörinyt kornettien ohje, jota on tehnyt mieli testata. Kyseisten keksien tekeminen on vaan tuntunut turhan haasteellisena, joten oon aina sujuvasti ohittanut kyseisen ohjeen leipomuksia suunnitellessa. Kun vihdoin sain kornetteja leivottua, osoittautui ainoaksi haasteelliseksi kohdaksi kornettien kääriminen tötteröksi. Valmiit keksit nimittäin kovettuivat uskomattoman nopeasti. Esimmäiseltä pellilliseltä ehdin kääriä kuusi kornettia tötterölle ja loput kuusi jäi suoriksi levyiksi. Kannattanee siis paistaa vähän vähemmän kerrallaan tai pyytää jotakuta kaveriksi keksien rullaamiseen. Lisäksi tässä touhussa polttaa näppinsä takuuvarmasti. Keksit itsessään olivat oikein hyviä ja kaiken vaivan arvoisia.

Kornetit

65g suolatonta voita
1dl tomusokeria
1dl vehnäjauhoja
2 munan valkuainen
Suklaatäyte:
3dl kuohukermaa
1dl hunajaa
1,5dl kaakaojauhetta

  Sulata voi juoksevaksi ja lisää siihen tomusokeri ja vehnäjauhot. Vatkaa joukkoon valkuaiset. Anna taikinan levätä hetki.
  Nostele taikinasta lusikalla pieniä kekoja voidellulle uunipellille. Itse laitoin pellille leivinpaperin, johon sipaisin ohuelti öljyä. Levitä keot sormella tai lusikalla ohuiksi, pyöreiksi levyiksi. Paista 200 asteisessa uunissa 5-7 minuuttia tai kunnes ovat kullanruskeita. Meidän uunilla meni 7 minuuttia, mutta se onkin hidas kapistus. Kannattaa siis vahtia tarkkaan keksien paistumista. Muotoile kuumat  keksit tötteröiksi. Kannattaa toimia nopeasti, sillä keksit kovettuvat nopeasti.
  Mittaa kulhoon kuohukerma, hunaja ja kaakaojauhe. Sekoita sähkövatkaimella varovasti kiinteäksi kreemiksi. Nostele kuumalla keittolusikalla "munia" kreemistä ja täytä kornetit. Tai kotoisammin lätkäise lusikallinen täytettä keksin sisälle. Kannattaa täyttää vaan sen verran mitä aikoo syödä kerrallaan. Siis kaikki.


6 kommenttia:

  1. Minullakin jossain arkistoissa pyörii kornettien ohje. Hyvä tietää, että tötterölle rullaamisessa tarvitaan nopeutta, jos joskus innostun niitä kokeilemaan. Vaikuttavat kyllä tosi hyviltä.:)

    VastaaPoista
  2. Testaa ihmeessä :) Mä en tosin tiedä miltä noiden tulisi oikeasti näyttää, mutta se ei varmaan ole niin vaarallista. Maku lienee se oleellisempi juttu :)

    VastaaPoista
  3. Kornetit on jees,hyvältä näyttää. Noillehan myydään omia sellaisia tötterön mallisia muotteja joilla saa muotoiltua jäätelötötterön muotoisia. Jos siis haluaa hifistellä :) tuleehan asia näinkin selväksi ja maku on yhtä hyvä

    VastaaPoista
  4. Muotit olis kyllä tosi jees, mutta luulen että jäis meillä turhan vähälle käytölle. Keittiön kaapit pursuaa jos jonkinmoista vuokaa ja muottia, mutta silti oli pakko tilata parit sydänleivosmuotit ja sokerimassamuotit lisää :D

    VastaaPoista
  5. Mulla on vastaavien ohje tuossa pöydällä odottamassa ja käytän hiukan erilaista täytettä, herkkua ovat ja niitä pitäisi vielä loman aikana tehdä.

    VastaaPoista
  6. Millainen Sarppu se sun täyte on? Mä haaveilin, että nuo vois olla aika kivoja ihan vaan jäätelön kanssa.

    VastaaPoista