30. kesäkuuta 2013

Cherry, Cherry.... kirsikkahillo manteliliköörillä

Kesän säilöntäkausi alkoi tällä kertaa kirsikkahillosta. Koskaan aikaisemmin en kirsikkahilloa ole tehnyt, mutta kun Dansukkerin sivuilla osui silmään kiva aromikkaan kirsikkahillon ohje, niin nyt oli pakko kokeilla. Samalla sai käytettyä loput omatekoiset manteliliköörit. Liköörejä kun tuntuu kertyneen niin valtavasti, että on aina ilo, kun saa yhden pullon tyhjäksi. Tälläkin hetkellä on muutama likööri tuloillansa ja uusia suunnitteilla.

Jotkut kaupan kirsikkahillot ovat olleet turhan happamia ja teollisen makuisia mun makuun. Tästä kirsikkahillosta tuli mukavan pehmeää ja makeaa. Pienenä vinkkinä voisi todeta, että ei kannata laittaa uutta valkoista paitaa päälle, kun poistaa kirsikoista kiviä.... nimimerkki "punapilkkupaitainen nainen". Tästä määrästä tuli äkkiseltään arvioiden reilu 5dl hilloa.

Aromikas kirsikkahillo

1kg tuoreita kirsikoita
1dl mantelilikööriä
500g(n.6dl) hillosokeria

  Huuhdo ja valuta kirsikat. Halkaise hedelmät ja poista kivet. Kaada kivettömät kirsikat kattilaan, lisää likööri ja kuumenna varovasti. Kirsikoista irtoaa niin paljon mehua, ettei vettä tarvitse lisätä. Sekoita joukkoon hillosokeri ja keitä hiljalleen noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ja kaada puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin.
   Lasitölkit kuumennetaan 100-asteisessa uunissa ja metallikannet voi keittää.


Viikonlopun aikana saadut surulliset uutiset antoivat taas muistutuksen elämän rajallisuudesta ja epäreiluudesta. Aiheesta ei sen enempää, mutta rakastakaa lähimmäisiänne ja pitäkää heistä huolta. Älä siirrä ystävän tapaamista huomiseen, anna aikaa lapsillesi ja läheisillesi, ole läsnä ja rakasta. Huomisesta kun ei tiedä pirukaan. 

29. kesäkuuta 2013

No Jack Daniel's. Just pizza, please! - hävikkipannupizzat kahdella tapaa

Jääkaappiin oli kertynyt niin paljon kaikkea ylimääräistä, että päätettiin pitää "tuhotaan tähteet"-päivä. Ja mikäs sen parempi tapa päästä eroon edellisen päivän ruoanjämistä ja juhannukselta jääneistä makkaroista ja aurajuuston lopusta, kuin tehdä pizzaa. Lisäksi Makuja kotoa-blogin Heidin julkaisema pannupizzaohje aiheutti mulle vastustamattoman pizzahimon. Oli aivan pakko saada pizzaa!

Pohjan tein vanhalla, hyväksi havaitulla Pirkan parhaat leivonnaiset-kirjasta löytyneellä ohjeella. Ohje löytyy myös Pirkan sivuilta. Kastikkeeksi keitin olut-bbq-kastikkeen. Pizzaan käytettäessä kastike kannattaa soseuttaa. Toiseen pizzaan päätyi eiliset sitruunabroilerin jämät, toiseen taas aurajuustoa ja minisalamia. Ensimmäinen oli uunissa aivan liian kauan ja tummui reunoilta, mutta toinen onnistui jo paremmin. Oikein hyviä olivat silti molemmat.

Pannupizza kinkku-salamitäytteellä

Pohja yhteen pizzaan:
2dl vettä
1tl sokeria
0,75tl suolaa
3tl kuivahiivaa
n.4dl vehnäjauhoja
Täyte:
1-2dl olut-bbq-kastiketta
3dl juustoraastetta
n.70g minisalameja pitkittäin halkaistuina
muutama viipale kinkkua hienonnettuna
herkkusieniä
0,5 punasipulia renkaiksi leikattuna
aurajuustoa
Pinnalle:
tuoretta oreganoa

  Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Lisää joukkoon sokeri, suola ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta loput jauhot vähitellen. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  Voitele pyöreä piirasvuoka (halkaisija noin 30cm). Painele kohonnut taikina jauhoja apuna käyttäen vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä taikinapohjalle bbq-kastike, juustoraaste ja muut täyteainekset.
  Paista pannupizzaa 250 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 15 minuuttia. Koristele tuoreella tai kuivatulla oreganolla.



Pannupizza broileritäytteellä

Broileritäyte:
1-2dl olut-bbq-kastiketta
3dl juustoraastetta
kypsää broileria
sipulia
paprikaa
aurajuustoa
Koristeeksi:
tuoretta oreganoa

  Valmista pohja yllä olevan ohjeen mukaan. Levitä taikina öljyttyyn piirakkavuokaan ja levitä päälle ensin bbq-kastike, sitten juustoraaste ja päälle loput ainekset.
  Paista pannupizzaa 250 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 15 minuuttia. Koristele tuoreella tai kuivatulla oreganolla.





28. kesäkuuta 2013

Born In The 70's - Sitruunabroileria 70-luvulta

Kääpiölinnan elämää voi seurata jatkossa myös Instagrammissa. Keräilen sinne aluksi parhaimpia kuvia blogista, mutta pääpaino tulee jatkossa olemaan blogin ulkopuolisissa jutuissa, tosin enimmäkseen ruokaan ja Kääpiölinnaan liittyen kuitenkin. Pakko tunnustaa, että oon aivan pihalla tuon ohjelman kanssa vielä, mutta ehkä mä opin. Ja vinkkejä saa antaa :) Kääpiölinnan kuvat löytää  http://instagram.com/iituntiltun.

Sitten ruokahommiin. Taas palataan ajassa taaksepäin ja 70-luvun ihmeelliseen ruokamaailmaan. Ohje päivän sitruunabroileriin löytyi nimittäin Kotikokki-ruokaohjekerhon korteista. Jälleen tuli todistettua, miten varsin yksinkertaisilla ja edullisilla aineksilla voi saada aikaan kelvollisen aterian. Juuri se näissä korttien ohjeissa on niin kivaa. Ruokaan käytin valmiiksi marinoituja broilerin paloja, taisi olla joku grilliboxi. Huuhtaisin enimmät marinadit pois ja kuivasin palat ennen uuniin laittoa. Hyvin toimivat nuokin. 

Sitruunabroileri
(4ann.)

1(n.1kg) pakastebroileri tai vastaava määrä broilerin paloja
2-3 sipulia
0,5rkl öljyä
2 sitruunaa
1tl suolaa
1tl paprikajauhetta
1-2dl lihalientä
1 punainen paprika
2rkl persiljaa

  Huuhdo sulanut broileri hyvin ja leikkaa annospaloiksi. Halutessasi voit käyttää valmiita annospaloja. Pane palat uunivuokaan yhdessä lohkoiksi leikattujen sipulien kanssa.
  Voitele kanapalat ja sipulilohkot kevyesti öljyllä ja pane vuoka 250-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.
  Kun kanan pinta on ruskistunut, ota vuoka uunista ja lisää mausteeksi yhden sitruunan mehu, suola ja paprikajauhe. Kaada lihalientä pataan ja pane viimeiseksi viipaloitu paprika kanojen päälle.
  Peitä vuoka foliolla tai kannella ja pane takaisin uuniin. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen, jotta ruoka ei kuivu. Hauduta se kypsäksi. Lisää nestettä, jos se haihtuu kypsennyksen aikana.
  Kun lihapalat ovat pehmenneet ja irtoavat luista, ota vuoka uunista ja korista hienonnetulla persiljalla. Pese toinen sitruuna hyvin kuumalla vedellä ja harjalla, leikkaa lohkoiksi ja nosta koristeeksi vuokaan. Tarjoa riisin ja salaatin kera.
  Meidän uunissa kypsennykseen kului kaikkiaan noin tunnin verran.



27. kesäkuuta 2013

Spaghetti Is Ready - pastaa ja vihanneksia

Pitkästä aikaa oli taas kasvisruoan vuoro. Pastaa ja vihanneksia, eipä siinä juuri muuta tarvitse. Tai no vähän juustoa tietenkin!

Tämän ohjeen testaaminen ei ennen olisi tullut mieleenkään. Mutta nyt kun olen päässyt tuosta kesäkurpistakammostani, niin tämäkin ruoka eksyi viikon ruokalistalle. Fenkolia kohtaan mulla oli aikamoisia ennakkoluuloja, sillä kyseistä kasvista en ole suostunut syömään ainakaan 15 vuoteen. Mutta ei se ollutkaan niin pahaa kuin muistin. Ehkä sitä voi jatkossakin lautaselleen laittaa. Ohje on mukaeltu Pirkasta löytyneestä reseptistä. Ei tämä mitenkään taivaallista ollut, ainakaan näin lihansyöjän mielestä, mutta ihan syötävää.

Pastaa ja fetavihanneksia
(2-3ann.)

1pkt(à250g) tuorepastaa
2 valkosipulinkynttä
pieni fenkoli
0,5 punaista paprikaa
1 pieni punasipuli
0,5 kesäkurpitsaa
1rkl oliiviöljyä
1 tomaatti
0,5tl suolaa
ripaus mustapippuria
0,5rkl balsamiviinietikkaa
30g tuoretta pinaattia
100g feta- tai salaattijuustokuutioita suolavedessä
Lisäksi:
Pasta Rossa-mausteseosta 

  Pane keitinvesi pastaa varten kuumenemaan. Hienonna valkosipulinkynnet. Halkaise fenkoli, poista kanta ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi.
  Poista paprikasta siemenet ja kalvot. Leikkaa malto haarukkapaloiksi. Halkaise sipuli ja kesäkurpitsa ja leikkaa puolikkaat noin 1 cm viipaleiksi. Leikkaa tomaatti kookkaiksi kuutioiksi.
  Kuumenna öljy tilavassa paistokasarissa. Lisää valkosipuli ja fenkoli ja kääntele, kunnes ne hiukan pehmenevät. Lisää paprika, sipulit ja kesäkurpitsa ja anna niiden kypsyä öljyssä 4-5 minuuttia käännellen.
  Lisää tomaatit ja mausta suolalla, pippurilla ja balsamiviinietikalla. Kuumenna ja sekoita pinaatti joukkoon. Nosta pannu liedeltä. Murenna fetajuusto vihannesten päälle tai levitä päälle siivilöidyt salaattijuustokuutiot. Peitä kannella.
  Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa fetavihannesten kanssa. Ripottele päälle Pasta Rossa-mausteseosta.


Love me 'till I'm black n' blue(berry)!

Mä sitten tykkään näistä superhelpoista leivonnaisista, joissa ei vatkainta tarvita ja ainekset vaan sekoitetaan yhteen. Helteestä huolimatta innostuin eilen leipomaan, jos vaikka joku sattuisi tulemaan kylään. Ja jos ei tule, niin syön sitte itte. Pullan tein tällä kertaa steviasokerista, kun sitä kaapista vielä löytyi. Lopputuloksena oli ihanan mehevä ja mustikkainen pulla. Tai piiraaksi tätä paremminkin kutsuisin. Mutta niin paljon kuin aniksesta tykkäänkin, niin ei se tähän kyllä oikein sopinut. Kardemumma voisi toimia paljon paremmin. Ohje on luultavasti Pirkasta kopsattu, mutta vannomaan en mene. 

Aniksen sävyttämä mustikkapulla
(12 palaa)

4dl vehnäjauhoja
1dl sokeria tai steviasokeria
2tl leivinjauhetta
0,75tl aniksen siemeniä
0,25tl suolaa
100g voita tai margariinia
2dl maitoa
2 kananmunaa
Päälle:
4dl(200g) mustikoita
0,5dl sokeria tai steviasokeria
1rkl perunajauhoja
Koristeeksi:
tomusokeria

  Sekoita kuvat aineet keskenään, anikset huhmaressa hienonnettuna. Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Lisää taikinaan maito, munat ja rasva. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, mutta vältä turhaa sekoittamista.
  Levitä vajaa puolet taikinasta voideltuun piirakka- tai irtopohjavuokaan (halk.26cm). Lisää päälle puolet mustikoista. Sekoita sokeri ja perunajauhot keskenään ja ripottele puolet seoksesta mustikoiden pinnalle. Levitä päälle loppu taikina, mustikat ja sokeri-perunajauhoseos.
  Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 25-30 minuuttia. Tarjoa haaleana. Koristele pinta tomusokerilla.



26. kesäkuuta 2013

O strawberry avalanche, crash over me!

Mansikka-ajan alkuhuumassa näitä herkkupaloja tulee syötyä päivittäin. Tosin tiedän jo ennestään, että viimeistään heinäkuun loppupuolella seison mansikkamaalla ja manailen marjojen paljoutta. Edellyttäen tietysti, että säät on suosiolliset ja sato saadaan talteen. Mutta syödään nyt, kun vielä maistuvat :) Tällä kertaa mansikoiden seuraksi pääsivät jääkaapista löytynyt vaniljakastikepurkin jämät ja vaniljarahka. Kun seuraksi paahtoi vielä kookoshiutaleita, niin lopputulos oli aika jep.

Mansikka-kookosvaahto
(3ann.)

1,5dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1prk(200g) maustettua rahkaa, vanilja
pikkuinen ripaus kardemummaa
0,5dl kookoshiutaleita
mansikoita

  Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita rahka joukkoon. Paahda kookoshiutaleet kevyesti kuivalla pannulla ja anna jäähtyä hetken. Kaada kookoshiutaleet vaahtoon. Osan voi jättää koristeeksi. Mausta ripauksella kardemummaa. Viipaloi mansikat ja laita vaahtoa ja mansikkaviipaleita kerroksittain pieniin kuppeihin. Tarjoa heti.



But it's ok to eat fish 'cause they don't have any feelings....

Viitisen vuotta sitten, tytön ollessa kahdeksan vuotias, oltiin yhden ystäväpariskunnan häissä. Tyttö ei siihen aikaan suostunut syömään lihaa ollenkaan ja juhla-aterialla söi vain perunaa ja kasviksia. Toinen vieraana ollut ystävämme tuumasi tähän tytölle, että perunoillakin on sielu. Ei niitäkään voi syödä. Siinä kohtaa olisin oitis voinut kuristaa kyseisen herrahenkilön, kun neidin syöminen oli muutenkin mitä oli. Mutta nyt jutulle lähinnä naureskellaan :D Tämä tarina muistui taas mieleeni, kun törmäsin Nirvanan "Something in the way"-biisiin, josta päivän otsikonkin nappasin. Jess. Kaloja voi syödä!

Tänään vuorossa oli kalakeitto uusista perunoista. Niin yksinkertaista ja niin hyvää. 

Kalakeitto

400g lohta tai siikaa paloina
7dl vettä
1-2 kalaliemikuutiota
10 kokonaista maustepippuria
700g uusia perunoita
2 porkkanaa
3 kevätsipulia varsineen
4dl maitoa
1,5rkl vehnäjauhoja
0,5tl sokeria
tilliä hienonnettuna

  Kuumenna vesi ja liemikuutiot. Harjaa perunat puhtaiksi ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Viipaloi porkkanat. Hienonna sipulin valkoinen osa ja leikkaa varret renkaiksi.
  Lisää pippurit, perunat, porkkanat ja hienonnettu sipuli kalaliemeen. Keitä noin 10 minuuttia, kunnes juurekset ovat lähes kypsiä.
  Nosta kalapalat keittoon. Lisää keittoon 3dl maitoa ja kuumenna kiehuvaksi. Vatkaa vehnäjauhot ja 1dl maitoa tasaiseksi seokseksi. Sekoita kiehuvaan keittoon. Lisää sipulinvarret, mausta sokerilla ja anna hautua noin 5 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä tai maitoa.
  Tarkista  maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää hienonnettu tilli. Tarjoa lisänä ruisleipää.


Ensimmäinen oman maan mansikka oli kypsä <3

Servin pasta & salad and she's still lookin fine!

Tyttö vihjaili joku päivä sitten haluavansa jotain oikein hyvää salaattia. Kun tänään oli tiedossa tiukka matsi Sisua vastaan, tuumailin, että nyt jos koskaan on salaatin paikka. Pelin jälkeen kun on taatusti nälkä ja virta vähissä. Salaattiin valikoitui vain sellaisia aineksia, joista tyttö taatusti tykkää. Ja kyllä tonnikala-pastasalaatti kelpaa meikäläisellekin. Matsia ehdin katsoa vain viimeiset kymmenen minuuttia, mutta nekin oli huisin jännittävät. Peli päättyi hienoon 3-3 tulokseen. Hyvä Semi-01 ja hyvä Sisu-01! Hienosti pelattu! Nyt alkaa kova taisto piirimestaruudesta. Mahtavaa!

Tonnikala-pastasalaatti

3dl simpukkapastaa
vettä
suolaa
1,5dl Auran maustettua majoneesia, paahdettu sipuli
1tlk tonnikalapaloja öljyssä
1 jääsalaatti
0,5 kurkkua
2 isoa tomaattia
4 retiisiä
persiljaa

  Keitä pasta kypsäksi suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä. Sekoita majoneesi pastan joukkoon ja anna maustua jääkaapissa tunnin pari.
  Huuhtele salaatti. Revi ja levitä suikaleet kulhon pohjalle. Kuutioi kurkku, lohko tomaatit, viipaloi retiisit ja valuta tonnikala. Sekoita kurkut, retiisit ja tonnikalat pastan joukkoon. Levitä seos salaattipedille, koristele tomaattilohkoilla ja persiljalla.
  Tarjoa sellaisenaan tai hyvän leivän kera.



25. kesäkuuta 2013

Ota poika leipää - pähkinäsämpylöitä ja makaroni-jauhelihapataa

Viikonloppuna bongasin ruokaohjemapeistani kokeilemisen arvoisen pähkinäsämpylöiden ohjeen. Keli ei sinänsä ole paras mahdollinen leipomiseen, mutta hiljalleen kiristyvä pinna vaati taikinaterapiaa. Onneksi tämä on viimeinen iltaviikko ennen ukon lomaa. Mitään kaunokaisia mun sämpylöistä, tai paremminkin leipäsistä, ei tullut, mutta maku oli kohdillaan. Ja purtavaa näissä sämpylöissä riittää, jos käyttää sämpyläjauhoja. Pähkinärouheen tein murskaamalla kuorittuja manteleita, cashewpähkinöitä ja hasselpähkinöitä. Täytteen yrtteinä oli persiljaa ja basilikaa. Tämä on kanssa niitä vuosikausia sitten talteen otettuja ohjeita, joten alkuperää en tiedä.

Pähkinäsämpylät
(n.15kpl)

5dl vettä
0,5dl öljyä
50g hiivaa tai 2pss(à11g) kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl fariinisokeria
50g pähkinärouhetta
3dl kaurahiutaleita
n.7-8dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
Pinnalle:
1-1,5dl juustoraastetta
30g pähkinärouhetta
3rkl voita tai margariinia
1dl tuoreyrttejä, esim. basilika, oregano, persilja

  Lämmitä vesi noin 40-asteiseksi. Lisää öljy, hiiva, suola ja fariinisokeri. Jos käytät kuivahiivaa, lisää se sekoitettuna puoleen desiin jauhoja. Sekoita hyvin ja lisää kaurahiutaleet, rouhitut pähkinät ja loput jauhot. Käytä jauhoja vain sen verran, että saat pehmeän, kulhon reunoilta irtoavan taikinan. Peitä taikina liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
  Kaada taikina jauhotetulle pöydälle, leikkaa paloiksi ja pyörittele sämpylöiksi. Laita sämpylät leivinpaperille pellille, peitä liinalla ja anna kohota.
  Sekoita täyte. Paina sormilla kolot sämpylöiden keskelle ja jaa täyte koloihin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 17 minuuttia. Laita lämpimät sämpylät koriin, peitä liinalla ja anna niiden pehmentyä hetki ennen syömistä.


Näin kesäisin ei aina jaksa seistä tuntitolkulla hellan ääressä, joten nopeat arkiruokaohjeet tulee tarpeeseen. Tämän Yhteishyvän ohjeesta sovelletun padan valmistamiseen ei kauaa mene. Ja oli vielä hyvääkin!

Kesäinen makaroni-jauhelihapata


400g jauhelihaa
0,5 kesäkurpitsaa
1 sipuli silputtuna
3rkl öljyä
n.400g chili-tomaattimurskaa
1 lihaliemikuutio
2-3tl valkosipulimurskaa
3dl vettä
2dl makaronia
1tl oreganoa
1tl ruokokidesokeria

  Kuullota öljyssä jauheliha, paloiteltu kesäkurpitsa ja sipulikuutiot. Lisää loput aineista ja anna padan kiehua hiljalleen noin 5-10 minuutin ajan, kunnes makaronit ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa heti.


  

24. kesäkuuta 2013

Se malja vain sua oottaa... mansikka-raparperimalja juustovaahdolla

En mä kauaa jaksanut mököttää epäonnisen broileriruukun takia. Tai en mä oikeasti mököttänyt ollenkaan. Kunnon kärryttelylenkki pojan kanssa toi uutta intoa keittiöhommiinkin ja iltasella innostuin tekemään jälkiruokaa raparpereista ja mansikoista. Olin suunnitellut tekeväni tämän vasta huomenna, muuta onko se nyt niin nuukaa. Ohje on mukaeltu Pirkasta löytyneestä reseptistä. Alkuperäisessä ohjeessa mansikat pyöriteltiin sulatetussa appelsiini- marmeladissa, mutta mansikat ovat nyt niin hyviä, etten raaskinut tehdä niille mitään. Tämä oli hirmuisen hyvää ja pieni annos sai hyvälle tuulelle :)

Mansikka-raparperimalja ja juustovaahto
(4ann.)

200g puhdistettua, kuorittua raparperia
0,25dl vettä
ripaus jauhettua kardemummaa
0,5dl hyytelösokeria
1dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100g appelsiinituorejuustoa
250g tuoreita mansikoita

  Leikkaa raparperi noin 1cm:n paloiksi kattilaan. Lisää vesi ja kardemumma. Keitä sekoitellen 6-7 minuuttia, kunnes raparperi pehmenee. Lisää hyytelösokeri ja sekoita kunnes sokeri liukenee.
  Jaa seos neljään jälkiruokamaljaan tai juomalasiin ja nosta kylmään jäähtymään. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Jaa seos maljoihin raparperihyytelön päälle.
  Leikkaa mansikat lohkoiksi. Jaa mansikat laseihin vaniljavaahdon päälle. Koristele halutessasi mansikan-, sitruunamelissan- tai mintunlehdillä.



Pinnan alla (katastrofaalinen broileriruukku ja mauttomat pikkuperhoset)

Broileriruukkuja oli tarkoitus tehdä jo eilen, mutta ruokasuunnitelmat muuttuivat taas kerran. Lauantailta jäi niin paljon perunoita, lihaa ja makkaraa, että eilen syötiin tuiki tavallista pyttipannua. Loput maustevoitkin pääsivät hyötykäyttöön, kun paistoin perunat öljyn ja valkosipulimaustevoin seoksessa. Mitä vähemmän ruokaa menee haaskiin, sen parempi.

Mutta sitten näihin ruukkuihin. Huomaa että on maanantai, sillä mikään ei iske. Ei kokkaaminen, ei siivoaminen, ei löhöily, ei mikään. Mutta kun pakko on jotain syödä, tai saada ainakin lapsille syötäväksi, niin kauhan varteen on tartuttava. Sen verran lusmuilin, että tein vaan yhden ison broileriruukun useamman pienen sijaan. Ohjeen alkuperää en enää muista, sillä tämäkin on kopsattu mappeihin likemmäs 15 vuotta sitten.

Kokkailu osoittautui varsin takkuiseksi touhuksi, eikä lopputuloskaan ollut mikään kaunistus. Taikinan käsittely ei onnistunut, ei sitten millään. Ja kun lopulta sain jonkinlaisen taikinakuoren vuoan päälle ja laitettua vuoan uuniin, tipahti kansi osittain vuokaan ja osittain uunin pohjalle. Ehkä tuo pienissä ruukuissa kestäisi paremmin. Taikinakuori ei tahtonut millään ruskistua. Eikä ruoasta saanut yhtään edustuskelpoista kuvaa. Sinänsä ruoassa itsessään ei ollut mitään vikaa, vaan kastike oli ihan hyvää.

Lopusta taikinasta tein pieniä keksejä, jotka voitelin kananmunalla, ripottelin päälle sokeria ja kypsensin 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Söpöjä, mutta ei oikein minkään makuisia.

Taidan lyödä patakintaat naulaan ja mennä ulos mököttämään. Tämä ei selvästikään ole mun kokkauspäivä. Tässä kuitenkin sovellettu ohje, jos joku muu onnistuisi paremmin. Alkuperäiseen kastikkeeseen tuli vielä purjoa ja smetanaa oli vain ruokalusikallinen. Jatkossa lisäisin taikinaan pikkuisen suolaa.

Broileriruukut
(5ann.)

Kansitaikina:
125g maitorahkaa
125g voita
2dl vehnäjauhoja
Voiteluun:
kananmunaa (voi jättää pois)
Kastike:
300-400g broilerisuikaleita
1rkl voita tai öljyä
0,5tl currya
0,5tl paprikajauhetta
2 sipulia hienonnettuna
2dl vettä
2-4 valkosipulinkynttä
1 paprika kuutioituna
1prk ananaspaloja
1rkl rakuunaa
1tl suolaa
1rkl vehnäjauhoja
50g smetanaa

  Sekoita pehmeään voihin maitorahka ja jauhot. Laita taikina hetkeksi kylmään.
  Ruskista broilerisuikaleet rasvassa pannulla. Mausta. Lisää joukkoon sipuli- ja valkosipulsilppu ja jatka kypsentämistä vielä hetki. Lisää vesi ja hauduta muutama minuutti. Lisää loput ainekset, vehnäjauhot pieneen vesitilkkaan liotettuna. Anna kiehua 10 minuuttia.
  Jaa kastike uuninkestäviin vuokiin tai yhteen isompaan uunivuokaan. Kauli taikina ohueksi ja leikkaa tarvittaessa neliöiksi. Nosta taikinapalat kansiksi vuokien/vuoan päälle. Voitele halutessasi kananmunalla.
  Kypsennä ruokaa 175 asteisessa uunissa, kunnes taikina on saanut kauniin värin. Tarjoa keitetyn riisin ja salaatin kanssa.


23. kesäkuuta 2013

That's not Beef, that's Pork!

Eilisistä grillailuista voisi  laittaa jakoon vielä sinappimarinoitujen possupihvien ohjeen. Sinappi ja possu vaan toimii yhdessä, ainakin mun mielestä. Lisäksi valkosipulinen maustevoi kuuman pihvin päällä oli vaan käsittämättömän hyvää.

Sinappimarinoitu possu valkosipulivoin kera

800-900g porsaan ulkofileetä
Marinadi:
1dl öljyä
0,5dl valkoviinietikkaa
2rkl sinappia
2rkl soijaa
3-5tl valkosipulimurskaa
ruohosipulia
Valkosipuli-persiljavoi:
75g voita
2-3tl valkosipulimurskaa
2-3rkl hienonnettua, tuoretta persiljaa
ripaus suolaa 

  Leikkaa possu ohuehkoiksi pihveiksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita sekä possu että marinadi pussiin. Anna marinoitua jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli, välillä pussia käännellen.
  Sekoita pehmeän voin joukkoon valkosipuli ja persilja. Mausta pienellä ripauksella suolaa. Kääri pötköksi folioon tai kelmuun ja anna jähmettyä jääkaapissa. Hätätapauksessa voit laittaa voin hetkeksi pakastimeen, jolloin se kovettuu nopeammin.
  Ota lihat huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen kypsentämistä. Grillaa tai paista pannulla. Tarjoa valkosipulivoin kera.



22. kesäkuuta 2013

Make Them Fry - salaatti paistetuista uusista perunoista

Kääpiölinnassa juhannusta on vietetty varsin rauhallisissa merkeissä. Eilen ohjelmassa oli uima-altaan pesua, kasausta ja täyttöä. Muonapuolikin oli varsin simppeliä. Päivällä syötiin uusia perunoita salaatin ja voin kera ja illalla käristettiin muutamat makkarat. Ei mitään ihmeellistä, mutta hyvin kelpasi. Tänään meillä oli miehen sisko oman ukkonsa ja kaverinsa kanssa grillailemassa. Evästä oli siihen malliin, ettei kenenkään taatusti jäänyt nälkä. Onneksi juhannus on vaan kerran vuodessa....

Grillailujen seuraksi tein salaatin paistetuista uusista perunoista. Itse en kauheasti ilahdu sellaisista perunasalaateista, joissa perunat jäävät vetisiksi. Tähän salaattiin sain idean Rajamäen sivuilta ja keittämisen jälkeen perunat höyrytettiin ja vielä paistettiin. Paistetut uudet perunat salaatissa oli aika herkkua!

Perunasalaatti uusista perunoista

n.600g pieniä uusia perunoita
tilkka öljyä paistamiseen
Kastike:
0,25dl öljyä
1,5rkl valkoista balsamicoa
0,5rkl sitruunamehua
0,5tl suolaa
0,5tl sokeria
0,25tl mustapippuria
muutama oksa tuoretta timjamia
2 kevätsipulia
1 maustekurkku
muutama lehti rucolaa

  Keitä perunat kypsiksi kevyesti suolalla maustetussa vedessä. Valuta perunat ja anna niiden höyrytä kuiviksi. Paista perunat kevyesti öljyssä paistinpannulla niin, että ne saavat pintaan hieman väriä.
  Sekoita isossa kulhossa öljy, balsamico, sitruunamehu, suola, riivityt timjaminlehdet, sokeri ja mustapippuri. Kaada kastikkeen joukkoon vielä kuumat perunat ja kääntele perunat kastikkeessa.
  Hienonna maustekurkku ja kevätsipuli. Lisää maustekurkkukuutiot, sipulit ja revitty rucola jäähtyneiden perunoiden joukkoon. Anna tekeytyä 15-30 minuuttia ja tarjoile.



Perjantain makkarasaalis

Makkaran lisäksi pöydästä löytyi mm. aurajuusto-pekoni-herkkusieniä, sipuliseosta, maissia ja sinappimarinoituja possun ulkofileepihvejä. Foliovuoassa muhitetut sipulit on sellaista herkkua, että vuoallinen loppuu aina kesken. Kuvasta ei tullut kummoinen, mutta ohje löytyy täältä.




20. kesäkuuta 2013

Sieniä sateella

Ulkona on pimeää, märkää ja yök. Varsinainen juhannussää siis. Mutta vielä en vaivu synkkyyteen, sillä huomiseksi on luvattu jo lämpimämpää. Tänään tehty ruoka sopi näille keleille mainiosti, sillä mikä olisi parempaa ruokaa palellessa kuin lämmin, pehmeä kantarellikeitto. Tämän keiton ohjeen olen raapustanut ruokaohjemappeihini monta vuotta sitten, joten alkuperä on hämärän peitossa. Keittoa syödessä ihmettelin miksi en ole tätä tehnyt aiemmin, sillä jos sienistä ja sipulista tykkää, niin tämä on taivaallista! Valmistin keiton osin pakastetuista, osin tölkkikantarelleista.Viime kesänä kerätyt kantarellit on nyt sitten syöty :(

Kantarellikeitto

0,5l kantarelleja
1 sipuli
2rkl voita
4rkl vehnäjauhoja
8dl vettä
1 kasvisliemikuutio
200g Olympia sulatejuustpa
mustapippuria
(suolaa)
0,5dl hienonnettua persiljaa

  Paloittele sienet ja hienonna sipuli. Paista niitä voissa, kunnes sienten neste on haihtunut. Sekoita joukkoon jauhot ja vesi. Lisää liemikuutio ja sulatejuusto. Kuumenna sekoittaen. Anna kiehua muutama minuutti. Mausta ja lisää persilja.


Oikein ihanaa Juhannusta kaikille lukijoille! Syökää hyvin ja pitäkää kivaa!

19. kesäkuuta 2013

Let my cookin' do my talkin' with a berry pie

Tiedättehän sen tunteen, kun yrittää tehdä monta asiaa samalla kertaa, kuvittelee onnistuvansa lähes täydellisesti ja siinä kohtaa kun on liian myöhäistä, tajuaa unohtaneensa jotain oleellista. Mulle kävi tänään näin. Reippaana tyttönä pyöräytin samanaikaisesti nakkikastikkeen, perunamuusia ja mustikkapiirakkaa. Ja samalla yritin laittaa keittiötä ojennukseen... Piirakka vaikutti aluksi varsin lupaavalta, taikina oli hyvää ja täyte lähes taivaallista. Kun sain koko komeuden uuniin, tajusin unohtaneeni taikinasta kananmunan. Siinä vaiheessa ei voinut muuta, kuin toivoa ettei piirakasta tuli aivan susi. Piiras pysyi kuin pysyikin kasassa, joskin hieman murenevainen tuosta pohjasta tuli. Onni onnettomuudessa siis tällä kertaa. Ja tulipahan todistettua, että tämän piirakan voi tehdä munattakin.

Mulla on edelleen aikamoinen operaatio vanhojen marjojen hävittämisen suhteen. Viimevuotisten kanssa ei niinkään ole hätää, mutta noita vanhempia on syytä jo saada syötyä. Mansikkamaa näyttää nimittäin siltä, että niistä piisaa hyvin pakkaseenkin saakka. Vadelmista, herukoista, karhunvatukoista ja karviaisista puhumattakaan. Pakastimeen tilaa saadakseni innostuin tämänkin piirakan tekemään. Ohjeen alkuperästä ei ole tietoa, mutta helppojen ja herkullisten ohjeiden metsästäjälle tämä oli oiva löytö! Suosittelen!

Amerikan muorin mustikkapiiras

150g voita
100g mantelimassaa
1dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
Täyte:
5dl mustikoita tai mustikoita ja vadelmia
1dl sokeria
0,5dl vettä
1rkl perunajauhoja

  Valmista ensin täyte. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Ota keitos liedeltä ja anna jäähtyä.
  Raasta mantelimassa kulhoon. Mittaa joukkoon muut ainekset ja nypi tai sekoita ainekset taikinaksi. Anna taikinan kovettua jääkaapissa noin 10 minuuttia. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli taikinapalat piirakkavuoan kokoisiksi pyöreiksi levyiksi kelmun välissä.
  Aseta toinen taikinalevy piirakkavuoan pohjalle. Lisää päälle täyte ja aseta toinen levy piirakan kanneksi. Pistele kansi haarukalla.
  Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa piiras lämpimänä tai kylmänä vaniljajäätelön kanssa. Hyvää kyllä sellaisenaankin.


Nakkiruoat on yksi haetuimpia juttuja blogissani, joten laitetaan vielä jakoon superhelppo ja hyvä nakkistroganovin ohje. Ja jos ei suolakurkuista piittaa, niin tästä saa ihan kelpo nakkikastikkeen jättämällä ne pois. Jauhojen ruskistamista ei tässä kastikkeessa tarvita, mutta siitä huolimatta makua ja väriä piisaa yllin kyllin.

Nakkistroganov

300-400g nakkeja
1-2 sipulia
tilkka öljyä
2rkl vehnäjauhoja
ripaus mustapippuria
1rkl sinappia
2rkl ketsuppia
3dl vettä
2dl (kuohu)kermaa
1 iso maustekurkku

  Hienonna sipulit. Viipaloi nakit. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipulisilppu ja nakkiviipaleet. Ruskista kevyesti. Lisää jauhot joukkoon ja sekoita. Lisää pannulle sinappi, ketsuppi, pippuri ja vesi. Sekoita ja anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia.
  Lisää joukkoon kerma ja kuutioitu maustekurkku. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen vielä pari minuuttia. Halutessasi voit ripotella päälle hienonnettua ruohosipulia.
  Tarjoa perunamuusin ja salaatin kera.


I feel good! - broilerisalaattia ja omenasiideriskonsseja!

Hartwall laittoi pystyyn kivan "Onni on yksinkertaista" -reseptikilpailun ruokabloggaajille. Kilpailun ideana on loihtia helppoja ja herkullisia "feel good"-ruokia uudesta Happy Joe Organic-siideristä tai samaisen siiderin kanssa nautittavaksi. Happy Joe Organic-siideri on Happy Joe-perheen uusin tulokas ja tällä kertaa kyseessä on kuiva, omenainen luomusiideri.

Itse tapaan jumiutua aina yhteen siiderimerkkiin, enkä muita juuri edes vilkuile kaupassa. Tosin mun siiderimenekki on nykyään niin vähäistä, että se sama vanha on kelvannut ihan hyvin. Kiitos Hartwallin, sain kotiini kuusi pulloa kyseistä siideriä reseptien kehittelyä varten. Siideri sinänsä oli varsin positiivinen tuttavuus. Kuivat omenasiiderit ei yleensä kolahda, mutta tätä saattoi juoda ihan hyvin. Mukavaa siiderissä oli luonnollinen maku, eikä se ainakaan äkkiseltään niin kuivalta tuntunut. Tai sitten mun maku on muuttunut vanhemmiten.

Kun lähdin miettimään sellaista ruokaa, joka saisi niin syöjät kuin kokinkin hyvälle tuulelle, tuli ensimmäisenä mieleen tehdä jotain värikästä, kevyttä ja kesäistä. Aikaisemmista kokkailuista muistui mieleen omenasiiderin ja broilerin loistava yhdistelmä. Seuraavana muistin kuinka hyvin papaija ja broileri sopivat yhteen. Ja kun ohjeen täytyi olla yksinkertainen, päätin tehdä salaatin. Etenkin näin kesäaikaan salaatit ovat kelpo sapuskaa. Broileritikut salaattipedillä oli ajatuksena hauska, mutta ei siitä sitten tullutkaan niin kiva kuin ajattelin. Mutta ei haittaa! Pikku viku, näin pikkumiestä lainaten. Hyvää tämä silti oli.


Papaija-broileritikut salaattipedillä

2(n.350g) broilerin maustamatonta fileepihviä
Marinadi:
1dl Happy Joe organic-omenasiideriä
0,25dl rypsiöljyä
1-2 pientä punaista chiliä hienonnettuna, siemenet poistettuna
1 valkosipulikynsi hienonnettuna
1 kevätsipulin varret tai ruohosipulia hienonnettuna
2tl ruokokidesokeria
1tl soijaa
0,25-0,5tl rouhittua mustapippuria
Paistamiseen: 
1-2rkl öljyä
Salaattiin:
0,5 kerää jäävuorisalaattia
muutama lehti villirucolaa
0,25 cantaloupemelonia kuutioina
1 punainen suippopaprika suikaloituna
0,5dl pinjansiemeniä
Lisäksi:
0,5 papaijaa
cocktailtikkuja
ruohosipulin kukkia koristeluun

  Leikkaa broilerit sopiviksi suupaloiksi. Sekoita marinadin ainekset hyvin sekaisin niin, että sokeri liukenee kunnolla. Laita broilerit pieneen pussiin ja kaada marinadi joukkoon. Anna broilerien marinoitua jääkaapista muutaman tunnin tai mielellään yön yli. Kääntele pussia välillä.
  Nostele broileripalat marinadista. Kuumenna öljy pannulla ja kypsennä broilerit kauniin ruskeiksi.
  Valmista salaatti. Huuhtele jäävuorisalaatti ja rucolat. Revi jäävuorisalaatti ja nostele tarjoiluastian pohjalle. Levitä päälle kuutioitu meloni, paprikasuikaleet ja rucolat. Paahda pinjansiemenet kevyesti kuivalla pannulla ja levitä salaatin päälle.
  Puolita papaija, poista siemenet ja kuori ja kuutioi hedelmäliha. Laita cocktailtikkuihin papaijan- ja broilerinpaloja ja nostele tikut salaattipedille. Koristele halutessasi ruohosipulin kukilla.
  Nauti hyvässä seurassa omenasiiderin ja siideriskonssien kera.


Kun mietin, mitä tehdä ylimääräiselle siiderille, tuli neljä... tai siis viisi vaihtoehtoa mieleen. Ne meni kutakuinkin näin:

1) Juo itse.
2) Juota miehelle.
3) Juo sittenkin itse.
4) Laita korkki kiinni, pullo jääkaappiin ja leivo lopusta jotain.
D) Pussikarhu. (Älä kysy miksi)

No, leivoinhan minä. Nimittäin skonsseja. Kuka sanoo, ettei skonsseja voisi nauttia siiderinkin kanssa? Tai tehdä siideristä? Skonssit ovat äärimmäisen helppo ja nopea tapa saada jotain pientä hyvää. Etenkin juuri uunista otettuna, pikkaisen voilla sipaistuna, ovat suurta herkkua. 

Omenasiideriskonssit
(9kpl)

3,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
50g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
1,5dl Happy Joe Organic-omenasiideriä
0,5tl suolaa
Voiteluun:
Happy Joe Organic-omenasiideriä
Pinnalle:
unikonsiemeniä

  Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Nypi pehmeä voi joukkoon niin, että saat ryynimäisen seoksen. Lisää siideri ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
  Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin 2cm:n paksuiseksi levyksi. Ota siitä pyöreällä muotilla (halk. n. 5-6cm) pieniä leipäsiä ja nosta ne leivinpaperille pellille. Juomalasi on oikein kelpo muotti!
  Voitele skonssit siiderillä ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia.
  Tarjoa sellaisenaan tai halkaistuina voilla tai tuorejuustolla voideltuna!


Sponsorina toimi Hartwall.

18. kesäkuuta 2013

You know I like my chicken fried - broilerimurekepihvejä ja rucolakastiketta

Helpoilla, tavallisilla sapuskoilla jatketaan tänäänkin. Lautaselle päätyi broilerimurekepihvejä lohkoperunoiden ja rucola-jogurttikastikkeen kera. Pihvien ja kastikkeen ohjeet löytyivät ikivanhasta ruokaohjemapista, eikä mulla ole hajuakaan mistä ohjeet on alunperin mukaan tarttuneet. Pihvien ohjetta soveltelin hieman. Pihvit olivat oikein hyviä, joskin hieman hankala paistaa. Kannattaa tehdä pieniä pihvejä ja käyttää paistamiseen vaikka lettupannua. Kastikkeesta tuli tehosekoittimessa tehtynä hirvittävän löysää, mutta eipä se tuossa haitannut. Hyvää oli silti.

Kultaiset broilerimurekepihvit

400-500g marinoituja broilerin fileesuikaleita, esim. pehmeän pippurinen
180-200g ruohosipulituorejuustoa
4 pientä paahtoleipäviipaletta
0,5dl vettä
0,5tl suolaa
2 kananmunaa
Paistamiseen:
öljyä tai margariinia

  Laita broilerisuikaleet, tuorejuusto, paahtoleivät, vesi ja suola leikkuuterällä varustetun monitoimikoneen kulhoon. Sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää kananmunat ja sekoita muutamia kierroksia. Paista pihvit öljyssä tai margariinissa pannulla kauniin kullanruskeiksi.

Rucolakastike

20-40g rucolaa
2dl maustamatonta jogurttia
suolaa
pippuria
0,5tl sokeria

  Hienonna rucola tehosekoittimessa. Lisää jogurtti ja aja tasaiseksi. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.
  Vaihtohtoisesti voit sekoittaa veitsellä hienonnetun rucolan jogurtin sekaan ja maustaa suolalla, sokerilla ja pippurilla.

17. kesäkuuta 2013

Pastaa lapsille

Tervetuloa arki ja arkiruoat! Festarimätöt riittää taas vuodeksi ja nyt saa herkutella tuiki tavallisilla arkisapuskoilla. Tänään vuorossa oli varsin helppo ja erittäin maukas jauheliha-tuorepastavuoka. Ihan ongelmitta ei kokkailu alkanut, sillä onnistuin taas hajottamaan meidän uuninluukun. Siinä kohtaa kun piti lisäillä juustoa vuokaan, sain uunin uloimman lasin syliini. Tähän mennessä se ripa on vaan irtoillut, mutta nyt hajosi sitten vähän isommin. Onneksi ukko korjaa :) Sain tosin kyllä luennon, että uunin voi avata hellemminkin... Pöh.

Jauheliha-tuorepastavuoka

400g jauhelihaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
tilkka öljyä
1tlk(400g) pastakastiketta
1pkt(250g) tuorepastaa, esim. juustoravioleja
2dl ruokakermaa
1dl vettä
2dl juustoraastetta
öljyä vuoan voiteluun 
tuoretta basilikaa pinnalle

  Hienonna valkosipulit ja sipuli. Kuullota silppuja hetki pannulla tilkassa öljyä. Lisää jauheliha ja ruskista kevyesti. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Kaada pastakastike pannulle ja anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.
  Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä ja kaada tuorepasta vuokaan. Lisää päälle ruokakerma ja vesi. Kaada jauhelihakastike päälle ja kypsennä ruokaa 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.
  Levitä juustoraaste vuoan pinnalle ja jatka kypsentämistä vielä 15 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut hieman väriä. Koristele vuoka tuoreella basilikalla.

16. kesäkuuta 2013

Thank you Provinssi-rock! Good night, we love you all!

Kiitos Provinssi! Kiitos ystävät! Kiitos ihanat artistit! Rankka, mutta varsin mukava festariviikonloppu on lusittu, lapset haettu kotiin ja edessä paluu normaaliin arkeen. Oli aika mukavaa vetäistä verkkarit jalkaan, keittää iso mukillinen kaakaota ja vaan istua hetken paikoillaan. Niin paljon kuin Provinssista tykkäänkin, niin kolme päivää kerrallaan on liikaa varsin sopiva määrä. Ei vanha jaksaisi enempää. Tänään käytiin vielä katsastamassa Ismo Alanko, J. Karjalainen ja Turbonegro. Ismo oli oikeastaan ainut, jonka tosissaan halusin nähdä. Enkä pettynyt tälläkään kertaa. Ihana, ihana Ismo A!

Muonapuoli meni pitkälti festarikojujen antimilla, mutta eilen oli pakko käydä testaamassa paikallisen Juurella-ravintolan rokkiravintolaa. Ravintola Juurella majailee normaalisti Seinäjoen keskustassa, mutta rokin ajaksi oli perustettu oma, pieni ravintola myös festarialueelle. Tarjolla oli herkkuja moneen makuun, mutta valinta osui tällä kertaa ylikypsään possuun, yllätys... Oman possuni söin leivän ja coleslaw'n kera, mies nautti omansa Gruyère-perunoiden, salaatin ja punaviinin kanssa. Pakko sanoa, että ruoka oli juuri niin herkullista kuin olin kuullutkin! Kiitos! Täytyy vielä joskus eksyä myös keskustan ravintolaan, mutta jo festareilla syödyn aterian perusteella voin hyvillä mielin suositella ravintolaa muillekin!

Kuvat ei valitettavasti anna oikeutta kauniille ja maukkaille annoksille, sillä nopeasti napatuissa kuvissa ei ollut juuri hurraamista. En vain malttanut heilua kameran kanssa, sillä oli kiire iskeä haarukka leipään kiinni. Mutta nähkää ja kokekaa itse!



15. kesäkuuta 2013

You vote, your choice - Äänestä Suomen makeinta jäätelöä!

Kilpailu Suomen makeimmasta jäätelöstä on alkanut! Käy äänestämässä omaa suosikkiasi (tai Kääpiölinnaa :D) Ruoka.fi-sivustolla. Äänestysaikaa on 13.7.2013 saakka. Äänestäjien kesken arvotaan yksi Kitchen Aid Artisan -tehosekoitin ja yksi Elisabeth Johanssonin Jäätelö-kirja. Lisäksi on tarjolla Dansukkerin tuotepaketteja.

Kääpiölinnan sakki on kisassa mukana suklaisella kahvijäätelöllä. Nauttikaahan kauniista kuvista ja kesäisestä viikonlopusta. Me laitetaan kamat kasaan ja suunnataan hääpäivän viettoon Provinssirokkiin.

14. kesäkuuta 2013

Sä oot juuri tyttö, jonka iso paha susi tahtoo!

Tänään, hääpäivän aattona, ajatukset karkaavat väistämättä viiden vuoden takaisiin tunnelmiin. Vuonna 2008 sunnuntai-iltapäivänä, Provinssirockin viettäessä 30-vuotissynttäreitä, astuimme mieheni kanssa Provinssirockin Saarilavalle, seisoimme papin edessä ja sanoimme "Tahdon". Lavalla meidän kanssamme oli veljeni, joka luovutti morsiamen, ihanainen kaasoni Jemiina, bestmanit ja miehen kaksi ystävää kitaroineen. Yleisössä kutsuvieraana oli lähinnä vanhemmat ja sisarukset, tyttöäni unohtamatta. Tosin yleisöä riitti yllin kyllin ja vasta jälkeenpäin tajusin, kuinka paljon jengiä oli todistamassa tätä tapahtumaa. Mua jännitti niin paljon, etten juuri uskaltanut ympärilleni vilkuilla. Tilaisuuden alussa mieheni lauloi mulle Kontran Pikku Punahilkan, virtenä veisattiin suvivirsi ja lavalta poistuttiin Puhu hiljaa rakkaudesta-biisin tahdittamana. Päivä oli yksi elämäni onnellisimmista ja jännittävimmistä.

Meillä ei hääkakkua aikoinaan tehty eikä syöty. Tarkoitus oli pitää juhlat sukulaisille ja ystäville, mutta se sitten jäi. Homma kaatui ensin tilaongelmien, sitten onnettoman rahatilanteen ja lopuksi mun suuren leikkauksen vuoksi. Toipumiseen meni reilu vuosi ja sitten tuo poika ilmoitteli tulostaan. Kyllä me ne juhlat vielä joskus pidetään, vaikka sitten 10-vuotishääpäivänä. Ehkä. Viidennen hääpäivän kunniaksi innostuin kuitenkin leipomaan hääpäiväkakun. Täytyyhän sitä naimisiin menoa edes kerran juhlistaa kakulla, vaikka sitten näin viisi vuotta vihkimisen jälkeen.

Kakun pohjana käytin Pirkasta löytynyttä kuningattarenkakun ohjetta. Huonon mangotilanteen vuoksi mangot vaihtuivat aprikooseihin. Kolmessa kaupassa kävin ja kaikissa oli mangosäilykkeet loppu ja tuoreet niin onnettomia, etten niitä halunnut ostaa.

Kuningattarenkakku

Pohja:
4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Kostutus:
1dl vettä
0,5dl sitruunamehua
Mansikkatäyte:
3 liivatelehteä
5dl(250g) pakastemansikoita
0,75dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2dl vispikermaa
1rkl sitruunamehua
Aprikoosi- tai mangotäyte:
2 liivatelehteä
1tlk(n.420g) aprikoosi- tai mangoviipaleita
1dl maitorahkaa
0,5dl sokeria
0,5tl sitruunan raastettua kuorta
1rkl sitruunamehua
Pinnalle:
250g mustaa sokerimassa tai vaaleanpunaista marsipaania
vihreää ja punaista sokerimassaa

  Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija 24 cm). Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä.
   Pane mansikka- ja aprikoositäytteiden liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta kohmeiset mansikat. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se varovasti mansikkasoseen joukkoon. Kuumenna sitruunamehutilkka ja liuota siihen 3 vedestä puristettua liivatelehteä. Kaada liivateseos mansikka-kermaseokseen ohuena nauhana, samalla sekoittaen. Nosta täyte jääkaappiin.
  Valuta jääkaappikylmät aprikoosit hyvin ja soseuta ne. Sekoita joukkoon rahka, sokeri ja sitruunan kuoriraaste. Liuota puristetut liivatelehdet kuumaan sitruunanmehuun ja kaada seos aprikoositäytteen joukkoon sekoittaen. Nosta täyte kylmään.
  Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta kakkulevyt niin, että kostutat alinta vähiten. Levitä kostutetulle pohjalevylle noin puolet mansikkatäytteestä. Nosta keskimmäinen kakkulevy pohjan päälle, kostuta ja täytä aprikoositäytteellä. Nosta päällimmäinen kakkulevy kakun päälle, kostuta ja levitä sille loput mansikkatäytteestä. (Nostele mansikkatäytettä enemmän kakun keskelle kohottamaan kakkua.)
  Anna kostua kylmässä vähintään kolme tuntia, mielellään yön yli. Kumoa kakku alustalle. Kauli sokerimassa ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle. Nostele koristeet päälle.








Muutaman tunnin päästä tämä pari suuntaa kulkunsa "rikospaikalle" Törnävän- saarelle viettämään Ihmisten juhlaa hyvässä seurassa, hyvästä musiikista ja kesästä nauttien! Hääpäivää juhlistetaan huomenna, virallisena hääpäivänä, samoissa merkeissä.


Kun puhut hiljaa, taivas sen vain kuulla saa,
en tiedä maailmassa mitään kauniimpaa
kuin hetki tää, se mieleen jää,
näin aivan hiljaa tahdon sua mä rakastaa. 

- Vexi Salmi -

13. kesäkuuta 2013

Cauliflower all the time - kukkakaalista currya

Niinä päivinä kun ei tarvitse huolehtia ukon syömisistä, tulee tehtyä usein varsin kasvisvoittoisia ruokia. Tänään  oli vuorossa kukkakaalicurrya Otavan Curryruoat-kirjan ohjetta soveltaen. Tekovaiheessa ruoka ei innostanut yhtään. Kun uskaltauduin ruokaa maistamaan, osoittautui se varsin syötäväksi. Kesken ruokailun sain idean kaivaa kaapista suolapähkinöitä "mausteeksi". Niiden ansiosta ruoka parani entisestään. Ruoan voi tarjota ihan vaan sellaisenaan tai keittää kaveriksi nuudeleita tai riisiä.

Kukkakaalicurry

1 pieni kukkakaali
6 pientä porkkanaa
2 kevätsipulia
0,5 kesäkurpitsa
1 keltainen tai punainen chili
suolaa
3rkl kirkastettua voita tai voisulaa
1tl kurkumaa
1tl raastettua inkivääriä
0,5tl juustokuminaa
rouhittua mustapippuria
1tlk(400ml) kookosmaitoa
2rkl sitruunamehua
Lisäksi:
tuoretta korianteria
(suolapähkinöitä)

  Irrota kukkakaalin kanta ja vihreät lehdet ja jaa kukkakaali kukinnoiksi. Kuori porkkanat, puolita pituussuunnassa ja leikkaa vinoviipaleiksi. Leikkaa kevätsipulit viipaleiksi. Kuutioi kesäkurpitsa. Leikkaa chili renkaiksi tai viipaleiksi, poista siemenet halutessasi.
  Keitä kukkakaaleja suolalla maustetussa vedessä 3 minuuttia. Lisää porkkanat, sipulit ja kesäkurpitsa ja jatka keittämistä vielä 5 minuuttia, niin että kasvikset ovat juuri ja juuri kypsiä. Valuta.
  Kuumenna voi kattilassa ja lisää joukkoon chili, kurkuma, inkivääri ja juustokumina. Lisää kasvikset ja paista noin 4 minuuttia koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kookosmaito ja sitruunamehu. Kiehauta. Koristele halutessasi korianterilla ja suolapähkinöillä.


12. kesäkuuta 2013

Where the sour turns to sweet - hapanimelä(hkö) possu-nuudelisoppa

En tiedä vaihtoiko joku mun lapset yön aikana vai menikö mun marmatus monipuolisen ravinnon tärkeydestä perille, sillä tänään ruoka tuntui kelpaavan. Jopa liha. Joskin valitsin soppaan possun fileesuikaleita ja tarkistin, ettei lihoissa vaan näy rasvaa. Ja vaikka olisi näkynyt, niin en olisi sitä tunnustanut. Eihän pikkumies tosin ymmärrä mun saarnoista mitään, mutta ehkä tuo tyttö otti edes hieman onkeensa. Urheileva, kasvava nuori ei oikein pärjää kukkakaalilla, perunalla ja parilla hassulla leipäpalalla.

Mun makuun keitto oli hieman vaisuhkoa ja kaipasi reilusti chiliä, kenties hieman sokeria ja jotain muuta mitä en osaa määritellä. Mutta kuten aikaisemminkin olen todennut, ei sen arkiruoan aina tarvi olla mitenkään "gurmeeta". Onneksi lautaselle lorautettu chiliöljy pelasti tilannetta edes hitusen. Ohje on jälleen kerran Pirkasta poimittu.

Hapanimelä possu-nuudelikeitto
(4-5ann.)

1 sipuli
300-400g possun kinkku- tai fileesuikaleita
1rkl öljyä
1tl suolaa
1tl inkivääritahnaa
0,5tl korianterinsiemeniä
10 kokonaista maustepippuria
2 laakerinlehteä
8dl vettä
1 paprika
1rs(300g) tuoreita keittojuureksia tai
     vastaava määrä porkkanaa, lanttua, selleriä, purjoa
2dl omenatäysmehua
1rkl soijaa
n.65g vehnänuudeleita
Lisäksi:
tuoretta korianteria tai persiljaa

   Kuori ja suikaloi sipuli. Ruskista lihasuikaleet rasvassa. Lisää joukkoon sipulit. Mausta suolalla, inkivääritahnalla ja huhmaressa hienonnetulla korianterilla. Sekoittele hetki. Lisää pippurit, laakerinlehdet ja vesi. Anna kiehua kannen alla noin 30 minuuttia.
  Suikaloi paprika ja keittojuurekset. Lisää keittoon kasvikset ja jatka keittämistä noin 10 minuuttia.
  Kaada joukkoon omenatäysmehu ja soijakastike. Riko nuudelilevy käsin pienemmäksi ja lisää nuudelit kattilaan. Keitä vielä noin 5 minuuttia. Ripottele pinnalle runsaasti hienonnettua korianteria tai persiljaa.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...