23. joulukuuta 2014

Slice up the cake! - joulun mehevä puolukka-maustekakku

Tänä jouluna kuivakakkujen leipominen on jäänyt vähän vähälle. Yhden taatelikakun tein meille, yhden äidille. Lisäksi joulun kahvipöytään leivoin puolukkaisen maustekakun sekä olut-suklaakakun. Tämä puolukkainen maustekakku on ihanan mehevää ja hyvääkin, mutta ei tästä kyllä puolukan makua löydä. Oikein kelpo kakku silti ja taatusti paranee vanhetessaan.




Puolukkainen maustekakku

100g voita
2 kananmunaa
3 dl fariinisokeria
2 tl kanelia
1½ tl hienonnettua kardemummaa
1 tl inkivääriä
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
½ dl ranskankermaa
½ dl piimää
1 dl kiinteää puolukkahilloa

  Voitele ja jauhota pitkulainen tai pyöreä vuoka, 1½ litraa. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää mausteet sekä jauho-soodaseos vuorotellen ranskankerman, piimän ja puolukkahillon kanssa. Nostele taikina vuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa 45-60 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla.

Kääpiölinnassa jouluvalmistelut alkavat olla loppusuoralla. Kinkku on uunissa ja rosolliainekset kiehumassa. Vielä täytyisi graavata kala, tuoda kuusi ja matot tupaan ja paketoida lahjat. Meidän mittapuulla hyvällä mallilla siis :) Yritän vielä pari jouluista ohjetta laittaa teille jakoon, ennen kuin Kääpiölinnan hiljenee joulun viettoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...