30. joulukuuta 2014

Salad days - kelpo couscoussalaatti marinoidulla sipulilla ja salaattijuustolla

Ensi viikolla alkaakin sitten kolmen kuukauden tehorutistus, jonka aikana yritetään saada tämän akan toinen puoli kropasta parempaan kuntoon. Kevyesti lähdetään liikkeelle ja ohjelmassa on aluksi kerta kuntosalia, kerta ryhmäjumppaa ja yksilöfysioterapia per viikko. Siihen sitten omatoimiset höpsötykset päälle. Siis lähinnä kävelyä ja vesijuoksua. Keväällä sitten katsotaan, mitä on saatu aikaan, vai oonko täysin toivoton tapaus :) Koska tosissani haluan itteäni edes parempaan kuntoon, ajattelin samalla kiinnittää huomiota myös siihen, mitä suuhuni pistän. Tiedän nimittäin, että kalan, kasvisten ja hedelmien osuus jää meikäläisen ruokavaliossa aivan liian vähälle. Tarkoitus ei ole varsinaisesti pudottaa painoa, vaan paremminkin yrittää syödä vielä monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin nyt. Herkutella aion jatkossakin, mutta ehkä vähän harvemmin. 

Ensimmäiseksi päätin, että tästä lähin panostan salaatteihin enemmän kuin ennen. Mä tykkään kyllä syödä salaatteja, mutta inhoan niiden valmistamista. Sen lisäksi mun mielikuvitus salaattien suhteen on aivan onneton. Yleensä salaattikipon täytteeksi päätyy aina ne samat kurkku-salaatti-tomaattiyhdistelmät hieman varioiden ja uskokaan pois, ne alkaa pidemmän päälle maistumaan puulta. Siksi ajattelin ens alkuun hyödyntää muiden blogeista sekä omista reseptiarkistoista ja keittokirjoista löytyviä ohjeita. Kaikki hyvät salaattivinkit ovat enemmän kuin tervetulleita ja jos sinulta joku hyvä ohje löytyy, niin linkitä ihmeessä se kommenttikenttään!

Tämän päiväinen salaatti on sovellettu Valion sivuilta löytyneestä ohjeesta. Kastiketta en salaatille tehnyt, sillä salaatinkastikkeet ei ole oikein mun juttu. Kun kaatoi sipulien marinointiliemen salaatin joukkoon, riitti sen mun mielestä ihan hyvin. Mä tykkäsin tästä salaatista tosi paljon, joten ehdottomasti voi tehdä toistekin! Alla ohje siten miten minä sen tein.




Couscoussalaatti
(3ann.)

1 dl couscousia
1 dl vettä
ripaus suolaa
½ rkl voita tai margariinia
½ punaista suippopaprikaa
1 pieni punasipuli
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl appelsiinimehua
1 tl ruokokidesokeria
125 g miniluumutomaatteja
n. 100 g salaattijuustokuutioita
Lisäksi: 
½ pss jääsalaattia
rucolaa
Kastike halutessa:
2 dl turkkilaista jogurttia
2 tl sokeria
1/4 dl tuoretta minttua tai persiljaa

  Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää suola ja couscous. Nosta kattila liedeltä ja anna hautua pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää joukkoon voi ja sekoita haarukalla irtonaiseksi. Anna jäähtyä. 
  Leikkaa sipuli ohuen ohuiksi viipaleiksi. Laita viipaleet pieneen kulhoon ja lisää öljy, appelsiinimehu ja sokeri. Sekoita ja anna marinoitua salaatin valmistamisen ajan.
  Kuutioi paprika ja lohko tomaatit. Valuta juusto. Huuhdo ja kuivaa salaatti ja rucola. Revi salaatinlehdet ja rucola ja levitä niistä puolet laakealle vadille. 
  Sekoita couscous, vihannekset ja loput salaattilehdet keskenään. Kaada seos salaattipedille. Levitä päälle loput rucolat sekä salaattijuustokuutiot, murenna ne halutessasi.
  Sekoita kastikeainekset keskenään ja tarjoa kastike erikseen. Tarjoa salaatti sellaisenaan tai grillatun makkaran kaverina.



3 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen salaatti. Tuo couscous on mulla edelleenki testaamatta! ☺
    Ja tsemppiä kuntorutistukseen!!! ♥ Mä taas päätin heivata karkin syönnin. Se on niin turhaa täyttää vatsaa sellaisella roskalla, kun vois syödä sitä kunnon ruokaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsemppiä kyllä kaivataan :) Ajattelin alkaa pitämään liikuntapäiväkirjaa pieneen vihkoon, jonka saan aina ajoittain näyttää sitten fysioterapeutille. Samalla pystyy arvioimaan mitä kunto kestää ja mitä ei.

      Hyvä päätös tuo karkeista luopuminen! Kyllähän ne melkoisia lisäainepommeja ovat. Mulle karkit ei onneksi niin laske, jos ei suklaata huomioida :) Pullat ja kakut sitten senkin edestä...

      Poista
  2. Mä voin lähteä vesijuoksukaveriksi! Liian harvoin tulee lähdettyä uimahalliin vaikka rakastan vettä :)

    VastaaPoista