12. tammikuuta 2013

Ja kiltsit oli pelkkää sulaa laavaa

Kääpiölinnassa oli aikamoinen meno ja meininki, kun veljeni tuli piipahtamaan vaimonsa ja kahden tyttönsä kanssa. Aikuiset kyllä käyttäytyi sangen rauhallisesti, mutta kahden pienimmän meno oli aika hurjaa. Mutta samalla todella suloista :) Vieraita varten olin varautunut tekemään kahvin kera tarjottavaksi pikaisen ja aika herkullisen uunijäätelötortun. Ohjeen oon löytänyt kauan kauan sitten Pirkasta ja oon aina halunnut ohjetta testata. Tämä vaatii vaan isomman syöjäsakin, sillä torttu on syytä tarjota ja syödä heti uunista ottamisen jälkeen. Yleensä en osta kaupan valmiita torttupohjia, mutta tähän se sopi vallan mainiosti.

Uunijäätelötorttu
(10ann)

4 valkuaista
4rkl sokeria
1 valmis torttupohja
n.3dl valutettuja säilykehedelmiä (laitoin hedelmäcocktailia)
0,5-1l vaniljajäätelöä

  Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vatkaamisen loppuvaiheessa. Nosta torttupohja uuninkestävälle vadille, kostuta tarvittaessa hedelmämehulla ja levitä päälle valutetut säilykehedelmät.
  Pane pakastimesta juuri otettu jäätelö reiluina paloina torttupohjalle ja levitä valkuaisvaahto huolellisesti täytteiden yli. Kuorruta jäätelötorttua 250 asteisessa uunissa noin 5 minuuttia eli kunnes marenki saa hieman väriä. Tarjoa heti jälkiruokana tai kahvipöydässä


2 kommenttia:

  1. Tää on hyvää,uunijäätelö nam. Yks harvoja joissa siedän marenkia. Vuosi sit tehny viimeks

    VastaaPoista
  2. Mulle tää oli ihan eka kerta, mutta taatusti teen toistekki :) Olisin laittanut tähän tiikerijäätelöä, mutta kaupassa ei ollut. Tylsää.

    VastaaPoista