29. tammikuuta 2014

Chocolate chip cookies, I gotta have more

Sukelletaanpas jälleen kerran keittokirjojen maailmaan. Kun tuota toipilasta poikaa ei oikein viitsi vielä pihalle raahata, täytyi keksiä jotain muuta ajankulua. Kun pikkumiehestä on kasvanut innokas leipuri, niin kulutettiin aikaa leipomalla suklaapikkuleipiä ja sipuli-juustoleipää. Pikkuleipien ohje löydettiin Painonvartijoiden "Klassiset herkut"-kirjasta. Kyseinen opus on monesti ollut kirpparille menevien tavaroiden pinossa, mutta aina oon tullut toisiin ajatuksiin ja nostanut kirjan takaisin hyllyyn. Ja ehkä se saa nyt hyllyssä pysyäkin, sillä onhan siinäkin koko joukko kivoja reseptejä. Keksien leipominen tuntui vastustavan oikein kunnolla, sillä ensin unohdin taikinasta munan ja ensimmäistä pellillistä paistaessa uuninluukku päätti jälleen kerran hajota, enkä saanut luukkua heti auki. Siksi ensimmäiset pikkuleivät kärähtivät hieman. Munan lisäsin taikinaan vasta aivan lopussa. Mulla alkaa oikeasti olla mitta täynnä tuota meidän hellaa, mutta ei auta. Tällä hetkellä ei uuteen hellaan taida olla varaa. Ja että saisi kaikki levyt toimimaan, täytyisi ensin saada se sähköremppa teetettyä. Niin ihania kuin vanhat talot ovatkin, niin niissä tuntuu aina olevan jotain laitettavaa. 

Aivan tarkalleen en kirjan ohjetta totellut, sillä en lähtenyt näitä varten ostamaan enintään 40% rasvaa sisältävää margariinia, vaan käytin sitä mitä kaapista löytyi. Muuten tein pikkuleivät ohjeen mukaan ja hyviä olivat.




Suklaapikkuleivät

(24kpl)

100g margariinia (enintään 40% rasvaa)
1dl sokeria
1 muna
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
0,5tl leivinjauhetta
50g rouhittua tummaa suklaata

   Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet sekä leivinjauhe ja lisää ne muna-rasvaseokseen. Lisää taikinaan lopuksi rouhittu suklaa ja sekoita taikinaksi.
  Nosta taikinasta kahden lusikan avulla nokareita pellille leivinpaperin päälle. Jätä leviämisvaraa. Paista suklaapipareita uunissa 200 asteen lämmössä 12-15 minuuttia. Irrota ja anna jäähtyä ritilällä tai muulla tasaisella alustalla.

Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä


2 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hyvännäköisiä nuo piparit! voisinkin joskus niitä töihin leipoa.
    Ai teillä on vähän sama, että kun saa yhden paikan kuntoon niin jo pitää seuraavaa paikkaa laittaa...?!
    Me tehtiin viime vuonna hikihatussa sitä uutta puuceeta/ulkovarastoa tuonne navetan päätyyn ja nyt huomattiin että se on homeessa. Kiitos rautakaupan myymän liian tuoreen laudan. Ei siis muutakuin keväällä TAAS sen saman pikku kopin kimppuun. Ja just ku mietittiin että tulevana kesänä ei tarttis tehdä mitään.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla totta :( Kävittekö valittamassa rautakaupassa? Kyllähän tämä tupa tällainen ikuisuusprojekti on. Monta juttua on vielä tekemättä ja luulen, että kun ne saa kuntoon, saa tosiaan toisesta päästä aloittaa uudelleen.

      Poista