19. tammikuuta 2014

Leivon, leivon leipäsiä...

Viikonloppu on mennyt pitkälti tytön jalkapalloturnauksen pelejä jännätessä, mutta silti ehdittiin pojan kanssa leipomaankin. Tulipahan samalla tutkittua taas yksi keittokirja, joka saa luvan jäädä hyllyyn. Tätä vauhtia kirjat on käyty läpi kesään mennessä, ellen innostu ostamaan isoa kasaa uusia opuksia... "Hyvää ruokahalua - kotikokin parhaat ruokaohjeet"-kirjasta löytynyt leipäohje oli muuten oikein hyvä, mutta monien muiden leipäohjeiden tapaan sisälsi aivan liian vähän suolaa. Suolan vähyys tekee leivästä aika mauttoman. Sinänsä tämä leipä oli kyllä sellaista, jota voi tehdä toistekin. Täytyy vaan muistaa laittaa suolaa ainakin pari teelusikallista. Lisäksi paistoaika saisi meidän uunissa olla muutaman minuutin lyhyempi. Ensimmäiset leivät olivat uunissa 25 minuuttia ja tummuivat pinnasta hieman liikaa. Toiset otin pois 21 minuutin kohdalla ja olivat oikein sopivia.




Merjan leivät 
(2 vuokaleipää tai 4 pientä limppua)

7dl kädenlämpöistä vettä tai
4dl maitoa + 3dl vettä
50g hiivaa
1tl suolaa (laittaisin ainakin 2tl!)
1dl vehnäleseitä
1dl kaurahiutaleita
0,5dl auringonkukansiemeniä
0,5dl pellavansiemeniä
11-11,5dl vehnäjauhoja
1rkl ruokaöljyä

  Murskaa hiiva veteen, sekoita ja lisää sitten muut aineet edellä mainitussa järjestyksessä. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Ripottele taikinan päälle hieman jauhoja, peitä kulho liinalla ja anna kohota noin tunnin ajan huoneenlämmössä. 
  Leivo neljä pientä limppua tai kaksi pitkänomaista leipää, jotka sijoitat kahteen vuokaan. Jätä vähän taikinaa, jos tahdot valmistaa koristepalmikon leivän pinnalle. Nosta se kohonneen leivän pinnalle ja "liimaa" kylmällä vedellä. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kohota leipiä vielä noin 15 minuuttia. Paista noin 25 minuuttia, vuokaleipiä jonkin verran pitempään. 
  Peitä uunituoreet leivät liinalla, jotta kuori pehmiää.

Tässä vielä päivitetty kirjalista. Nyt tämä akka lähtee Seinäjoki Areenalle jännittämään tyttöjen pronssipeliä :) 

Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki 
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan

4 kommenttia:

  1. Suolan pihtausta minäkin olen ihmetellyt. Mä en edes ole mikään suolan suurkuluttaja ja aina leipätaikinaan suola pitää vähintään kaksinkertaistaa. Saattaa olla mielikuvitusta, mutta mun mielestä suolan määrä vaikuttaa myös rakenteeseen. Reilummin suolattu tekee paremman sitkon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa 70-luvun nostalgiakorttien leipäohjeissa suolan määrä on ollut melkein aina sopiva, mutta uudemmissa ohjeissa suolaa pihistellään. Omituista. Olisiko näillä nykyisillä ravintosuosituksilla jotain tekemistä asian kanssa?

      Poista
    2. Välillä kun lukee jotain leipäohjetta, suolan määrä tuntuu aluksi melko hurjalta, mutta kun leipä on valmista huomaa, että kyllähän se oli juuri sopiva. Tätä asiaa nimittäin mietin juuri sunnuntaina tehdessäni spelttileipiä. Oikein hyvän makuisia olivat ja suolaa tuli melkoisesti.

      Mitenkäs muuten pronssipelissä kävi? :)

      Poista
    3. Täytyy testata tuota sun spelttileipää jossain vaiheessa. Ainakin mannapuurossa speltti on oikein hyvää!

      Pronssipeli ei mennyt oikein putkeen. Peli päättyi 0-0, mutta rankuilla vastustaja oli tällä kertaa parempi. Mutta hyvin tytöt kyllä pelasivat! En muista, koska olisin viimeksi noin jännittävää peliä nähnyt. Nyt kun jaksaisivat tsempata seuraavassa turnauksessa eli kolmen viikon päästä Oulussa. Pärjäävät varmasti, jos vaan keskittyvät peliin. Huipputyttöjä ovat jokainen <3

      Poista