2. marraskuuta 2011

Pastaa, pastaa, broileripastaa

Tällä hetkellä Kääpiölinnan keittiö on niin kamalassa kaaoksessa, että kokkaaminen oli hieman haasteellista. Eikä voi kuvitellekaan, että siellä voisi syödä, vaan koko sakki sai kiltisti marssia lautaset kourassa olohuoneeseen murkinoimaan. Tyttö oli aivan haltioissaan, kun yleensä olkkarissa saa syödä vaan erityistapauksissa. Kuulemma tähän voisi tottua. Syy keittiön kaaosmaiseen tilaan on keittiön kohdalle edennyt ulkoseinäremppa. Kun miehet riehuvat mm. moottorisahan kanssa seinän toisella puolen ja irrottavat lahoa tuvan alahirttä, niin tärinä on aikamoinen. Tämän takia kaikki kaapit on tyhjätty ja suurin osa astioista on keittiön pöydällä ja tasoilla. Ja kun noita astioita on kertynyt muutama, niin ahdasta on. Lisäksi pöydillä on useampi purnukka valmisteilla olevia liköörejä, eli tilaa ei ole kyllä yhtään liikaa.

Onneksi tänään oli vuorossa suht helppo ruoka. Tein siis broileri-sinihomejuustopastaa. Oli kyllä hyvää! Ohje oli jälleen lähtöisin Pirkka-lehdestä. Vähän sitä täytyi soveltaa, sillä ainakaan meidän kaupasta ei löytynyt mango-chilimarinoituja kananpojan fileeviipaleita. Korvasin tuon kananpojan fileepihveillä, jotka paloittelin ja maustoin kypsänä lorauksella soijaa ja makeaa chilikastiketta. Rucolan jätin pois, kun se ei oikein kuulu mun lemppareihin. Laitan tähän mun version ruoasta, alkuperäisen löytää Pirkan nettisivuilta.

Broileri-aurajuustopasta

400g trottole-pastaa
n.500g marinoimattomia kananpojan fileepihvejä
loraus öljyä
loraus soijaa
loraus makeaa chilikastiketta
2 sipulia
200g tuoreita herkkusieniä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
2dl ruokakermaa
150g Aurajuustoa tai muuta sinihomejuustoa

  Keitä pasta kypsäksi reilussa suolalla maustetussa vedessä. Paloittele broileri ja kypsennä parissa kolmessa erässä öljyssä kuumalla pannulla. Siirrä broilerit lautaselle. Lopuksi kaada kaikki kanapalat hetkeksi pannuun ja mausta soijalla ja makealla chilikastikkeella. Siirrä takaisin lautaselle ja peitä kanapalat foliolla, että pysyvät lämpiminä.
   Paloittele puhdistetut herkkusienet ja suikaloi sipulit. Kuullota sieniä ja sipuleita pannulla viitisen minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada joukkoon kerma ja murustele Aurajuusto sekaan. Sekoittele ja anna juuston sulaa. Kaada valutettu, kypsä pasta ja kanapalat kastikkeen joukkoon ja sekoita. Tarjoa heti! Aromisuola sopi tämän ruoan kanssa oikein hyvin!

"Näyttää oudolta, maistuu hyvältä"-ruoka

Huomenna jatkuu taas meteli ja tärinä seinän takana. Jotenkin tuo pöytä täytyisi saada raivattua, että saisin tehtyä noita huomiseksi suunniteltuja kaalikääryleitä. No se on huomisen murhe se. Tärkeintä on, että pian mulla on punainen tupa. Perunamaa löytyy ennestään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti