2. tammikuuta 2013

Lihapullia Muppettien tapaan

Muppettien suosio ei meidän perheessä ole edelleenkään laantunut ja viime päivinä pikkumies on vaatimalla vaatinut saada Muppettien keittokirjan selattavakseen. Siitä sitten täytyy etsiä kokkia, mamaa (animalia) ja äijiä. Pojan kanssa kirjaa selatessani muistin taas ruotsalaisen kokin lihapullat ja vihdoin ja viimein sain myös tehtyä niitä. Mikäli Muppettien videopätkiin on uskominen, kyseisiä lihapullia voisi käyttää tennispallojen korvikkeena. Ihan niin pomppivaisia ei mun pyöryköistä kuitenkaan tullut. Maultaan olivat ihan ok, tosin mausteita laittaisin jatkossa reilummin.

Ruotsalaisen kokin lihapullat

400g jauhelihaa
0,5dl korppujauhoja tai 1 viipale paahtoleipää
0,5dl vettä
1 porkkana
1 sipuli
1 kananmuna (voi jättää pois, mutta hajoavat helpommin ilman munaa)
1tl suolaa
0,25tl rouhittua mustapippuria
1tl jauhettua maustepippuria
1tl kuivattua oreganoa
Tomaattikastike:
1 porkkana
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
(1-2 lehtisellerinvartta)
1rkl öljyä
2rkl tomaattipyreetä
1tl paprikajauhetta
500g paseerattua tomaattia
0,25tl jauhetta valkopippuria
1tl suolaa
1tl kuivattua basilikaa
1tl sokeria
Lisäksi:
spagettia
(silputtua, tuoretta basilikaa)

  Valmista ensin kastike. Siitä tulee sitä maukkaampaa, mitä kauemmin se ehtii hautua. Kuori porkkana ja sipulit. Raasta porkkana ja silppua sipulit (sekä sellerit) pieneksi. Kuullota kasviksia kattilassa öljyssä muutama minuutti. Lisää tomaattipyree ja paprika. Sekoita ja kaada päälle paseerattu tomaatti. Lisää pippuri ja hauduta miedolla lämmöllä kannen alla. Mausta kastike loppuvaiheessa suolalla, sokerilla ja basilikalla.
  Valmista lihapullat. Laita korppujauhot tai murennettu leipäviipale kulhoon ja kaada päälle vesi. Kuori sipuli ja porkkana. Raasta porkkana hienoksi raasteeksi ja silppua sipuli pieneksi.
  Sekoita kasvikset, jauheliha, kananmuna ja mausteet pehmenneen korppujauhon/leipäviipaleen joukkoon. Vaivaa taikinaa hetki ja pyörittele kostutetuin käsin lihapulliksi. Kypsennä lihapullat joko pannulla paistaen tai 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Pidä pyörykät lämpiminä tai lisää halutessasi kastikkeen joukkoon muhimaan.
  Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta. Sekoita joukkoon kastike sekä lihapullat. Ripottele halutessasi pinnalle tuoretta basilikaa ja nosta tarjolle. Voi toki tarjoilla erikseenkin :)


Lihapullien kaveriksi tekaisin mukavan mehukkaan kaalisalaatin. Tosin vasta nyt huomasin, että porkkanoita olisi saanut laittaa vähän reilummin. Lukihäiriö iski siinä kohtaa ohjetta. Kaaleja en pahemmin punninnut, vaan laitoin ihan summamutikassa. Kastiketta tein tuplaten. Ohjeen alkuperää en äkkiseltään muista.


Kaalisalaatti

300g keräkaalia
100g punakaalia
2 porkkanaa
Kastike:
1dl kermaviiliä
0,25dl majoneesia
0,25dl ketsuppia
0,25dl maustekurkkua kuutioina
0,5tl sokeria
ripaus suolaa

  Suikaloi kaalit ja kuoritut porkkanat. Sekoita suikaleet keskenään. Sekoita kermaviilin joukkoon majoneesi, ketsuppi ja maustekurkkukuutiot. Mausta sokerilla ja suolalla. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja anna maustua ainakin vartti ennen tarjoamista.

2 kommenttia:

  1. Tosi ihanan näköisiä lihapullia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Ei tosin mitenkään fiinisti aseteltu annos. Oli kiire syömään :)

    VastaaPoista