26. lokakuuta 2013

Horror Business - haunting the Kääpiölinna!

Huuh... Nyt se on ohi... ainakin vuodeksi. Melkoinen touhu ja tohina muutaman tunnin pirskeiden vuoksi. Mutta kun nämä halloween-juhlat on muksuille niin tärkeät, niin tottahan sitä täytyy vähän nähdä vaivaa. Ja jos ei muuta, niin ainakin sain lapsille melkoisen sokerihumalan :D Pikkumies oli aivan tärinässä ja isompien siirtyessä ulos, ryntäsi oitis herkkupöytään. Jokaisesta koristeesta kyseli, että onko se kiltti...? Taisi vähän jännittää. Serkkulikalle täytyy sanoa iso kiitos, sillä ilman neidin apua en olisi juhlia saanut järjestettyä! Ja saatiinpahan tänäkin vuonna serkulta mahtava, käsin kaiverrettu kurpitsa, joka sai kunnian ottaa vieraat vastaan! 


Halloweenpöydästä löytyi tällä kertaa pieni mansikka-kinuskikakku, pikkupizzoja, karkkia, sipsiä ja omar-sormia. Kun en koskaan ole kerroskakkua tehnyt, päätin kokeilla, miten sellainen onnistuisi. Kakkua varten tein itse vaahtokarkkimassan, mutta se ei oikein onnistunut. Sain mä sillä kuorrutettua tuon yläosan, mutta massa oli niin vaikeasti käsiteltävää, että alaosan päällystin sokerimassan ja vaahtokarkkimassa sekoituksella. Se onneksi toimi vähän paremmin. Massan alle levitin täytevaahtojen loput, mutta esimerkiksi voikreemi voisi toimia paremmin. Nyt etenkin tuo yläosa alkoi kupruilla aika nopeasti.



Pohjan ja kinuskivaahdon ohjeen kävin nappaamassa Suklaapossulta. Voi-sokeripohja on tiviimpää kuin tavallinen pohja ja toimi kerroskakussa aika hyvin. Kinuskitäyte sen sijaan oli aivan ihanaa! Suuren suuret kiitokset ohjeista! Mansikkatäytteen tein Late-kakun vadelmatäytettä soveltaen. Pelkäsin, että kakusta tulisi liian makea, mutta ihan hyvä tuo oli. Kummitukset ja luut on tehty valkoisesta kaulintamassasta ja kukat mustasta sokerimassasta. Kukkien keskustat on maalattu elintarvikevärillä.




Halloweenkakku

Pohja:
150g voita tai margariinia sulatettuna
7 munaa
3.85dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
1.5tl leivinjauhetta
Kostutus:
2dl maitoa
Kinuskivaahto:
4dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria (kevyesti mittaan pakattuna) 
100g maustamatonta tuorejuustoa
2 liivatelehteä
1rkl vettä
Mansikkavaahto:
200g mansikoita
4rkl sokeria
3 liivatelehteä
1rkl sitruunamehua
2dl kuohukermaa
Päälle:
lilaksi värjättyä vaahtokarkkimassaa
mustaa sokerimassaa 
valkoista sokerimassaa
vaaleanharmaaksi värjättyä pikeeriä 

  Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon vuorotellen kuivat aineet ja sula rasva. Kaada jauhotettuihin vuokiin (tässä kakussa 14cm ja 20cm). Paista 180 asteessa keskitasolla noin 40 minuuttia, kunnes tikulla koitettuna ovat kypsiä. 
  Aloita kinuskitäytteen teko jo mielellään edellisenä päivänä. Valmista siis ensin kinuskikastike. Mittaa 2dl kermaa ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. 
  Seuraavana päivänä vaahdota loppu kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen. Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuumenna ruokalusikallinen vettä ja sulata hyvin puristetut liivatelehdet joukkoon. Sekoita liivateseos täytteeseen. 
  Valmista mansikkatäyte soseuttamalla sulaneet mansikat. Laita liivatteet hetkeksi kylmään veteen. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon hyvin puristetut liivatelehdet. Kaada seos mansikkasurvoksen joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita mansikka-liivateseos joukkoon. 
  Leikkaa pohjat kolmeen tai neljään osaan. Nosta pohjalevy kelmusuikaleen päälle ja kostuta maidolla. Levitä päälle kinuskivaahtoa. Nosta päälle levy, kostuta ja täytä mansikkavaahdolla. Jatka näin ja kostuta myös kansilevy. Tee näin molemmat kakut. Kiedo kakut kelmuun ja nosta kylmään vetäytymään. 
  Jos vaahtoja jää, levitä ylimääräiset kakkujen pintaan. Kauli vaahtokarkki- ja/tai sokerimassa ohueksi, reilun kokoiseksi levyksi ja nosta kaulimen avulla kakun pintaan. Tasoita ja taita ylimääräiset massat kakun alle. Leikkaa elintarvikekäyttöön sopivasta pahvista pienen pohjan kokoinen tai vähän pienempi levy ja laita se kakkujen väliin.
  Liimaa kukat pikeerin avulla kakun pintaan ja nostele muut koristeet kakun päälle. 



15 kommenttia:

  1. Kyllä näkee, että paljon on tehty töitä juhlien eteen. Kaikki on tosi upeaa!:)

    VastaaPoista
  2. Karmeaa ja ihanaa ja varmasti hyytävän herkullista, mahtavat juhlat olet järjestänyt!

    VastaaPoista
  3. Oi mitkä tarjoilut, voin vaan kuvitella sen jännityksen ja ihastuksen mitä lapset on kokenut. Vau! :) Me tehtiin jokin aika sitten kurpitsalyhty ulos ja pienintä se vähän alussa jännitti. Ajattelin jos tuohon toiseen, sitten kun keksin mitä sisälmyksille teen, tekisin kiltin hymysuu-ilmeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiltti, hymyilevä kurpitsa olisikin aika hieno :) Näistä juhlista on tullut jo melkoinen perinne. Ensimmäiset järjestin tytön ollessa 5v. ja sen jälkeen yksi vuosi on jäänyt välistä. Silloin tosin sai pitää sitten pikkujoulut kavereilleen :)

      Poista
  4. Kärpäsenä mukana ;) Hienot juhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Mä tuun sitten pörräämään teidän juhliin :)

      Poista
  5. Vau mitkä bileet, olispa saanut olla mukana ja kaikki niin hienosti teeman mukaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olisit ollut erittäin tervetullut :)

      Poista
  6. Kiitos :) Onneksi rekvisiittaa on tullut hankittua vuosien varrella, niin saa nostella ne vain pöytään. Juhlien järjestäminen on vaan kivaa, joskin aika väsyttävää puuhaa ;)

    VastaaPoista
  7. Voi vitsi mitkä "karmivat" tarjoilut! Siis halloween tyylillä ihanan karmivat!!! :) Kyllä sun lapsilla on ihana äiti kun jaksaa järjestää tuollaisia kekkereitä!!! Ihan mahtavaa!!! <3
    Itsekin muistan kuinka mamma muutaman kerran leipoi Halloweenina hämähäkkikakkuja ja serkkujen kanssa sitten pukeuduttiin mitä ihmeellisimmiksi hahmoiksi ja kerrottiin kummitusjuttuja. Hauskaa oli ja hyvät muistot jäivät!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Tykkään tarjota muksuille tällaisia elämyksiä. Jospa sitten innostuisivat järjestämään omille muksuilleen vastaavia :)

      Poista