21. lokakuuta 2013

My Sweet One - ihana, makea melander!

Syksyllä tulee syötyä melko paljon puuroja. En tiedä miksi se liittyy nimenomaan tähän vuodenaikaan, mutta ehkä osasyynä on viilenevät ilmat ja palelevat varpaat. Silloin makea, lämmin puuro maistuu taivaalliselta. Harmi vaan, ettei meillä muut ymmärrä näiden herkkujen päälle mitään, joten aika harvoin tulee tehtyä mitään erikoisempaa. Tänään kuitenkin innostuin keittämään kattilallisen melanderin puuroa. Jos tykkää riisipuurosta sekahedelmäkiisselin kera, on tämä varsin hyvä korvike. Ja sen lisäksi, että tämä on hyvää, on se myös gluteeniton ja maidoton. Eikä ole edes vaikea tehdä. Tämän ohjeen nappasin Yhteishyvästä.




Melanderin puuro
(6ann.)

250g kuivattuja sekahedelmiä
1,2l vettä
1dl puuroriisiä
1dl sokeria
2rkl perunajauhoja
3rkl sitruunamehua

  Pilko sekahedelmät pieniksi paloiksi ja keitä vedessä noin 15 minuuttia. Lisää joukkoon puuroriisi. Anna kiehua hiljalleen reilu puoli tuntia. Mausta sokerilla. Saosta sitruunamehuun sekoitetulla perunajauholla. Tarjoa puuro haaleana (kylmän maidon kanssa). Maistuu myös lämpimänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti