22. lokakuuta 2013

Mummo kanasensa pannulle ajoi....

Eilinen ruoka kuuluu taas osastoon arjen helpot ja nopeat. Paprikakastikkeella maustetut broileripihvit ei mun mielestä olleet mitenkään ihmeellisiä, mutta kun molemmat lapset kilvan ruokaa kehuivat, täytyi munkin uskoa, että ruoka oli mainiota. Ruoan sovelsin nostalgiakorttien ohjeesta. Ainoa moite, minkä ruoan suhteen kuulin, oli kastikkeen vähyys.




Broilerileikkeet paprikakastikkeessa

4 broilerin rintapalaa (laitoin fileepihvejä)
suolaa
pippuria
voita tai margariinia
1rkl paprikajauhetta
0,5dl vettä 
0,5 kanaliemikuutio
2dl kermaa
0,25tl meiramia tai oreganoa

  Kuivaa broilerit talouspaperilla ja hiero niihin suolaa ja pippuria. Ruskista ne vähässä rasvassa pannussa molemmin puolin.
  Ota lihat pois pannusta, vähennä lämpöä ja lisää hiukan rasvaa. Ripottele paprikajauhe pannuun ja keitä sitä jonkin aikaa rasvassa. Vältä ruskistamasta, ettei paprika muutu karvaaksi. 
  Lisää pannuun vesi ja liemikuutio sekä kerma ja sekoita hyvin pohjaa myöten niin, että ainekset sekaantuvat kunnolla ja liemikuutiot liukenevat. Nosta lihat takaisin pannuun ja mausta ruoka meiramilla tai oreganolla.
  Keitä lihaa 5-10 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes se tuntuu murealta. Tarjoa riisin tai paahdetun leivän ja raikkaan salaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti