18. huhtikuuta 2014

Tipi-tii, tipi, tipi, tipi-tii – pesänkin rakensin... Pääsiäisen hedelmäinen tipukakku

Pääsiäisen ajaksi saatiin mieluisia vieraita, nimittäin serkkuni tyttönsä kanssa. Ruokapuolella noudatetaan tiukasta hyväksi havaittua makaronilaatikko-kasvispastalinjaa, sillä näille vieraille ruoan keksiminen on melkeinpä mahdoton tehtävä! Okei, ehkä mä hieman liitoittelin, mutta jos on löytynyt joku ruoka, jota serkkuni tyttö suostuu syömään, en edes halua tyrkyttää mitään muuta.

Vieraista sain oiken hyvän syyn leipoa täytekakun. Idea tähän kakkuun syntyi jo viime syksynä angry birds-kakkuja tehdessä. Koska serkun tyttö ei juuri suklaasta piittaa, tein kakkuun hedelmäisen täytteen. Idean täytteeseen nappasin Ulla Svenskin Juhlaleivonnaiset -kirjasta. En tiedä mikä kakkupohjassa meni tällä kertaa pieleen, sillä siitä tuli todella murenevainen. Yleensä tuo ohje on ollut idioottivarma ja pohjat ovat onnistuneet todella hyvin. Mutta aina ei homma vaan mene putkeen ja kyllä tuo onneksi jotenkin pysyi kasassa. Lisäksi koripursotukset ei alkuun oikein onnistuneet, mutta loppua kohden nekin alkoivat sujumaan. Maultaan kakku oli oikein hyvää! Ihanan raikasta, eikä ollenkaan liian makeaa.




Vaniljainen hedelmätäytekakku pääsiäiseksi

Pohja: 
6 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Vuokaan:
margariinia
korppujauhoja
Kostutus:
n.1dl jaffaa
Täyte:
4dl flora vispiä
200g vaniljatuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
4-5 säilykepersikan puolikasta 
2-3 säilykemangon puolikasta
Päälle:
5,5-6dl flora vispiä
2rkl tummaa kaakaojauhetta
3rkl sokeria
vihreää elintarvikeväriä
5tl vaniljakreemijauhetta
tiput sokerimassasta
kukat sokerimassasta
kori sokerimassasta
pääsiäiskarkkeja


  Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen.
  Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija 24cm) ja paista uunin alatasossa noin 35 minuuttia. Kumoa kakku vasta hieman jäähtyneenä.
  Leikkaa kakku kolmeen osaan. Valmista täyte vatkaamalla vispi löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vatkaa vispaamista, kunnes vaahto on napakkaa. Leikkaa valutetut hedelmät pieniksi kuutioiksi. 
  Nosta pohjalevy pitkän kelmusuikaleen päälle ja kostuta kevyesti. Levitä päälle puolet vaniljavaahdosta. Levitä vaahdon päälle puolet hedelmäkuutioista. Nosta päälle kakkulevy, kostuta ja levitä päälle loput vaahdot ja hedelmät. Nosta viimeinen kakkulevy päälle, kostuta. Kääri kakku tiukasti kelmuun ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Kumoa kakku tarjoilualustalle. Vatkaa ensin reunoja varten 4dl vispiä napakaksi vaahdoksi. Lisää vatkaamisen alkupuolella kaakaojauhe ja vatkaamisen loppupuolella 3tl vaniljakreemijauhetta. Mausta 2 ruokalusikallisella sokeria. Pursota reunat haluamallasi tavalla. Vatkaa loppu vispi napakaksi vaahdoksi. Lisää vatkaamisen alkupuolella elintarvikeväriä ja loppupuolella 2tl vaniljakreemijauhetta. Mausta ruokalusikallisella sokeria. Pursota kakun päälle ruohikko spagettityllalla. Nostele koristeet kakun päälle.


4 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen kaunis kakku, herkulliset värit!

    VastaaPoista
  2. Komppaan Eijaa, todella kaunis kakku!! Kyllä kelpaa herkutella. Ja pääsiäisenähän saa herkutella ihan luvallisesti vai mitä..?! ;) Mäkin sain hyvän tekosyyn herkutella kun kävin pitkäst aikaa eilen luovuttamassa verta ja voi vitsi et tuli huono olo sen jälkeen. Oli hyvä syy vähän popsia herkkuja sit illalla... :D

    Oikein mukavaa pääsiäistä koko poppoolle!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne :) Musta kyllä tuntuu, että oon herkutellut aivan liikaa! Kakkua, karkkia, kebabia, muutama lonkero... Huh... Eihän tarvi syödä enää koskaan? Kunhan pikkumies herää päikkäreiltä, taidan mennä lenkille.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...