7. huhtikuuta 2014

I'm gonna chow down my vegetables - viikon kasvisruokana linssilasagne

Tytölle taas sattuu ja tapahtuu. Opettaja soitti aamupäivällä ja kertoi neidin saaneen jalkapallon naamaansa välitunnilla sillä seurauksella, että hampaasta lähti pikkuriikkinen pala ja leuat ei aluksi oikein auenneet. Huomaa että likka on noihin pallo-osumiin jo tottunut, sillä ei oikein ollut moksiskaan tapahtuneesta. Lähinnä oli saanut ihmettelyjä siitä, kun ei yhtään itkeä tirauttanut tai säikähtänyt. Eniten taisi pelätä, ettei pääse huomiseen jalkapallopeliin tai keskiviikon säbäturnaukseen. Käynti päivystävällä hammaslääkärillä paljasti, että osuman kohteeksi oli joutunut samainen hammas kuin vuosi sitten. Silloinkin syyllinen iskuun oli jalkapallo. Mutta nyt on kaikki hyvin ja hammaskin onneksi niin hyvässä kunnossa kuin vain voi olla. 

Ruokapuolella herkuteltiin tänään tytön toivomuksesta kasvislasagnella. Neiti oli ohjeen bongannut Ruokalan sivuilta, mutta soveltelin sitä hieman. Itse olin aika epäileväinen ruoan suhteen, mutta ihan syömäkelpoistahan tuo oli. Itse olisin kaivannut tuohon vielä jotain, mutten oikein osaa sanoa että mitä. Tyttö ehdotti kesäkurpitsaa ja/tai fetaa, joka ei välttämättä olisi ollenkaan huono ajatus.




Linssilasagne

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 sellerinvartta
1 porkkana
1rkl öljyä
1rk yrttimausteseosta
suolaa
mustapippuria
400g tomaattimurskaa
5dl kasvislientä
250g (n.3dl) punaisia linssejä
150g pakastepinaattia
Kastike:
30g voita
30g jauhoja
5dl kevytmaitoa
3dl emmental-mozzarellaraastetta
2dl parmesaania raasteena
8 levyä täysjyvälasagnea

  Hienonna sipulit ja pilko selleri pieniksi kuutioksi. Raasta porkkana. Kuullota vihanneksia öljyssä kasarissa. Mausta. Lisää tomaattimurska ja kasvisliemi. Kuumenna kiehuvaksi, lisää linssit ja pakastepinaatti. Anna poreilla miedolla lämmöllä, kunnes linssit ovat pehmeitä. Sekoittele välillä ja lisää nestettä tarvittaessa.
 Sulata voi pienessä kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita ja lisää maitoa vähän kerrallaan . Vispaa koko ajan. Maito sakeutuu pikkuhiljaa. Ota kattila levyltä ja lisää juustoraasteet (säästä vähän pinnalle).
 Kauho vuoan pohjalle 1/3 linssikastikkeesta ja 1/3 juustokastikeesta. Lado päälle neljä lasagnelevyä. Jatka, kunnes aineet on käytetty. Ripottele päälle juustoraastetta.
  Paista 175 asteessa 40 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Teillä asustaa aika sisukas neiti!! <3 Täytyy nostaa hattua hänelle!!!!
    Muistan kans kun joskus ala-asteella tuli pesäpallo suoraan hammaskalustoon. Siitä suoraan hammaslääkäriin, mutta onneksi hampaat olivat kunnossa. Ja ei muutakuin takaisin pelaamaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä aika pakkaus <3 Itte jos sais jalkapallon naamaan, niin varmaan kyllä tulis itku. Onneksi tuo jälkikasvu on hieman kestävämpää laatua. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...