9. maaliskuuta 2015

I need bread and water, ma'am that's all I need! - viikonlopun pehmeät porkkanaleipäset

Tämä mun yritys käydä kaikki keittokirjani läpi testaten jokaisesta edes yhtä ohjetta, tuntuu melko toivottomalta. No, yhden kakkukirjan päätin laittaa kiertoon, kun ei se tarjoa mulle oikein mitään, yhden ohuen leipäkirjasen tutkailin, testasin ohjeen ja palautin takaisin hyllyyn. Kaksi kirjaa saa siis ruksata listasta yli. Mutta samalla hyllyyn löysi tiensä viisi uutta kirjaa, sillä en vaan voinut jättää niitä kirpparille. Kun viisi, uudenveroista kirjaa maksaa 13 euroa, niin kyllä ne kannattaa poimia mukaan. 

Kotilieden leipäkirjasta pääsi testiin maukkaat Liisan leipäset. Aivan ohjeen mukaan en tälläkään kertaa mennyt, sillä rasvaton maito vaihtui kevyeen ja margariini öljyyn. Sen lisäksi tein vain puolikkaan taikinan, josta syntyi noin 20 leipästä. Muuten nämä oli oikein hyviä, mutta minä onneton menin unohtamaan näistä suolan kokonaan. En tiedä mikä ajatuskatkos leipoessa iski, mutta kyllä nämä syötyä tulee. Jos ei muille kelpaa, niin mulle kelpaa kyllä.




Liisan leipäset
(n.20kpl)

5 dl maitoa
1½-2 tl suolaa
50 g hiivaa
½ dl siirappia
1½ dl karkeaa porkkanaraastetta
50 g sulatettua voita tai margariinia tai 
½ dl öljyä
5 dl 4-viljan hiutaleita
8½ dl vehnäjauhoja

  Murenna hiiva kädenlämpöisen maidon joukkoon. Lisää suola, siirappi, porkkanaraaste ja hiutaleet. Vatkaa sekaisin puuhaarukalla. Lisää rasva ja jauhot. Alusta taikina hyvin. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä noin 30 minuuttia. 
  Leivo taikinasta pieniä palloja ja litistä ne leipäsiksi. Nosta leipäset leivinpaperille pellille ja pistele haarukalla. 
  Paista leipäsiä 225 asteessa 10-12 minuuttia tai kunnes ovat kauniin vaaleanruskeita ja kypsiä.

2 kommenttia:

  1. Mä olen jo ihan tippunut kärryiltä tuon kirjahaasteen kanssa, kun kirjoja tulee ja menee.... Enemmän kylläkin tulee. Taas viikonloppuna GoExpo-messuilta mukaani tarttui yksi ruokakirja! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä kirjan löysit? Kyllä mullakin meinaa olla vaikeuksia pitää lista ajantasalla. Täytyisi varmaan jossain vaiheessa tarkistaa, oonko muistanut lisätä kaikki uudet kirjat listaan :)

      Poista