31. lokakuuta 2013

Ei sitä enää paremmaksi saa - suppiskeittoa serkkulikan tapaan

Sain viime viikonloppuna serkultani ison purkillisen kuivattuja suppilovahveroita, kun kuuli etten oikein ole malttanut käyttää edellistä sienisatsia. Kun tietää miten valtava työ suppilovahveroiden keräämisessä ja kuivaamisessa on, on nuo sienet mulle kultaakin kalliimpia! Siksi niitä käytetään tarkkaan harkiten. Samalla sain pari palaa hirvenlihaa, mutta en vielä tiedä mitä niistä tekisin. Ette usko, miten suunnattomasti ilahduin näistä tuliaisista! Sain serkulta myös ohjeen suppilovahverokeittoon, jota neiti tekee usein vierailleen. Kuulopuheiden mukaan keitto on oikein maukas! Niin innokas sienestäjä kuin serkkuni onkin, ei hän itse sieniä tykkää syödä :) Ihana, omituinen serkkuni mun <3

Vähän jouduin soveltamaan keittoa tehdessä, sillä halusin samalla päästä ylimääräisistä, kaappeihin kertyneistä ruoista eroon. Maustetun Koskenlaskija-sulatejuuston korvasin tavallisella ja laitoin juustoa hieman reilummin. Kasvisliemikuutiot vaihdoin Fond "Du Chef"-kuppeihin. Käytin sienten liotusveden osana keittoa, jolloin ruoasta tuli melko tumma. En vaan raaskinut kaataa nestettä pois, kun siinä on kuitenkin melkoisesti makua. Suolaa en juurikaan lisännyt, mutta pippuria sitten senkin edestä. Tyttö söi oman kipollisensa chilikastikkeella maustettuna ja kehui keiton huolella. Ei sen puoleen, onhan tuo hyvää!




Suppilovahverokeitto

1-2 sipulia
voita
1,5dl kuivattuja suppilovahveroita + vettä
2-3rkl vehnäjauhoja
7dl vettä (osan voi korvata sienten liotusvedellä)
2 kasvisliemikuutiota
100g sulatejuustoa maun mukaan, esim. Koskenlaskija
2dl kermaa
(suolaa)
pippuria
tuoretta persiljaa
yrttisuolaa

  Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne likoamaan hyvissä ajoin. Laita sienet pieneen kulhoon ja lisää päälle niin paljon vettä, että sienet juuri ja juuri peittyvät.
  Hienonna sipulit ja kuullota silppu voissa. Lisää valutetut sienet ja kypsennä muutama minuutti. Säästä halutessasi liemi ja lisää myöhemmin yhdessä veden kanssa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja lisää vesi. Lisää kasvisliemikuutiot ja keitä 10 minuuttia.
  Lisää juusto ja kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä vielä 5 minuuttia. Mausta maun mukaan suolalla, yrttisuolalla ja pippurilla. Hienonna päälle tuoretta persiljaa.

Niin ja muistaessani... Peggyn pienessä punaisessa keittiössä voi käydä osallistumassa ihanaan arvontaan! Etenkin kaikkien leipomisesta innostuneiden kannattaa olla asialla :) Osallistua voi aina 10.11.2013 saakka ja arvontaan pääset tästä!

5 kommenttia:

  1. Voih, miksi en ole oppinut rakastamaan sieniä... Tämäkin keitto näyttää niiiin hyvältä!
    Olen kyllä yrittänyt opetella niitä syömään, ja vähän ehkä jo on valoa tunnelin päässä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eihän kaikkien tarvi tykätä kaikesta :) Meillä sienet kelpaa onneksi kaikille, siksi niitä tulee käytettyä paljon.

      Poista
  2. Neidin lempiruokaa taitaa olla se chilikastike, sen edellisenki sienikeiton söi sillä höystettynä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neiti syö melkein KAIKEN chilikastikkeella höystettynä :D Ja tuosta kummipojastas taitaa tulla samanlainen... Viimeksi tänään haki jääkaapista kebab-kastikepullon ja halusi välttämättä maistaa :D

      Poista
    2. Tosin kebab-kastike ei oikein uponnut ja yritti syöttää sen sitten kissalle :D

      Poista