16. helmikuuta 2015

What we need is a big big cooking pot - ajatuksia Atrian Bravuuri-tuotteista


Palataanpas ajassa hieman taaksepäin siihen viikkoon, kun Kääpiölinnassa popsittiin Atrian tarjoamia Bravuuri-ruokia. Kyseisen viikon aikana maisteltiin Bravuuri porsaan lihapataa, broileripastagratiinia, uunivalmiita broilerin sisäfileerullia bataattipedillä, härkäruukkua, naudan uunipataa sekä possu stroganoffia. Valintoihin vaikutti hyvin pitkälti lähikaupan tarjonta, joskin taisin minä jonkun paketin hakea hieman kauempaakin. 

Aiemmin kirjoittelin siitä, mihin meillä käytettiin se aika, joka normaalisti olisi mennyt kokkaamiseen. Tässä jutussa kerron puolestaan siitä, miltä tällainen ruoanlaitto tuntui ja miten ruoka meillä kelpasi. 




Loogisinta lienee aloittaa niistä suosikeista. Suurimman suosion meidän perheessä sai Bravuuri porsaan lihapata, jota syötiin ihan vaan perunoiden ja porkkanaraasteen kera. Tai no, laitoin minä padan päälle kunnon nokareen valkosipulilla maustettua ranskankermaa, mutta eipä se juuri makua muuttanut. Pataa voisi tuunata vaikka lorauksella kermaa, sinappia tai mitä nyt ikinä keksiikään, mutta meidän mielestä se oli parasta ihan tuollaisenaan. Kehuja sai murea possu ja maukas kastike. Ja olihan tuo aivan hurjan helppo valmistaa. Kastike pannuun, kuumennus ja se on siinä. Jos kokkaaminen ei syystä taikka toisesta innosta, niin tämä on kyllä ruoanlaittoa helpoimmillaan. Jopa meidän kranttu pikkumies tykkäsi tästä niin paljon, että söi lautasen tyhjäksi ja sitä ei kyllä tosiaankaan kovin usein tapahdu.


Bravuuri porsaan lihapata


Hyvänä kakkosena oli Bravuuri broileripastagratiini, johon lisättiin muutama viipaloitu valkosipulinkynsi. Kokeilin minä tehdä tätä myös aurajuustokermalla maustettuna, mutta se ei oikein tahtonut kelvata. Tätä tein itseasiassa vielä uudelleen äitini ollessa meillä. Äidin kanssa aika tuppaa kulumaan kaupoissa juosten, eikä sitten enää tahdo jaksaa kauheasti kokkailemaan, joten tämä oli senkin vuoksi hyvä valinta.


Bravuuri broileripastagratiini


Hyvää oli myös Bravuuri härkäruukku, johon lisättiin hieman kermaa ja seuraksi paistettiin tuoreita herkkusieniä. Kermaa tosin ei kannata laittaa ihan kahta desiä, sillä maku laimenee hieman liikaa. Härkäruukku valmistuu yhtä helposti kuin Bravuuri porsaan lihapatakin. 


Bravuuri härkäruukku

Aikuisväen mieleen oli myös Bravuuri uunivalmiit broilerin sisäfileerullat bataattipedillä, mutta lapsille tämä ei oikein kolahtanut. En tiedä millä bataatit oli maustettu, mutta mun suuhun ne maistuivat ihanan kermaisilta ja maukkailta. Jos joskus saa muksut vaikka mummolaan, voisi tätä valmistaa ihan vaan itselleen.


Bravuuri uunivalmiit broilerin sisäfileerullat bataattipedillä


Muutkin ruoat kelpasivat oikein hyvin, etenkin aikuisväelle, mutta koska jonkinlaista valintaa täytyi tehdä, niin nämä on ehdottomasti ne parhaimmat!

Miltä tällainen kokkaaminen sitten tuntui? 

Mulla on ollut aina tapana tehdä ruoat mahdollisimman pitkälle itse. Tottahan minäkin välillä turvaudun valmiisiin pastakastikkeisiin tai puolivalmiisiin eineksiin, mutta aika harvoin kuitenkin. Kai siinä on jonkinmoista ylpeyttäkin, kun mieluummin nostaa ostoskärryyn ainekset alusta alkaen ja keittelee itse soosit siinä missä sopatkin. Mutta jos ei koskaan kokeile mitään uutta, voi jäädä monesta hyvästä jutusta paitsi. Ehkä juuri sen vuoksi halusinkin kokeilla, miltä tuntuisi viikko ilman ylenpalttista keittiössä hääräämistä. 

Aluksi olin vähän ihmeissäni, että mitä sitä osaa tehdä, kun ei ollut kiire rynnätä keittiöön. Kummasti sitä viikon aikana oppi kehittelemään muuta puuhaa, vaikkakin loppuviikosta alkoi jo kaivata ruokalistan suunnittelua ja hellan ääressä seisoskelua. Ruokien maunkin suhteen olin epäileväinen. Voiko joku valmis ruoka muka olla hyvää ja kelpaakohan se edes muksuille? Kun ensimmäisenä syöty Bravuuri porsaan lihapata kelpasi niinkin hyvin, en aluksi tiennyt, että olisinko iloinen ruoan hyvyydestä vai ottaisinko sen loukkauksena omia keittotaitojani kohtaan. No, en mä ehkä niin tosissani sen loukkaantumisen kanssa ollut, sillä pakkohan siitä on iloita, jos lapset suostuu suosiolla jotain syömään. Jokainen testattu ruoka oli maultaan hyvä, eikä niistä kyllä mitään einesmäistä fiilistä tullut. Paremminkin tuntui, että söisi tuiki tavallista, hyvää kotiruokaa. Ja tuunaamallahan näistä saa vaikka mitä! 

Hyvän maun lisäksi positiivista näissä oli valmistamisen helppous. Padat ja ruukut lämmitetään ihan vaan kattilassa, osa vaatii lähinnä nesteiden lisäämistä ja kypsennyksen uunissa. Etenkin tuosta Bravuuri broileripastagratiinista saa vaikka minkälaista erilaisilla maustetuilla kermoilla. Ei siis tarvitse olla mestarikokki saadakseen jotain maukasta syödäkseen.

Näin jälkikäteen voin kyllä rehellisesti myöntää, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä näitä syödään meillä jatkossakin aina silloin tällöin, kun en jostain syystä jaksa, pysty tai ehdi kokata. Sellaisina päivinä on normaalisti haettu pizzaa tai muuta noutoruokaa, mutta kyllähän tämä aina vähän parempi vaihtoehto on. Enkä sano tätä siksi, että Atria meille Bravuuri-tuotteet tarjosi, vaan siksi, että nämä vaan toimi meillä.

Ainoa huono puoli viikossa oli, että taisin oppia vähän liian hyvälle. Kun viikon pääsi helpolla ruokien kanssa, ei kokkaaminen oikein tahtonut innostaa. Mutta eiköhän se fiilis ja into tästä taas palaudu.

Muuten, Atrian Kokkaamo-sivulla on menossa kilpailu, jossa voit voittaa lahjakortin lempiharrastukseesi. Kilpailuun pääset täältä, käyhän kurkkaamassa! Samalla voit kurkkia millaisia ruokia Bravuuri-tuotesarjaan kuuluu. 

Bravuuri-tuotteet tarjosi Atria


3 kommenttia:

  1. VOISIN saada maistiaisia.kumminkin palvelin ATRIAA yli 20 vuotta Kuopiossa.nyt kokki ja suhteita eri ravintoloihin.Olin työnopastaja laadunvalvoja Kuoupiossa.

    VastaaPoista
  2. voisin haluta maistiaisia,jotta voisin suuositella maku ja hintasuhteella ravintoloihin.Olin yli 20 vuotta Kuopiossa lihanleikkaajana ja työnopastajana,laadunvalvojana.sekä opastin noin 20 unkarilsaistaleikkaaja.olin lojaali atrialle,vaikka lopetti työt Kuopiosta.Ravintolat arvostaa lihanleikkuutaitoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yli 20 vuotta samalla työnantajalla on kyllä kunnioitettava aika! Varmasti ammattilaista osataan arvostaa ravintolamaailmassakin,

      Poista