2. helmikuuta 2015

Bouncing like a meatball... - valkosipuliset lihapullat simppelissä tomaattikastikkeessa

Ensin ajattelin, etten taida tästä ruoasta mitään kirjoittaa, sillä näitä lihapullaohjeita löytyy blogista yksi jos toinenkin. Näistä tuli kuitenkin niin hyviä, että pakko kirjoittaa ohje ylös. Muistaapa ainakin itse, että mitenkäs nämä tuli tehtyä. Nämä mukavan valkosipuliset lihapullat syntyivät hieman vahingossa, kun länttäsin taikinan joukkoon muutaman päivän vanhan valkosipuli-ranskankerman. Lisäksi pilkoin pyörykkätaikinaan vielä suuren valkosipulinkynnen. Sipulia en näihin tällä kertaa umpannut, että saisin rakenteesta suht sileän. Kastikekin onnistui hyvin, vaikka eihän tuollaisessa simppelissä tomaattikastikkeessa mitään vaikeaa ole. Tai mitään, minkä voisi pilata.




Valkosipuliset jauhelihapullat

400g nauta-sikajauhelihaa
100 g valkosipuli creme fraichea
½ dl maitoa
½ dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 iso valkosipulinkynsi
1 tl oreganoa
1 tl suolaa
mustapippuria
Kastike:
1 sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
500 g paseerattua tomaattia
1 dl vettä
½ dl ketsuppia
1 rkl ruokokidesokeria
mustapippurirouhetta
½ rkl paprikajauhetta
1 tl kuivattua basilikaa
maun mukaan chiliä
pikku ripaus suolaa
Lisäksi:
persiljaa
Grana Padano-juustoa

  Sekoita ranskankerma, maito ja korppujauhot keskenään. Anna turvota muutama minuutti. Lisää hienonnettu valkosipuli, jauheliha, mausteet ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  Valmista kastike. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota niitä hetki oliiviöljyssä. Lisää muut kastikkeen ainekset ja kuumenna kastike kiehuvaksi. 
  Pyörittele taikina pieniksi pyöryköiksi ja nostele ne kastikkeen joukkoon. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia. Sekoita varovasti vasta sitten, kun lihapullat ovat muuttaneet väriä. Lisää hienonnettu persilja. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Tarjoa lihapullakastike spagetin ja juuston kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...