7. helmikuuta 2015

'Cause I love to make you smile! - kummitytön Pinkie Pie-kakku Daim- ja vadelmatäytteellä

Alkuvuodesta pukkasi jo jonkinmoisia vierotusoireita, kun en ollut saanut tehdä kakkuja pitkään aikaan. Tottahan sitä aina olisi voinut omalle sakille jonkin kakun leipoa, mutta en sitten viitsinyt. Siksi olin suunnattoman iloinen, kun sain leipoa kummitytön 7-vuotissynttäreille kakun. Tai oikeastaan tämä kakku meni tytön kaverisynttäreille. Toiveena oli Pinkie Pie ja välissä piti olla jotain hedelmäistä ja suklaata, mutta muuten sain vapaat kädet kakun suhteen. Koristeiden teon aloitin oitis, kun pyyntö tuli, mutta itse kakun suunnittelu jäi ihan viime metreille. Jotenkin pää löi aivan tyhjää täytevaihtoehtoja miettiessä, mutta onneksi netistä löytyi sitten vähän apuja. Lopulta täytteeksi tuli vadelmaa ja daim-moussea. Ohje täytteisiin löytyi Myllyn Paras-sivulta, mutta soveltelin sitä ihan pikkuriikkisen. 

Kaikki päällä olevat koristeet on tehty sokerimassasta. Ponin sisälle laitoin spagetin kaulaa tukemaan, samoin ilmapallojen ja tikkareiden varret on spagettia. Osa pursotuksista on hennon vaaleanpunaisia, mutta oikea väri ei oikein näy noista kuvista. Väriä olisi voinut laittaa enemmänkin, mutta jotenkin kerma näytti kulhossa paljon punaisemmalta kuin mitä se sitten oikeasti oli. Ilmapalloista sain metallihohtoisia helmen värisellä sprayllä.




Suuren suuret onnittelut vielä ihanalle kummitytölle <3 Toivottavasti päiväsi on loistava!





Pinkie Pie- kakku (Daim-vadelmatäytekakku)

Pohja:
6 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
Vuokaan:
margariinia
korppujauhoja
Kostutus:
n.2 dl Spriteä
Daim-täyte:
½ levyä (100g) Marabou Daim-suklaata 
2 dl vispikermaa
175 g Philadelphia-tuorejuustoa
1 pss (100g) Daim-rakeita
Vadelmamousse:
200-250 g pakastevadelmia sulatettuna
100 g Philadelphia-tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
n. 3/4 dl tomusokeria
Voikreemi:
50 g voita
100 g tomusokeria
½ rkl maitoa
Päälle: 
n. 200 g sokerimassaa 
Reunat:
5-6 dl vispikermaa
75 g Philadelphia-tuorejuustoa
½ dl tomusokeria
vajaa ½ dl vaniljakreemijauhetta
punaista pastaväriä
Koristeet:
sokerimassaa
koristerakeita

  Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen.
  Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija 24cm) ja paista uunin alatasossa noin 35 minuuttia. Kumoa kakku vasta hieman jäähtyneenä.
  Valmista täytteet: Valuta sulaneista vadelmista enimmät nesteet pois ja soseuta marjat sauvasekoittimella. Painele vadelmaseos siivilän läpi, jotta saat siemenet pois. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppupuolella tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vadelmasose ja maun mukaan sokeria. Puserra liivatteista vedet pois ja liuota liivatteet kuumennettuun vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetkisen ja lisää liivate ohuena nauhana vadelmatäytteeseen samalla hyvin sekoittaen.
  Valmista suklaatäyte sulattamalla ensin suklaa. Jätä se jäähtymään hetkeksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita suklaasula tuorejuuston sekaan. Lisää kermavaahto ja Daim-rakeet varovasti sekoittaen.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Puhdista paistoon käytetty kakkuvuoka ja vuoraa se kelmulla. Nosta pohjalevy vuokaan ja kostuta. Levitä päälle Daim-täyte. Nosta päälle kakkulevy, kostuta ja levitä päälle vadelmamousse. Nosta viimeinen kakkulevy päälle ja kostuta. Kääri kakku tiukasti kelmuun ja nosta jääkaappiin tekeytymään. Anna olla mieluiten seuraavaan päivään.
  Kumoa kakku alustalle ja poista kelmut. Valmista voikreemi vatkaamalla pehmeä voi, tomusokeri ja maito tasaiseksi, notkeaksi seokseksi. Levitä kreemi kakun päälle (ei reunoille!).
  Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vatkaamisen loppupuolella tuorejuusto ja vaniljakreemijauhe. Mausta maun mukaan tomusokerilla. Ota pieni osa kermasta erikseen ja värjää loput vaaleanpunaiseksi pastavärillä.
  Levitä kakun reunoille ohut kerros kermavaahtoa. Pursota ensin pystysuorat viivat valkoisella kermavaahdolla ja koripunostyllalla, jätä noin sentin välit. Tee seuraavaksi vaaleanpunaisella kermavaahdolla reunoihin röyhelöt lehtityllalla alhaalta ylös pursottaen. Pursota päälle koristepursotukset haluamallasi tavalla. Nostele koristeet päälle juuri ennen tarjoilua.







7 kommenttia:

  1. Voi mikä söpö poni. Mun tyttö on ensi synttäreille toivonut yhdessä vaiheessa poneja kakkuub ja välissä taas petsejä. Saapi nähdä uskaltaako väkertää kumpia, jos mieli taas vaihtuu. :D Teitkö nuo ponin ripset millä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sehän noilla muksuilla on, että mieli saattaa vaihtua vaikka kuinka monta kertaa ennen juhlia. Onneksi tästä kakusta tuli pyyntö niin lyhyellä varoitusajalla, etten olisi edes ehtinyt tekemään jotain muuta hahmoa ponin tilalle.

      Ripset, samoin kuin silmät muutenkin, on tehty ihan vaan elintarviketusseilla.

      Poista
  2. Ei vitsi mikä kakku ♥ oon käyny tätä ihastelemassa Facebookissa jo monet kerrat!!
    Nuo täytteet kuulostaa hyvältä, pitänee itsekin johonkin kakun väliin testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä tein perheen toiselle tytölle Rainbow Dash-kakun, joten ponit on siellä valtavan iso juttu :)

      Mä pääsin maistelemaan kakkua eilen ja hämmästyin miten miedon makuiset nuo täytteet sitten kakun välissä olivat. Ei ollenkaan liian makeat, vaan jotenkin semmoisen pehmoisen makuiset. Ehkä olisin kaivannut vielä enemmänkin makua. Mutta just tuollaisille lastenjuhlille oikein hyvä kakku ja kyllä se katosikin nopeasti, vaikka ensin kuvittelinkin tehneeni siitä aivan liian suuren.

      Poista
  3. Tosi hieno kakku! Ja niin söpöset koristeet, varsinkin tuo poni ♥ Varmasti oli kummityttö onnellinen!
    Noi koristelugeelit on tosi kätsyjä kirjoituksissa, kun niistä saa hyvin kynämäisen otteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Muksut halusivat syödä nuo ilmapallot ja tikkarit varsineen. Onneksi niitä riitti juuri kaikille, vaikken vierasmäärää tiennytkään.

      Mun oli alunperin tarkoitus kirjoittaa tuohon aivan jotain muuta, mutta ajatuskatkos iski, enkä viitsinyt sitten enää korjailla. Mä pidän nykyään aina noita geelituubeja kaapissa kakkutekstejä varten.

      Poista
  4. Ihana idea. Tästä otan varmaan mallia!

    VastaaPoista