7. joulukuuta 2013

Feel the fire burnin' slow - ylikypsää possun ulkofileetä

Tuntuu, että näin joulun alla on niin paljon touhua ja tohinaa, ettei ehdi edes kirjoittamaan. Ajattelin kuitenkin laittaa pikaisesti jakoon ylikypsän possun ulkofileen ohjeen, jonka löysin Ruokamenot-sivustolta. Pakastimessa oli jo jonkin aikaa maannut tarjouksesta ostettu possun ulkofilee, joka vihdoin ja viimein pääsi käyttöön. Jotenkin tykkään nykyään enemmän noista possun rasvaisemmista osista, joten tämän valmistaminen on vaan jäänyt ja jäänyt. En oikein ymmärrä, miksi moisen lihapalan olen edes ostanut. Nyt se on vihdoin pois pakastimesta ja suurimmaksi osaksi syötykin. 

Ruokaa valmistaessa pelkäsin, että lihasta tulisi kuivaa. Runsas neste piti lihan onneksi kutakuinkin mehevänä. Eihän tämä samanlaista ole kuin vaikka possun niskasta tehty nyhtöpossu, mutta kyllä tätä söi. Mausteita olisin voinut laittaa suosista reilummin, sillä kastike jäi turhankin suolattomaksi. Valmistusvaiheessa jätin paprikan ja rosmariinin pois, eikä tarjoiltaessakaan käytetty ranskankermaa tai sitruunalohkoja. 




Mehukas porsaan ulkofilee

1-2kg porsaan ulkofileetä
1 chili silputtuna tai 0,5rkl chilirouhetta
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1tlk paseerattua tai murskattua tomaattia
(silputtua paprikaa)
2-3rkl punaviinietikkaa
oliiviöljyä
n. 8dl vettä
(1rkl rosmariinia tai kourallinen tuoretta silppua)
reilu rkl paprikajauhetta
mustapippurirouhetta
suolaa
Päälle: 
silputtua persiljaa
ranskankermaa
tarvittaessa pieni loraus oliiviöljyä

   Jos ulkofileessä on mukana rasvakerros, älä poista sitä, vaan leikkaa se koko rasvakerroksen syvyydeltä ristikoksi terävällä veitsellä.
  Kuumenna 3-5rkl oliiviöljyä paistinpannulla ja laita ulkofilee paistumaan rasvakerros alaspäin keskikuumalle lämmölle. Ripottele pinnalle suolaa ja rouhi pintaan runsaasti mustapippuria. Noin viidessätoista minuutissa on paistin rasvakerros ruskistustunut kauniisti ja liika rasva sulanut pois. Paista vielä nopeasti kaunis väri paistin muille sivuille.
 Siirrä paisti hetkeksi syrjään. Lisää paistinpannulle pilkotut sipulit, silputut yrtit, paprikajauhe, suolaa ja pippuria. Hauduta kasviksia miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
  Lisää pannulle chili ja tomaatti sekä halutessasi myös kuoritut paprikat silputtuna. Paprikan kuoren saa helposti pois, kun annat niiden olla ensin hetken kiehuvassa vedessä tai paahdat niitä kevyesti uunissa. Ohutkuorinen, esimerkiksi makea paprika, sopii käytettäväksi sellaisenaan jos pilkot sen aivan pieneksi silpuksi. 
  Lisää viinietikka. Laita paisti kastikkeeseen, nostele tomaatista kastiketta sen päälle ja lisää vettä niin paljon, että paisti juuri ja juuri peittyy. Kiehauta.
  Siirrä paisti uuniin. Jos käyttämäsi pannu ei kestä uunia, siirrä paisti kastikkeineen uunikestävään tilavaan kannelliseen vuokaan tai vuokaan jonka peität foliolla. Paista 180 asteessa noin 3 tuntia. Kokeile onko paisti kypsää. Tunnistat kypsän lihan siitä, että se murenee helposti haarukalla kokeiltaessa.
 Tarjoile: Nosta paisti tarjoiluastiaan mieluiten haarukoilla "revittyinä" palasina kuin leikattuina viipaleina. Nosta palojen päälle lientä melko runsaasti. Koristele tarjoiluannos persiljasilpulla, sitruunalohkoilla ja parilla ruokalusikallisella ranskankermaa (tai kevyemmällä kermaviilillä).

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että jollain muulla on sama juttu, että ennen joulua on niin paljon ohjelmaa ettei ehdi edes blogia päivittämään. Tuntuu että pelkästään kuvien siirto kamerasta koneelle vaatii jo ihan ylivoimaisen paljon energiaa. Mutta puikot on kyllä viuhunu tällä viikolla siihen tahtiin, että voi jopa olla että joku saa jotakin joululahjaksi. Mutta mietinpä TAAS että miksi en ole voinut tätäkin aloittaa aiemmin....?! Ehkä se on vaan se pakko joka minut saa jotain tekemään! :D

    VastaaPoista
  2. Mun täytyi tehdä tälle päivää lista, että muistaisin hoitaa kaikki tarvittavat asiat. Voi kun joku vaan hoitais kaikki jouluvalmistelut mun puolesta :) Tai siis kaiken muun paitsi kokkaamisen ja leipomisen :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! Hienosti copypastettu resepti täältä: http://www.ruokamenot.fi/reseptit/viikonlopunherkkureseptit/236-mehukas-porsaan-ulkofile

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten huomaat, lähde on mainittu heti jutun alussa ja linkattukin, mistä ohje on löytynyt.

      Poista