6. huhtikuuta 2014

Työllä ja toscalla - pihahommia ja omena-mantelikakkua, niistä on sunnuntai tehty

Viikonloppu on mennyt melko huolella pihahommien parissa, eikä aikaa kokkailuun ole kauheasti jäänyt. Tänään tuntui kyllä niin keväiseltä, vaikkei aurinko juuri näyttäytynytkään. Pihalla tuoksui kevät, linnut piti konserttia pihapuissa ja tontin kasvit alkaa hiljalleen heräillä. Ruohosipuli ja raparperit näkyvät jo ja tuomessa on melkoiset silmut. Voi että mä nautin! Ei haittaa, vaikka joka keväiset kiusankappaleet, lintukirput, ovat heränneet ja ehtineet iskeä hampaansa mun kylkeen ja jalkoihin. Paukuroita raapiessa voi lohduttautua sillä ajatuksella, että pian on kesä!

Tänään oon yrittänyt saada haravoitua viimeisiä lehtiä, perannut vadelmapuskista kuolleita oksia pois ja suunnitellut melkoista harvennusta tontin kasvillisuuteen. Pari karviaispuskaa saa häipyä kasvihuoneen tieltä, samoin yksi syreeni ja luultavasti muutama muu puskakin joutaa muualle. Silloin kun tänne muutettiin, piha muistutti lähinnä viidakkoa, eikä tilanne kauheasti ole parantunut, vaikka puska jos toinenkin on kaivettu tontista ylös ja puitakin on kaadettu useampi. Eipä tuo piha taida koskaan olla valmis, sillä aina sitä keksii uutta istutettavaa tai karsittavaa.

Aivan täysin en malttanut pysytellä pois keittiöstä, vaan leivoin pikkumiehen päiväunien aikana omena-mantelikakkua Pirkasta löytyneen ohjeen mukaan. Oikeastaan tätä voisi kutsua omena-toscakakuksi, sillä kuorrute on tismalleen samanlainen. Vaniljajäätelön ja kahvin kanssa tarjottuna pihahommien jälkeen tämä kelpasi paremmin kuin hyvin.



Omena-mantelikakku
(10ann.)

150g margariinia tai voita
2dl sokeria
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
1,5dl mantelijauhetta
2tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
3 (400g) hapanta omenaa
Kuorrutus:
75g margariinia tai voita
0,75dl sokeria
2rkl vehnäjauhoja
2rkl maitoa tai kermaa
2dl mantelilastuja

  Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita jauhot, mantelijauhe, leivinjauhe ja kardemumma keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan. Nostele taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm).
  Kuori ja leikkaa omenat kuutioiksi. Levitä omenakuutiot tasaisesti taikinan pinnalle ja painele ne taikinan sisään. Kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Säädä uuni 200 asteeseen.
  Sulata rasva kuorrutusta varten. Sekoita sokeri, jauhot, maito ja mantelilastut rasvan joukkoon. Levitä kuorrutus kakun pinnalle. Jatka kypsentämistä noin 10 minuuttia, kunnes kuorrutus on kauniin ruskea. Tarjoa kakku halutessasi vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.




4 kommenttia:

  1. Siellä ollaan siis oltu ihan superahkeria!! Mulla on koko viikonloppu mennyt lähinnä töitä tehdessä. Onneksi lauantai-iltana pääsi hetkeksi rentoutumaan vanhojen pelikavereiden seuraan. Kyllä taas jaksoi sunnuntaina pakertaa kotona työhommien kimpussa. Meillä ollaan menty aikalailla pikaruoka meiningillä (pyttäriä, tortillapizzoja jne), eikä leipoakaan ole ehtinyt (kauheat vieroitusoireet). Pala tuota ihanaa kakkua kyllä kelpaisi!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin sulle ensin pitkät pätkät ja sitten tietokone jumahti. Mutta toivotaan, että sun kiireet pian helpottaa ja saat pyöräyttää kakun tai pari. :)

      Poista
  2. Ihana ohje! Meillä tuli vuosi täyteen rivitaloasumista juuri. Vielä oon ihan hukassa mitä pitäisi keväisin tehdä istutuksille, kirsikka- ja luumupuille, ruohosipulille ja muille yrteille. Oon kyllä niin kaupunkilainen joka yrittää leikkiä hortonomia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli. Mä oon asuttanut tätä tupaa seitsemisen vuotta, sitä ennen monen monta vuotta rivarissa ja yhdessä omakotitalossa, enkä mä vieläkään tiedä mitä noille kaikille kasveille pitäis tehdä. :) Omenapuut leikkasin tänä keväänä ensimmäistä kertaa, vaikka olisi pitänyt leikata jo aikaa sitten. Enkä oikeasti tiedä leikkasinko edes oikein. Jos puut hengissä pysyy, niin hyvä!

      Poista