20. heinäkuuta 2014

Any kind of pie, any time of day - ihanat pienet raparperi-vadelmapiiraset

Meidän miniloman aikana ensimmäiset vadelmat olivat kypsyneet ja viimeistään nyt on hyvä hetki hävittää vanhat vatut pakastimesta. Oman maan raparperitkin olivat vihdoin ja viimein siinä kunnossa, että niitä voi käyttää, joten yhdessä näistä syntyi herkullisia, pieniä raparperiruukkuja Pirkan parhaan leivontakirjan ohjeen mukaan. Raparperi ja vadelma on vastustamaton yhdistelmä ja voisin syödä näitä vaikka kuinka paljon! Vielä kun olisi vaikka vaniljakastiketta tai -jäätelöä palan painikkeeksi, niin herkku olisi täydellinen!

Vaikka lopputulos oli hyvä, ei asiat menneet leipoessa ihan putkeen, sillä onnistuin yllättäen sähläämään täytteen kanssa. Ohjeessa kehoitettiin sekoittelemaan kiisseliä kuumentaessa, joten ehkä ei olisi kannattanut jättää kattilaa oman onnensa nojaan ja kiipeillä laittamaan tavaroita kaappiin. Onnistuin nimittäin polttamaan täytteen oikein kunnolla pohjaan, mutta onneksi maku ei ehtinyt tarttua koko kiisseliin ja sain ruukuille täytteet.  




Raparperiruukut 
(12kpl)

150g voita tai margariinia
1dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1dl ruisjauhoja
1tl leivinjauhetta
Täyte:
4-5(n.500g) raparperinvartta
200g pakastevadelmia
0,5dl vettä
2dl fariinisokeria
0,75dl perunajauhoja
Pinnalle:
tomusokeria halutessa

  Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, ruisjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne taikinaan. Siirrä taikina kylmään.
  Leikkaa raparperit pieniksi paloiksi. Kaada kattilaan raparperipalat, vadelmat, vesi ja fariinisokeri. Ripottele joukkoon perunajauhot. Sekoita huolellisesti pohjaa myöten ja kuumenna. Kun seos pulpahtaa, ota kattila liedeltä ja siirrä kylmään vesialtaaseen jäähtymään.
  Voitele 12 vuoan muffinipelti (silikoninenkin käy). Jaa taikina 12 palaan. Painele taikinapalat jauhotetuin sormin vuokien pohjille ja reunoille, niin että taikinapohja ulottuu hieman vuoan reunan yli. Jaa täyte taikinapohjien päälle ja käännä taikinareunoja hieman täytteen peitoksi.
  Paista leivonnaisia 200-asteisessa uunissa alimmalla tasolla 15-20 minuuttia. 
  Irrota jäähtyneet leivonnaiset vuoasta. Siivilöi halutessasi pinnalle tomusokeria. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.




Mulla oli taas karvainen seuralainen leivosta kuvatessa, sillä penkin toisen pään oli vallannut toinen meidän karvatassuista. Kissat tuntuvat nauttivat suunnattomasti näistä lämpöisistä päivistä ja viettävät suurimman osan ajasta keinussa, portailla tai puupenkeillä maaten. Välillä näiden touhua katsellessa toivoo, että voi kun saisi olla kissa edes yhden päivän. Saisi vaan maata lämmöstä nauttien tekemättä yhtään mitään. 




2 kommenttia:

  1. Paikkuuu <3 ne on kyllä niin ihania mussuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne <3 Joskaan kovin paljon en ilahtunut, kun Paikku yritti taas tuoda hiirtä tupaan :/ E onneksi ehti paukauttaa ikkunan katin nenän edestä kii.

      Poista