15. heinäkuuta 2014

MeatBall of confusion - lihapullat kiinalaisittain kookosnuudelien kera

Kääpiölinnassa on kokattu melkoinen määrä lihapullia omia ohjeita kehitellen ja muiden reseptejä testaillen. Siitä huolimatta vieläkin vastaan tulee sellaisia lihapullaohjeita, joita on pakko päästä kokeilemaan. Yksi näistä oli Ching-He Huang'n versio lihapullista ja spagetista. Lihapulliin kätkettiin koko joukko aasialaisia makuja ja spagetti korvattiin nuudeleilla. Ei ehkä parhaita lihapullia, joita olen syönyt, mutta ei missään nimessä huonoimpiakaan. Oli nämä ainakin mukavaa vaihtelua tuiki tavallisille pyöryköille. Tämän ruoan ansiosta keittokirjahaaste eteni taas yhden kirjan verran, sillä ohjeen nappasin "Uusia makuja Kiinasta" -keittokirjasta. Kirjasta löytyy niin paljon mielenkiintoisia ja toteuttamiskelpoisia ohjeita, että kirja saa edelleen pysytellä hyllyssäni.




Itämaiset lihapullat mausteisten kookosnuudelien kera
(2-3 ann.)

Lihapullat:
350g naudan jauhelihaa
4 valkosipulinkynttä murskattuna ja hienoksi hakattuna
1rkl vastaraastettua inkivääriä
1 keskikokoinen punainen chili, siemenet poistettuna ja 
hienoksi hakattuna 
4rkl korianteria hienoksi hakattuna
1 iso kevätsipuli hienoksi hakattuna
2rkl riisiviiniä tai kuivaa sherryä
2rkl kalakastiketta
1tl paahdettua seesamöljyä
1 keltuainen
0,5tl suolaa
hyppysellinen mustapippuria
Paistamiseen:
6rkl maapähkinäöljyä
Kookosnuudelit:
160g kuivia, litteitä (udon)nuudeleita
1rkl paahdettua seesamöljyä
1rkl maapähkinäöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna ja hienoksi hakattuna
1rkl vastaraastettua inkivääriä
1 keskikokoinen punainen chili hienonnettuna ja siemenet poistettuna
1 sitruunaruohon varsi hienoksi hakattuna
(poista uloimmat lehdet)
1rkl katkaraputahnaa (en laittanut)
4dl kookosmaitoa
1-2rkl kalakastiketta
2 kevätsipulia hienoksi hakattuna
4rkl korianteria hienoksi hakattuna

  Kuumenna iso kattilallinen suolalla maustettua vettä kiehumispisteeseen ja keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja huuhtele sitten raikkaan, kylmän veden alla, jotta ne pysyvät kimmoisina. Lisää muutama tilkkanen seesamöljyä, jotta nuudelit eivät tartu toisiinsa. Siirrä sivuun.
  Laita kaikki lihapullien ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Pyörittele taikinasta 12 lihapullaa. Kuumenna wokki kuumalla liedellä, lorauta siihen maapähkinäöljy ja paista lihapullia öljyssä noin 7 minuuttia, kunnes ne ovat läpikotaisin kypsiä ja kauttaaltaan ruskistuneita. Voit halutessasi paistaa lihapullat erissä.
  Nosta lihapullat wokista reikäkauhalla ja anna valua talouspaperin päällä. Laita ne lautaselle, peitä foliolla ja pidä lämpimänä.
  Pyyhi wokki talouspaperilla, kuumenna uudelleen ja mittaa siihen 1 ruokalusikallinen maapähkinäöljyä. Pikapaista valkosipulia, inkivääriä ja chiliä alle minuutin. Lisää sitruunaruoho ja katkaraputahna, ja sitten kookosmaito, ja kuumenna kiehumispisteeseen.
  Sekoita keitetyt nuudelit kastikkeeseen, mausta kalakastikkeella ja ripottele joukkoon kevätsipulit ja suurin osa korianterista.
  Nosta lihapullat takaisin wokkiin ja sekoita, jotta ne peittyvät kauttaaltaan kastikkeeseen. Ole varovainen, jotteivät lihapullat muhennu. Ripottele päälle jäljelle jäänyt korianteri ja tarjoile. 

Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset 
103. Reseptien aarteet sukupolvelta toiselle
104. Paras keittokirja NO 7. Jouluruokaa. Makeisia ja jälkiruokia. Uudenvuodenjuhlat.
105. Paras keittokirja NO 9. Broileria. Sitrushedelmiä. Papuja ja linssejä.

2 kommenttia:

  1. Ruokaa minun makuuni! Itämaiset maut ovat vaan mun juttuni :) nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mulla tuo on aina kausittaista. Välillä voisin syödä aasialaisia ruokia vaikka joka päivä ja sitten on taas pitkä tauko. Mutta on ne vaan niin hyviä :)

      Poista