3. heinäkuuta 2014

I'm full of strawberry cake - kesän herkullinen juustokakku mansikoilla

Tämä päivä on kulunut pitkälti kakkuhommien parissa. Sormi onneksi parani sihen kuntoon, että saa jotain tehtyäkin, tosin varovainen saa vielä olla. Ensimmäisenä tein äidin vierailun kunniaksi juustokakun ja toisen kakun saa huomenna 4 vuotta täyttävä veljentyttöni. 

Juustokakun ohjeen oon kopsannut mappeihini Törsleffsin reseptilappusesta, mutta toteutusta jouduin hieman muuttelemaan, sillä liivatteen sekoittaminen sulan valkosuklaan joukkoon ei oikein toiminut. Pelkkä ajatuskin tuntui oudolta, mutta ajattelin silti kokeilla, kun niin kerran olin papereihini kirjoittanut. Pienen tilkan liivate-mehuseosta ehdin kippoon kaataa, mutta suklaa jässähti heti niin lujaa, että päätin sekoittaa suklaan ensin juustoseokseen  ja lisäsin liivatteen sitten siihen. Mitään suurempaa vahinkoa ei onneksi tällä kertaa päässyt tapahtumaan, sillä sain sen jässähtäneen suklaan sekoittumaan tasaisesti muuhun täytteeseen. Maultaan kakku oli oikein hyvää, etenkin kun päällä oli tuoreita mansikoita. En siis turhaan ole haaveillut tämän reseptin testaamisesta. 




Juustokakku mansikoiden kera

Pohja:
300g digestive-keksejä
100g pehmeää voita tai margariinia
1tl kanelia
1tl vaniljasokeria
Täyte:
1prk(397g) sokeroitua, kondensoitua maitoa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl ranskankermaa
2-4 liivatelehteä (laitoin 3)
3rkl appelsiinimehua
100g valkosuklaata
Päälle:
tuoreita mansikoita tms. 

  Murskaa keksit tehosekoittimessa tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon pehmeä rasva, kaneli ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoka (halk. n.22cm) leivinpaperilla. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille noin parin kolmen sentin korkeuteen. Paista pohjaa 220 asteisessa uunissa noin 5 minuutin ajan. Anna pohjan jäähtyä.
  Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita maitotiiviste, tuorejuusto ja ranskankerma keskenään. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa. Mikrossa sulatettaessa sekoittele suklaata välillä. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja lisää joukkoon puristetut liivatteet. Anna seoksen jäähtyä hetkisen. Sekoita suklaa tuorejuustoseoksen joukkoon. Valuta joukkoon liivate samalla hyvin sekoittaen. 
  Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia. Koristele kakku tuoreilla marjoilla.






15 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen mansikkakakku - kuulostaa herkulliselta. Mä olen ihan myyty kondensoidun maidon käyttämiseen näissä keksipohjakakuissa sen yhden raparperikakun jälkeen. Täytyy testata tämä versiokin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mulla on haaveissa kokeilla sitä sun raparperikakkua, kun nuo mun raparperit suostuu vihdoinkin kasvamaan :)

      Poista
    2. Se oli kyllä ehkä paras raparperikakku mitä olen koskaan tehnyt, kantsii kokeilla! :)

      Poista
  2. Voih, ihana kakku!!!! <3
    Ja hei...älä huoli siitä vaatevaraston uusimisesta. Just selittelin isännälle lihomistani, et ei voi olla uskottava ruokabloggari jos ei vähän oo ylimäärästä.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Susta ei kyllä huomaa, että olisit lihonut ollenkaan! Just totesin, että ehkä on turha haaveilla mahtuvansa sen kokoisiin vaatteisiin, mitä käytin silloin kun tuo ukon tapasin. Mutta vähän on pakko kyllä rajoittaa näitä herkkuja. Mutta taidan aloittaa vasta sunnuntaina, kun huomenna mennään veljen tytön synttäreille.

      Poista
  3. Oi, niiin herkullisen näköinen ja kuulloinen kakku! Ja todella kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä on tuossa tuvan pihassa vanhasta, suuresta kuusesta tehdyt penkit ja niiden päällä on kiva ottaa kuvia.

      Poista
  4. Ihanan näköinen kakku, tää on pakko laittaa korvan taakse ja testata jossain vaiheessa. Kondensoitu maito on on ihanan makuista täytteessä, mäkin nimittäin olen tehnyt sen raparperikakun sillä maidolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä mun on nyt pakko testata sitä raparperiversiota. Näin moni ihminen ei voi olla väärässä sen kakun suhteen :)

      Poista
  5. Oi, ompa aivan ihana kakku. Varmaan ihan superhyvää :P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olihan tuo herkkua ja seuraavana päivänä oli vielä parempaa :) Huomiselle sitä ei juuri jäänytkään.

      Poista
  6. Nams , kuulostaa ja näyttää ihanalta! Menee testattavien listalle. Sinne on taas kertynyt yhtä sun toista, taitaa kertyä kohta ylimääräisiä kilojakin kun ne kaikki testaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samaa vikaa tuppaa olemaan mun testattavien listassa. Kivoja ohjeita on niin valtavasti, ettei oikein tiedä missä ja koska niitä kaikkia ehtisi kokeilemaan.

      Poista
  7. Tosi kaunis kakku! Tuo täyte kuulostaa oikein ihanalta.:) Oudolta kyllä kuulostaa tuo liivatteen sotkeminen valkosuklaaseen, en ole moiseen ennen törmännyt.. Mutta kyllä tätä mielellään kokeilisi ja söisi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä luulen, että oon joko ymmärtänyt alkuperäisen ohjeen väärin, tai sitten ohjeen keksijälle on sattunut joku ajatuskatko ohjetta kirjoitettaessa. Mutta onneksi tosiaan tilanteen sai vielä pelastettua, eikä täyte jäänyt yhtään rakeiseksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...