31. heinäkuuta 2014

Call any vegetable, call it by name - herkulliset kasvispyörykät kikherneistä

Meidän maalämpöremppa-asiat etenivät eilen mukavasti, kun käytiin pankissa juttelemassa lainasta. Laina luvattiin, tosin vielä täytyy selvitellä meidän tuvan arvo ja että riittääkö se vakuudeksi sekä vanhaan että uuteen lainaan. Remontin jälkeen riittänee varmasti, mutta pankissa vielä pohtivat, että haluavatko takauksen pikkulainalle siihen saakka, että remontti on valmis. Mutta tärkeintä on, että laina saadaan ja sen ansiosta loppuu tässä huushollissa öljyn kanssa läträäminen. Muutaman kerran on öljy päässyt loppumaan kireiden pakkasten aikaan ja vieläpä keskellä yötä. Onneksi tupaa saa lämmitettyä puilla, mutta ei nuo tilanteet silti kauheasti naurattaneet. Pian on tuollaiset murheet takanapäin. Sähköremppa jatkuu ensi viikolla, kun sähkömiehellä oli välissä yksi kerrostaloremppa ja muutama rokkiveto, niin ei sitten meidän alakertaa ehtinyt vielä laittaa. Mutta ehkä mä maltan odottaa niitä neljää toimivaa hellan levyä vielä muutaman päivän, kun kerran liki seitsemän vuotta olen pärjännyt kahdellakin. Tärkeintä on, että homma joskus valmistuu. 

Mutta se niistä kuulumisista. Ruokapuolella voisi laittaa jakoon herkullisten kasvispyöryköiden ohjeen, jonka alkuperää en kuollaksenikaan muista. Alkuperäisessä ohjeessa kasvispyörykät keitettiin öljyssä, mutta ajatus friteerauskeittimen ääressä seisoskelusta ei houkutellut, joten paistoin pyörykät kuumalla wokpannulla runsaassa öljyssä. Hyvin onnistui näinkin ja lopputuloksena oli päältä mukavan rapeita ja sisältä pehmoisia pyöryköitä. Näiden seuraksi tein kermaviilikastikkeen kurkusta ja mintusta, kun niitä kerran tontilla kasvaa.




Kasvispyörykät

1prk(400/265g) kikherneitä
3rkl vehnäjauhoja
2rkl korppujauhoja
1tl leivinjauhetta
1 muna
0,5dl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
ripaus cayennepippuria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Paistamiseen:
öljyä

  Valuta kikherneet huolellisesti. Kaada herneet tehosekoittimeen ja lisää vehnä- ja korppujauhot, leivinjauhe ja muna. Käytä konetta hetken aikaa. Lisää hienonnettu persilja ja mausteet ja jatka hienontamista. Kuori ja leikkaa sipuli ja valkosipulinkynnet hyvin hienoksi ja sekoita ne taikinaan. Anna taikinan seistä noin tunnin ajan.  
  Pyörittele taikinasta pienehköjä pyöryköitä. Kuumenna wokkipannulla useampi ruokalusikallinen öljyä ja nostele pyörykät pannuun. Paista muutama minuutti tai kunnes ovat kauniin kullanruskeita.

Kurkku-kermaviilikastike

1prk(200g) kermaviiliä
0,5 kurkkua
muutama mintunlehti
0,5tl suolaa
0,5tl sokeria

  Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta siivilässä enin neste pois. Hienonna mintunlehdet. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna kastikkeen maustua viileässä hetki ennen tarjoilua.


9 kommenttia:

  1. Mä löysin ton ohjeen jostain ekalla viikolla, kun olin muuttanut opiskelemaan. Se oli reilusti ennen internettiä. Vedin noita kasvispallukoita varmaan jouluun asti :D Koska mä en silloin varsinkaan ollut oikein hyvissä väleissä patojen ja kattiloiden kanssa, en uskaltanut kokeilla friteerausta. Heitin pallukat aina uuniin ja paistoin vasta lämmitysvaiheessa pannulla.

    Pitkästä aikaa vois kyllä taas tehdä pallukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistatko yhtään mistä ohje on peräisin? Tuon olin kirjoittanut ikivanhaan mappiin, enkä kuollaksenikaan muista mistä ohjeen olen löytänyt. Mutta oli nuo niin hyviä, että huoletta voi tehdä useamminkin :)

      Poista
    2. ei kyllä mitään muistikuvaa... luultavasti jostain mainoksesta tai ilmaisjakelusta olen sen bongannut, kun ruuanlaitto oli suinä vaiheessa elämää välttämätön paha velvollisuus

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä, kasvispyörykät sopivatkin juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä hyviä! Mies tosin yritti ehdottaa, että eikö voisi edes vähän laittaa pekonia joukkoon... Miksei sekin tietysti näihin sopisi

      Poista
  3. Täällä olikin mukavia uutisia! <3 Hyvä että saitte asiat etenemään. Tuo maalämpö on kyllä aika kiehtova juttu. Ehkä meillekin joskus... Tällä hetkellä mennään sähkön, puun ja ilmalämpöpumpun voimalla. Niillä kyllä pärjätään hyvin, mutta kun tuo sähkö on niiiiiin pirun kallista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja nyt tuli vielä tieto, ettei takaajia tarvita :) Asunto tällaisenaankin riittää vakuudeksi ja remontin jälkeen piisaa reilusti. Vielä tosin on auki, että tehdäänkö remontti nyt syksyllä/talvella vai vasta ensi vuoden puolella.

      Poista
  4. Jaksamisia sinne rempan keskelle! ♥ Ihan superihanilta näyttävät nuo sun pyörykkäsi, voisin tehdä niitä joku päivä ulkona wokkipannulla, kivat aineksetkin, löytyvät heti kaapista kun inspiraatio iskee. Ihailen sitä, että sulla on aina ruokalista laadittuna, meillä syödään mitä sattuu. Isäntä saattaa kysellä, että mitäs meillä tänään syödään ja paria tuntia ennen sapuskaa minä tokaisen siihen, ettei harmainta aavistustakaan. Onneksi jotain sinne lautasille on päivittäin saatu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :) Ei tämä onneksi vielä pahalta tunnu, etenkään kun vertaa muutaman vuoden takaiseen ulkovuori-/eristysremppaan ja sitä edeltäneeseen sotaan ei edellisten, vaan sitä edellisen talon omistajan kanssa. Yksi kesä ja syksy elettiin melkoisessa epävarmuudessa yksi talon ulkoseinä suurelta osin purettuna. Se taistelu päättyi onneksi hyvin ja seinät saatiin kuntoon. Nämä on pikkujuttuja siihen verrattuna.

      Mä oon suunnitellut viikon ruokalistan etukäteen jo useamman vuoden ajan. Jotenkin on paljon helpompaa miettiä ruoat etukäteen, ettei tarvi joka päivä miettiä erikseen, että mitä kokkais. Ja saa kranttu neitikin varautua henkisesti niihin päiviin, kun on tarjolla ei niin mieluisaa ruokaa :)

      Poista