7. maaliskuuta 2014

Be a souper hero! - testissä Marc Aulénin Sopat! -kirja


Kun ei noita keittokirjoja vielä niin kauheasti ollutkaan, niin nyt on yksi lisää. Marc Aulénin sykähdyttävä Sopat!-kirja ansaitsi oitis paikkansa keittokirjojeni joukosta herkullisine ohjeineen ja kauniine kuvineen. Kirjan sain Gummeruksen sponssaamana.



Kuka, mitä, hä?


Marc Aulén on syntyjään belgialainen ja monien mutkien jälkeen hän muutti Suomeen vuonna 1976. Ensin suosittua Soppakeittiötä pyörittänyt, nyttemmin ravintola Qulman puikoissa (vai pitäisikö sanoa kauhan varressa) hääräävä kokki nostaa sopat aivan uudelle tasolle. Ennen aliarvostetut, toisen luokana ruokana pidetyt keitot saavat vihdoin ansaitun arvostuksensa. Mikä oikeasti voisi olla parempaa kylmänä talvipäivänä kuin kunnon kulhollinen höyryävän kuumaa keittoa? Palan painikkeeksi tuoretta leipää, niin makunautinto on taattu. 

Kirjassa komeilee 30 Marc Aulénin herkullista soppaohjetta lisukkeineen. Eikä tässä vielä kaikki. Aivan kaikki kunnia ei mene itse kirjailijalle, vaan mukaan on mahtunut myös 13 Marcin ystävän, julkisuudesta meille tuttujen henkilöiden, omaa ohjetta. Lisäksi kirjan alussa on listaa perusmausteista, jotka olisi hyvä löytyä jokaisen innokkaan kotikokkaajan maustehyllystä, sekä välineitä, joita useimmiten keittiössä tarvitaan. Ilahduttavaa oli, että meidän köökistä löytyy lähes kaikki mainitut mausteet ja välineet. 

Kirjan ohjeet ovat oikeastaan melko yksinkertaisia, eivätkä pääsääntöisesti vaadi mitään ihmeellisiä aineksia. Itse harmistun välillä ohjeista, joissa käytetään niin kummallisia raaka-aineita, ettei niiden löytäminen Seinäjoen kokoisesta kaupungista ole mahdollista. Ei, vaikka valikoimat kaupoissa ovat hurjasti parantuneetkin. Ihailen muutenkin Marcin ajatusmaailmaa siinä, että edullisesti voi todellakin saada hyvää ruokaa! Tavallisen duunarin vaimona ja ikuisena kotiäitinä rahaa ei ole yllinkyllin, mutta silti haluan tarjota perheelleni ja ystävilleni maukasta ruokaa ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä kaupan kassalla.

Herkullisten ohjeiden lisäksi kiinnitin huomiota kirjan visuaaliseen ilmeeseen. Suurimman osan kuvista on napannut eteläkorealainen Jaesong Park, mutta mukaan mahtuu myös muutama Kaisa Karhun ja yksi Marcin oma otos. Lähes kaikista kirjan kuvista löytyy joku pieni juju. Siksi suosittelenkin katselemaan näitä otoksia ajatuksella ja ajan kanssa. Kuvista välittyy paljon tunteita, vaikka onkin kyse "vain" ruoasta. Osa kuvista ihastuttaa, osa vaikuttaa jopa hieman pelottavilta. Silti lähes jokainen kuva on sellainen, että voisin ihailla niitä tauluna seinällä.



Ohjeet testissä


Kun sain kirjan ensimmäisen kerran käteeni ja puhuin ääneen keitoista, oli pikkumiehen toiveena heti kalakeitto. Ja kun lapsi jotain toivoo, niin tottahan tämä mamma yrittää toiveet toteuttaa. Marc itse kertoo lohisopastaan näin: "Rakastan lohikeittoa, mutta vastustan tillin keittämistä ruskeaksi mauttomaksi heinäksi. Tästä syystä haluan tuoda pöytiinne hieman erilaisen tavan syödä lohisoppaa. Tillipeston kanssa tämä soppa on pala taivasta." Meillä keitto jakoi enemmänkin mielipiteitä. Minä ja pikkumies syötiin hyvillä mielin, mies söi kun oli pakko ja tyttö ei suostunut edes maistamaan. Suotakoot epäileväiset aatokset anteeksi kahdelle jälkimmäiselle, jotka eivät muutenkaan kalaruoista ilahdu. Sen sijaan se tillipesto, voi taivas se oli hyvää! Voin vain kuvitella miltä se maistuisi kesällä uusien perunoiden kanssa. Ohjeita soppaan ja pestoon en tällä kertaa laita jakoon, ne voi käydä itse kurkkaamassa Sopat!-kirjasta :)



Summa summarum


Jos rehellisiä ollaan, en tiedä olisinko kiinnittänyt Sopat! -kirjaan kovinkaan paljoa huomiota kirjakaupassa. Kuvan kansi on omalla tavallaan hieno, joten ehkä sen perusteella olisin voinut vilkaista toisenkin kerran, mutta ajatus kirjaimellisesti keittokirjasta ei ehkä olisi ensin innostanut. Vaikka keittoruoista pidänkin suunnattomasti, en luultavasti olisi ensimmäisenä ollut ostamassa pelkkiä keittoruokia lisukkeineen sisältävää kirjaa. Mutta nyt kun olen kirjaa selaillut ja tutkinut ahkerasti, on mieleni muuttunut. Tämä kirja hyvine keitto-ohjeineen sopii varsin mainiosti useimpien kotikokkaajien kirjahyllyyn! Annetaan keitoille se arvostus mikä keitoille kuuluu ja tehdään niistä osa jokaviikkoista ruokaamme.


Kirjan tarjosi Gummerus ja Blogat


1 kommentti:

  1. ...pitänee siis mennä kauppaan ja ostaa tämä kirja. Arvaa nimittäin jäikö kutkuttamaan tuo tillipeston ohje?! :)

    VastaaPoista