31. maaliskuuta 2014

Chicken Shack Boogie - hurjan herkullinen kanaruukku

Kyllä meillä syödään muutakin kuin herkkuja, vaikkei viime päivien kirjoitusten perusteella siltä näytäkään. Eilen viikon ruokalistaa suunnitellessa ideat broileriruokien suhteen olivat aivan nollassa, kunnes muistin Elämää Koivurannassa -blogin Nannen tammikuussa julkaiseman kanaruukun ohjeen. Silloin jo ajattelin testaavani ruokaa mahdollisimman pian, mutta yllättäen se testaaminen venyi ja venyi... Hieman sovelsin ohjetta, sillä meillä ukko ei suostu syömään mitään hunajamarinoitua. Teinivuosien kesäduuni elintarviketeollisuudessa taisi jättää ikuiset traumat hunajamarinoitujen ruokien suhteen. Itsetehdyt hunajamarinadit kyllä uppoaa, mutta ei kaupan. Alkuperäisen ohjeen voi käydä kurkkaamassa Nannelta, alla ohje mun sävellysten mukaan. Ruoka osoittautui aivan ihanaksi ja kelpasi jopa muksuillekin. Tosin pikkumies tuumasi ensin että karmean makuista ja silti lappoi ruokaa suuhunsa hämmentävän hyvällä ruokahalulla. Tämä "karmean makuista" on joku uusi juttu, jonka on jostain kuullut, ja pienenä papukaijana sitä on hoettava joka välissä, vaikkei sitä oikeasti tarkoitakaan. Tämä on sellainen ruoka, jota tehdään meillä toistekin! Jatkossa täytyy vaan muistaa laittaa päällimäiseksi kastiketta, ei riisiä.




Broileriruukku

400g broilerin satay-marinoituja suikaleita
1pkt pekonikuutiotia
1 punainen suippopaprika
1 iso sipuli
tilkka öljyä
100g Aurajuustoa
1,5dl vettä
0,5 kasvisliemikuutiota
1prk ranskankermaa
1 tlk ananasta (tai persikkaa)
0,25tl paprikajauhetta
 3dl riisiä
vettä, suolaa
juustoraastetta

   Laita pekoni kylmälle pannulle, kuumenna pannu ja ruskista pekonit kevyesti. Siirrä lautaselle odottamaan. Ruskista broilerisuikaleet pekonista irronneessa rasvassa ja siirrä lautaselle pekonien lisäksi.
   Hienonna sipuli ja kuutioi paprika. Kuullottele paloja kevyesti öljyssä. Sulata joukkoon murennettu Aurajuusto huolellisesti sekoittaen. Lisää vesi ja kanaliemikuutio.
   Lisää ranskankerma ja valutettu ananas kuutioina. Lisää kypsät kananpalat ja pekoni ja mausta paprikajauheella ja tarvittaessa suolalla. Anna hautua kannen alla noin 15 minuuuttia. Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.
   Kuumenna uuni 200 asteeseen. Annostele uuninkestävään, kevyesti öljyttyyn vuokaan kerroksittain riisiä ja kanakastiketta. Ripottele päälle juustoraastetta ja kuorruta uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.
  Tarjoa raikkaan salaatin kera. 

2 kommenttia:

  1. Kuullostaa aivan ihanalta arkiruoalta! Harmi kun mies ei välitä Aurasta. Tarvii tätäkin tehdä vain itselleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää arkiruokaa tämä olikin. :) Voihan tuon Auran jättää pois tai korvata jollain muulla. Tosin se hukkuu niin hyvin muiden makujen joukkoon, ettei mies välttämättä sitä edes huomaa. Sun täytyy lisätä se Aura salaa ruoan joukkoon. :)

      Poista