8. maaliskuuta 2014

Elämä on juhla - täytekakkua ja voileipäkakkuja rippijuhliin

Kiireisen viikon jälkeen nyt voi vihdoin hengähtää. Aika hieno tunne! Aamulla heräsin puoli kuuden maissa koristelemaan kakkuja kaverin työkaverin pojan rippijuhliin. Kakut lähti kohti juhlapaikkaa ja jäljellä on sotkujen siivous. Kun sen saan tehtyä, niin taidan mennä hetkeksi nukkumaan.

Rippijuhlille tein pyöreän kinkkuvoileipäkakun ja lohi-katkarapukakun vanhoja ohjeita soveltaen. Kalakakku on noin 20 hengelle, kinkkukakusta tuli hieman isompi. Täytekakkua varten sain vapaat kädet, joskin joitakin toivomuksia esitettiin. Kakun ei saanut olla liian makea ja suklaata saisi olla ainakin vähän. Täytteet sovelsin Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjasta löytyneestä kurpitsakakun ohjeesta. Suklaatäytettä olisi voinut olla enemmänkin, joten toivotaan ettei tuosta tullut liian kuivaa. Päälle toivottiin kukkia ja risti. Aiemmin en ollut ruusuja tehnyt, mutta onneksi Herkkuhovin Johannalta löytyi selkeät ohjeet ruusuja varten. Että kiitosta vaan ohjeista! Ilman niitä en ruusuja olisi osannut tehdä. Yhden testikukan tein ennen näitä ruusuja, että sain edesä vähän tuntumaa kukkien väsäämiseen. Ruusuihin ja osaan lehdistä suihkuttelin hieman helmiäisväriä. Kakun pinnan piti ensin olla tasainen, mutta onnistuin koristeita asetellessa tekemään pintaan rumat sormenjäljet. Koska pursotukset oli paikallaan, en saanut pintaa enää tasattua. Siksi pinnasta tuli sitten aaltomainen.


Rippikakku pojalle


Rippikakku pojalle
(mansikka-suklaakakku n.30ann.)

Pohja:
10 kananmunaa
3,75dl sokeria
3,75dl vehnäjauhoja
1,25dl perunajauhoja
1,25tl leivinjauhetta
Kostutus:
2dl maitoa
2tl vaniljasokeria
Mansikkatäyte:
3dl kuohukermaa
200g maitorahkaa
500g pakastemansikoita
1,5dl sokeria
5 liivatelehteä
tilkka vettä
Suklaatäyte:
3dl kuohukermaa
200g ranskankermaa
200g taloussuklaata
2tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
tilkka vettä
Päälle:
7,5dl flora vispiä
sinistä elintarvikeväriä
2rkl sokeria
0,5tl vaniljasokeria
3tl vaniljakreemijauhetta
sokerimassakukkia 

  Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen. Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (n.24*35cm) ja paista kakkupohjaa uunin alatasossa noin 35 minuuttia. Kumoa kakku vasta hieman jäähtyneenä.
  Leikkaa pohja kolmeen osaan. Valmista mansikkatäyte vatkaamalla kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka ja sulatetut ja valutetut pakastemansikat. Jatka vatkaamista. Ei haittaa, vaikka mansikoihin jäisi sattumia. Mausta seos sokerilla. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä muutama minuutti. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata puristetut liivatteet joukkoon. Anna seoksen jäähtyä hieman ja lisää liivate ohuena nauhana mansikkatäytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen.
  Valmista suklaatäyte. Vaahdota kerma, sekoita siihen ranskankerma ja sulatettu suklaa. Mausta vaniljasokerilla. Pehmennä liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuumenna tilkka vettä ja sulata joukkoon puristetut liivatteet. Anna jäähtyä hetki ja lisää suklaatäytteeseen ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen.
  Kostuta alin kakkulevy vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä päälle suklaatäyte. Nosta päälle levy, kostuta ja levitä päälle mansikkatäyte. Nosta viimeinen kakkulevy päälle ja kostuta kevyesti. Kääri kakku kelmuun ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.
  Kaada 2 desiä flora vispiä kulhoon, lisää joukkoon haluamasi määrä elintarvikeväriä. Itse käytin geelimäistä pastaväriä. Vatkaa vaahdoksi. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä seos kakun pinnalle. 
  Vatkaa loput vispit vaahdoksi ja lisää vaahdottamisen loppupuolella vaniljakreemijauhe. Tasoita kakun reunat ohuella vaahtokerroksella ja tee pursotukset. Nostele koristeet päälle. Ruusut ja keskelle tulleen laatan eristin valkosuklaalla, etteivät koristeet sulaisi niin helposti. 




Kinkkuvoileipäkakku

Lohi-katkarapukakku

9 kommenttia:

  1. Kyllä tuli kaunis täytekakku, katsoin heti että ompas kivannäköinen kun on aaltoileva pinta! :D Ruusuissa olet onnistunut tosi hienosti, helmiäinen tuo kivan säväyksen niihin. Kiva kuulla että ohjeista on ollut apua. :)

    Voikkaritkin supernätit!

    VastaaPoista
  2. Eli ei se pinnan muutos niin suuri vahinko ollutkaan. :) Itse oon taas vaan niin kriittinen, kun ei koristelu mennyt suunnitelmien mukaan.

    Ohjeista oli kyllä suuren suuri apu! Ilman niitä en edes olisi ruusuja yrittänyt tehdä. Eihän nuo täydellisiä ole, mutta ehkä tuotakin voi harjoitella. Kivaa puuhaa ruusujen teko kyllä oli.

    VastaaPoista
  3. Ihanaat kakut olet tehnyt Anu. Jos olisin vieras pöydällä, tiesin hyvin mistä aloitaisin :-)

    VastaaPoista
  4. Taas kakkua. Oisimpa saanut edes pikkupalan :)

    Heitin sulle haasteen, jos jossain vaiheessa on ylimääräistä aikaa:
    http://maukastaminimibudjetilla.blogspot.fi/2014/03/111111-mina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyy käydä kurkkaamassa iltasella!

      Poista
  5. Wau mitä kakkuja! Minäkin olin onnekas ja sain tehdä sunnuntaiksi kakun kummitytön rippijuhliin. Mutta mun kakku oli hiukan vaatimattomampi! :D Ei ihan taidot riitä tuollaiseen, mutta kyllä käyn salaa täällä sinunkin blogissasi aina ihastelemassa näitä upeita kakkuja mitä olet tehnyt. Voi kun joskus pääsisin sun kakkupöytään nautiskelemaankin näistä herkuista...... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules Nanne. Sun kaakut on taatusti yhtä ihania! Laita viestiä, jos Seinäjoella päin kuljet, niin taatusti leivon sulle kakkua :)

      Poista
    2. Kiitos kutsusta, ihan varmasti laitan viestiä jos sielläpäin liikun! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...