5. elokuuta 2013

I ate a hot dog. It tasted real good - vadelmamehua ja kuumia koiria

Eilen oli aika kaivaa mehumaija varastosta. Yleensä keitän mehua herukoista ja omenoista, mutta kun tuota vadelmaa piisaa, tein pari erää vadelmamehua. Käytettyyn marjamäärään nähden mehusaalis oli aika onneton, mutta parempi sekin, kuin olisi jättänyt marjat puskiin mätänemään.

Mehustimen mukana tulleen ohjeen mukaan kolmelle kiloa vadelmaa riittäisi vain 60g sokeria. Itse tykkään makeammasta mehusta ja yleensä laitan sokerit summamutikassa. Eilen kuitenkin mittasin sokerit ja kilolle vadelmaa laitoin noin desin sokeria. Mun mehustaminen ei muutenkaan mene ohjeiden mukaan, sillä annan mehustimen porista tunnin pari ja lisään sokeria ja marjoja muuta- man kerran, kun edelliset ovat menneet kasaan. Mutta kukin tyylillään.

Vadelmamehu mehumaijalla

3kg vadelmia
2-3dl sokeria

  Täytä mehustimen vesikattila vedellä ja nosta liedelle kuumenemaan. Huolehdi, että alaosassa on vettä koko mehustamisen ajan ja että se kiehuu.
  Aseta mehukattila vesikattilan päälle. Tarkista, että pullotusletku on kunnolla kiinni. Kiinnitä letku mehustimen kädensijaan.
  Täytä marjakori puhdistetuilla marjoilla (tai hedelmillä). Lisää sokeri kerroksittain marjojen kanssa niin, että ylin ja alin kerros on marjoja. Nosta marjakori mehukattilan päälle, sulje kansi ja anna mehustua.
  Anna vadelmien höyrystyä vähintään 40 minuuttia. Laske mehu puhtaisiin, kuumennettuihin pulloihin, täytä melkein täyteen ja sulje pullot.
  Tarjottaessa laimenna maun mukaan vedellä.


Tyttö oli viikonlopun MastoCupissa Lahdessa ja Semi-01:n tytöt sijoittuivat hienosti neljänsiksi. Mahtava homma! Onnea koko joukkueelle! 2001 syntyneiden sarjassa oli mukana 18 kovatasoista joukkuetta. Lupasin tehdä tytölle hodareita yöpalaksi, kun kotiutuivat reissusta. Elämää Koivurannassa-blogin Nanne oli tehnyt hodarisämpylöitä, jotka kuulostivat niin hyviltä, että pakkohan niitä oli testata. Ja olihan ne hyviä! Tosin mitään kaunokaisia mun sämpylöistä ei tullut. Miestä ja tyttöä häiritsi sämpylöissä siirappiveden tuoma makeus, joten jatkossa täytynee käyttää voiteluun vaikka vettä tai maitoa. Mutta voi vallan mainiosti tehdä toistekin! Frank Zappaa lainaten; "I ate a hot dog. It tasted real good!"

Hot dog-sämpylät
(10kpl)

2,5dl vettä
35g tuorehiivaa
25g voita
0,5tl kurkumaa
1tl sokeria
1tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1,5dl puolikarkeita spelttijauhoja
Siirappivesi:
3rkl siirappia
1rkl vettä

   Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sulata voi. Jos haluat sämpylöihin kellertävän sävyn, lisää kurkumaa sulan voin joukkoon. Lisää voi, sokeri ja suola kulhoon. Alusta jauhot vähitellen taikinaan. Vaivaa taikinaa joko yleiskoneella 10 tai käsin 20 minuuttia. Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa 30 minuuttia.
  Jaa taikina 10 osaan ja muotoile sämpylät pitkulaisiksi jauhotetulla pöydällä. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille ja anna kohota liinan alla vielä 20 minuuttia. 
   Laita uuni lämpiäään 225 asteeseen. Sekoita siirapista ja vedestä seos. Voitele sämpylöiden pinta siirappivedellä. Paista sämpylöitä uunissa noin 10 minuuttia.

7 kommenttia:

  1. Vadelmia tulee tänäkin vuonna tosi hyvin.:) Olen välillä tehnyt niin, että ensin pakastan ja sitten vasta talvella keittelen mehuksi. Irtoaa sitten enemmän mehua pakastamisen jälkeen.:)

    Noita hotdog-sämpylöitä pitää kokeilla. Katselin niitä jo muuallakin ja vaikuttavat hyviltä.:)

    VastaaPoista
  2. Ei minunkaan hotdogit kovin kauniita olleet, mutta maku ratkaisi! :)
    Ja meillä nimenomaan tykättiin siitä siirappisen makeasta mausta hotdogin päällä, se toi niinkuin sen viimeisen silauksen! Täytynee tehdä vielä tällä viikolla uusi isompi satsi, josko niitä saisi muutaman vaikka pakkaseenkin.

    VastaaPoista
  3. Nämä olivat kyllä niin hyviä! Ja hyvältähän nuo sämpyläsi näyttävät, mutta maku on kuitenkin tärkeintä. Tehdään varmasti näitä toistekin.:) Ja tuo vadelmamehu, nam!!

    VastaaPoista
  4. Katja: Ihmettelin pitkään, että mihin sun kommentit katosivat. Näkyivät sähköpostissa, mutta eivät täällä blogissa. Jostain syystä olivat menneet roskapostiksi... Tuo vadelmien pakastaminen ja mehustaminen on hyvä idea. Mulla muutama rasia viime kesänä poimittuja herukoita pakastimesta. Piti keittää ne talvella, mutta siellä ne edelleen kököttävät :)

    Nanne: Mä tykkäsin kanssa tuosta makeudesta. Täytyy jatkossa voidella puolet siirappi-vedellä ja puolet jollain muulla. Tein kanssa tuplasatsin ja väliin Lidlin tölkkinakkeja. Ne on aivan parhaita :)

    Melody: Hyviltä näytti ne sunkin hodarit! Kävin niitä kuvia kuolaamassa :D

    VastaaPoista
  5. Blogger jostain syystä siirtää nykyään melkein kaikki kommenttini roskapostien joukkoon. En tiedä mikä ongelmaan auttaisi. Nimimerkin vaihdollakaan ei ollut mitään vaikutusta. Kommentointimotivaatio on laskenut, kun harva tarkistaa roskapostinsa, enkä jaksa kaikille käydä asiasta vinkkaamassa.:(

    VastaaPoista
  6. Katja, nyt kommentit tulivat taas suoraan näkyviin. Onpas kumma juttu :/ Täytyypä muistaa aina tarkistaa, että näkyykö kommenttisi, kun saan ilmoituksen sähköpostiini. Kommenttejasi on kuitenkin kiva lukea :)

    VastaaPoista
  7. Keskusteluun osallistuakseni olen myös huomannut saman Katja, että sinun kommentit pompsahtavat kyllä sähköpostiini, mutta jostain syystä eivät näy blogissani... :(
    Onkohan itselläni jossain asetuksissa jotakin jota voisin muuttaa, jotta kaikki kommentit näkyisivät...?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...