18. helmikuuta 2012

Nätti niinku räkälätti

Vähän nolona tunnustan, että mä leivoin tänään elämäni ensimmäistä kertaa laskiaispullia. Mä oon tähän asti turvautunut aina kaupan tarjoamiin pulliin. Yleensä kun yksi laskiaispulla riittää vallan mainiosti häivyttämään jokahelmikuisen laskiaispullanälän, niin en oo sitten katsonut aiheelliseksi muutaman pullan takia vaivata itteäni. Nyt mä sitten olin reipas tyttö ja sain aikaiseksi leipoa noita herkkuja. Tai osa taikinasta päätyi suklaapulliksi, kun ei niitä laskiaispullia määräänsä enempää jaksa mussuttaa.

Kokeilin samalla mulle uutta pullataikinaohjetta, mutta mun mielestä tuo oli vähän omituinen. Ei paha kuitenkaan. Taikinaan ei tullut ollenkaan kananmunaa ja mun mielestä tuo oli aika makeaa. Ja rasvaista. Jauhoja laitoin vähän vähemmän mitä ohjeessa oli. Silti taikina oli aika tivistä. Plussaa tuossa taikinassa oli, että se oli helppo leipoa ja käsitellä. Ja kerrankin sain suht pieniä pullia, kun yleensä mun pullat paisuu ihan hirvittäviin mittoihin. Mitään nättejä noista mun pullista ei tullut tällä(kään) kertaa.

Laskiaispullat

5dl maitoa
2pss(à11g) kuivahiivaa
2dl sokeria
1tl suolaa
1rkl kardemummaa
n.11dl vehnäjauhoja
200g voita
Voiteluun:
munaa
Pinnalle:
raesokeria tai mantelilastuja
Täyte:
3-4dl vispikermaa
3rkl sokeria
mansikkahilloa

  Lämmitä maito 42-asteiseksi. Lisää maidon joukkoon suola, sokeri, kardemumma sekä pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Lisää puolet jauhoista ja vatkaa voimakkaasti. Lisää loput jauhot ja pehmeä tai sulatettu rasva. Alusta taikina kimmoisaksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä lämpimässä paikassa.
  Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja leivo pieniksi pulliksi. Nosta pullat leivinpaperille pellille, peitä liinalla ja kohota. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria tai mantelilastuja. Paista 200 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia.
  Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Halkaise jäähtyneet pullat. Laita kermavaahto tähtiterällä varustettuun pursottimeen ja pursota pullien leikkauspinnoille renkaat. Täytä keskus mansikkahillolla. Laita kannet päälle ja herkuttele.



Illalla tein naposteltavaksi ja sipsien korvikkeeksi sellaisen juusto-salaattilautasen. Sai taas huomaamatta syötettyä muille noita vihanneksia. Näppärää. Periaatteessa tuohon voi laittaa ihan mitä juustoja tai kasviksia vaan haluaa. Meidän lautaselta löytyi tänään jääsalaattia, kirsikkatomaatteja, kukkakaalia, kurkkua, munajuustoa, kotijuustoa ja Polaria. Kastikkeeksi tein semmoisen kermaviili-rakuunakastikkeen, joka oli aika omituista. Mä en oikein tiedä tykkäsinkö siitä vai en. Tässä ohjetta, jos joku haluaa kokeilla.

Rakuuna-kermaviilikastike

1prk kermaviiliä
1rkl sitruunamehua
2tl sokeria
0,25tl suolaa
mustapippuria rouhittuna
2rkl tuoretta rakuunaa tai 1tl kuivattua

  Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua hetkisen viileässä.


Huomenna säästyykin kokkailuilta, kun pääsee anopin herkkupöytään. Oon varmaan ennenkin kehunut, mutta mun anopin sapuskat on suurta herkkua. Kuten myös appiukon savustama lohi. Ukko toi mulle palasen tuota lohta sairaalaan, kun oli poikaa hakemassa. Ette usko kuinka taivaalliselta se maistui sairaalaruokien rinnalla! Ja anopin ruokapöydässä on yleensä niin paljon kaikkea, että jos siitä nälkäisenä nousee, niin saa kyllä syyttää ittiään. Ruoka ei taatusti lopu kesken. Ihanaa, huomenna(kin) siis herkutellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti